Wednesday, April 30, 2008

Jämäkuukausi takana

Aika paljon sitä näköjään saa tehtyä yhden Jämäkuukauden aikanakin. Grammoina yhteensä 1130 g, kun ottaa mukaan juuri valmistuneet Suomi-sukat. Sukkia tikuttelin jämälangoista yhteensä yhdeksän paria. Silti en saa vieläkään mahtumaan Seitsemän Veljestä lankoja yhteen isoon muovilaatikkoon. Kokonaisia keriä siellä ei ole kuin muutama ja erivärisinä. Sukkia raidallisina saa tehdä vielä muutaman parin. Ottaisiko kesän urakaksi,että saisin langat (siis 7V) mahtumaan yhteen paikkaan. Kannattaa harkita. Muutama muu projekti kylläkin on odottamassa kesää ja lomaa.
Poncho valmistui punaisista langoista ja vähensi kaikenlaista sekalaista punasävyistä lankajäämää; sekoitelankoja, puuvillaa, villaa jne..
Pipoista toinen on punasävyinen ja toinen vaalean tweedmäinen. Ohje on teon alla.
Pannulappuja piti tehdä ja Noron lopuista uusi huivi varastetun tilalle. Kaikkea ei voi kuukauden aikana, jos sitten ensi vuonna..


Nämä sinivalkoiset ovat viimeiset jämäkuun sukat tästä sukkatehtaasta. Nämähän kasautuvat laatikkoon odottamaan jotakin kohdetta tai myyjäisiin, joka tapauksessa hyväntekeväisyyteen.

Malli:perusmalli, 11 s/puikko, koko34
Lanka: Seitsemän veljestä
Puikot : ne rakkaat 3,5 bambut
Kulutus 70 g

Projekti oli tosi hauska ja kiinnostava. Jämäblogissa tuli esille monta sellaista kivaa työtä, jotka haluaisi itsekin toteuttaa. Neulojat ja virkkaajat olivat olleet todella luovia. On sitten taas lisää to-do-listalle ja oiekastaan ilmaisista langoista.

Tuesday, April 29, 2008

Loppukiriä

Toinen jämälankapipo valmistui vielä tässä kuussa. Nyt oli käytöddä punaisia lankoja enemmän ja sävy muuttui pipossa. Pipo on omaan käyttöön - venematkoilla tarvitsee ainakin keväisin ja syksyisin lämmintä päähinettä. Tässä mallissa on etuna myös se, että korvien kohdalla pipo on kaksinkertainen ja on siis lämmin. Kuva ei ole kehuttava. Otan sitten myöhemmin parempia kuvia - pipo päässä.Omassa päässä itse kuvaten en edes yrittänyt. Ohjeen teen sitten Ullaan tarjolle.

Sukat ovat naisen kokoa ja värit pielessä, mutta olkoon todistusaineistona jämäilystä. Seuraavat sukatkin ovat valmistumassa, ne sitten huomenna.

Kulutus 130 g + 85 g = 215 g.

Sunday, April 27, 2008

Mamman neulomuksia ja vähän omaakin



Äiti ei ole kuulemma jaksanut pahemmin neuloa joulun jälkeen- tässä tämän vuoden tuotoksia; kirjoneulelapasia ja sukkia jälkikasvulle -siis aikuisten kokoa. Vein lahjaksi lankaa ja ennen muuta lempilahjan, joka oli kuulemma paras eli tutun Eeva Haaviston Sata kansanomaista kuviokudinmallia. Se päihitti uuden kauniin nahkaisen laukunkin! Malleista oli monta tuttua äidilleni, joita hän on tehnyt hamassa nuoruudessaan ennen minua! Jonkun mallin hän oli jo aikeissa kysyä saman rapun nuorelta naiselta, mutta nyt se löytyi täältä. Ei tarvinnut lainata toisen vantusta, jota oli ihaillut ja yrittänyt muistaa ja piirtää kotona. Eli odotettavissa lisää uusia lapasia. No pitäjiä löytyy seuraavista sukupolvista. Oma Sata ...-kirjani on vielä tulematta.


Huono kuva jostain hamasta nuoruudesta tekemästäni virkatusta pöytäliinasta, joka nyt näkyi olevan äitini parvekkeella päydällä.

Monday, April 21, 2008

Sukkaperhe vähentää lankajämiä

Mieltäni lämmitivät kommentit piposta/myssystä. Sitä on kiva tehdä. Väkerrän siitä ohjeen. Neulelehti Ulla järjestää jämälankojen tuhoamisprojektin innoittamana ohjekilpailun. Ohjeen tulee olla oma eikä sitä saa olla aikaisemmin julkaistu missään. Tämä on juuri sellainen ja deadline on toukokuun puolivälissä. Katsotaan miten käy, joka tapauksessa, jos ohje ei ilmesty Ullassa, niin omassa blogissa. Tässä muiden töiden välissä ja viikonlopun piiitkällä automatkalla valmistui sukkia.

Siinä sitä on sukkia taas. Pikkuruiset sukat punaisesta Sivillan lopusta ja On linen ohuesta sukkalangan jämästä ovat kokoa 19/20.
Violetti/kanervanväriset ovat 7V loppuja ja kokoa 28.
Marianne-raidoitetut 7V-sukat ovat kokoa 34.
Alinna miesten sukat 7V-langasta miesten kokoa 43/44.

Kulutus oli yhteensä 265 g.

Thursday, April 17, 2008

Meleerattu myssy langanpätkistä

Yksi lapsistani vuosia sitten toi tuliaisina Nepalista sikäläisen neulotun pipon, johon ihastuin. Pipo oli tehty kaikenlaisista lyhyistä ja vieläkin lyhyemmistä langanpätkistä. Lankoja ei ollut päätelty ollenkaan, ne oli vain solmittu pätkä pätkä perään reilun sentin varalla. Solmuinen nurjapuoli on hauskan näköinen. Korvien kohdalle tulee sileää neuletta sisäpuolella.
Tein ekan pipon saman tien silloin. Siitä tuli isohko lievästi ilmaistuna ja se päätyi kirpparille ja sieltä varmaankin rastapään pään peitoksi. Sitten aloitin toisen ja se onnistui ja keskimmäiseni sai sen. Pipo on valmiina lämmin, koska se on aika tiivistä neulosta kaksinkertaisena.
Nyt Jämäkuu toi pipon/myssyn mieleeni. Nyt on uusi pipo valmis ja siitä muutama kuva. Tästä aion tehdä ohjeen. Saatte joskus myöhemmin.



Olen säästänyt kristallimaljakkooni kaikki mahdolliset langanpätkät mitä jäänyt tähteeksi. Myssy on neulottu kahdella langalla.

Malli: kehitetty aidosta nepalilaisesta päähineestä
Lanka: kaikenlaisia langanpätkiä ja kerän loppuja
Puikot: 3,5 mm sukkapuikot ja pyöröt
Kulutus: 130 g


Tavan pitsisukat taas aloitetusta 7 V-kerästä. Ei mitään ihmeellistä niistä.

Lanka:7V
Puikot: 3,5 mm
Kulutus: 85 g

Tuesday, April 08, 2008

Punainen ihanainen ponchoni jämistä

Jossakin edellisessä postauksessa näkyi kasa punaisia eri sävyisinä lankoina, jopa mukana oli aika lailla vaaleanpunaista. Lahjaksi olen usein neulonut pikkutytöille toivomaansa väriä, siis vaaleanpunaista. Päätin pistää punaiset kasaan ja tehdä ponchon, joita olen ennenkin tehnyt. Viime vuoden hamstetrkuussa viimeksi miniä sai ruskean sävyisen. Nyt olisi taas tilauksessa vihreä ja niitä lankoja löytyy kyllä tästä huushollista. Tämän kohtalo on auki; mökillä se olisi piristävä väriläiskä, toisaalta minulla on ystävä, jonka värejä tämä toistaa. Vaaleanpunaisesta huolimatta tämä on ollut reipasta ja innostavaa neulottavaa. Ohjeen poikasen teen sitten myöhemmin. Ajattelin osallistua Jämäblogin sekä kaunein että käytännöllisin kilpailuun tällä.

Lanka: Puuvillaa, villaa, sekoitelankoja, vyötteettömiä vuosikymmeniäkin marinoituneita ja osa uusia tunnistettavia (7 V, nalle, Cottonella, Tennesee...)
Puikot: 4,5 Addi pyöröt ja lopuksi 4,5 KnitPicksin puikot (pitihän niitäkin kokeilla heti uutena)
Kulutus: 295 g
Malli: perästä kuuluu


Välipalana pikkusukat kokoa 22.

Kulutus:40 g
Lanka: 7V

Monday, April 07, 2008

Jämäkuun ekat valmiit

Sain joululahjaksi tätä Austerman Step-lankaa. Tikuttelin niistä sukat itselleni jo aiemmin. Kerän loppu on päydällä pyörinyt ja en uskaltanut tehdä kovin isoja sukkia, että raidat täsmäisivät. Siis edelleen pieni kerän nöttönen jäi jäljellä. Jos sillekin löytyisi käyttöä näin jämäilyjen aikaan!

Malli: Perussukka, 44 s, koko 22/23
Lanka: Austerman Step
Puikot: 2,5 mm bambut
Kulutus: 30 g

Saturday, April 05, 2008

Uusia lankoja ja puikkojakin

Sinä sitä on taas lempparivärejä kasassa. Kävin Jyväskylässä Paviljongissa Käsityömessuilla. Lankoja tuli ostetuksi sopivasti, ei liikaa. Tosin pääsevät puikoille vasta toukokuussa aikaisintaan. Tämä jämäily pitänee saada alta pois, vaikkei vielä ole yhtään valmista työtä. Pari on keskeneräisenä kuten tavallista. Luultavammin saatan kyllä luovuttaa Titityyn langat Uhoavalle vaippahousujen tekoon.Valkoiselta näyttävä on luonnonvalkoista luomumerinoa ja siis pehmeää ja miellyttävän tuntuista. Vihreä ja ruskea vyyhti ovat samoin merinoa Titityystä. Oikealla metsän ja syksyn sävyt ovat Lorna´s lace Sherherd Sport-lankaa ja punertavanruskea Cherry Tree Hill- lankaa huiviani varten samasta paikasta, jonka jo olen unohtanut.

Puikkoja vailla olin ja se olikin oikeastaan pääasia. Olen jo pitkään haikaillut Knit Picksin puikkoja katsellessani blogeissa muiden ostoksia. Nyt minulla on pyöröjä ja sukkapuikot välikokoineen. Kohta alkuun vierailin ostoksilla www.lankakauppa.comissa.
Knit Picks-pyöröpuikkosetti ja Knit Picks-sukkapuikkosetti ovat nyt minun. Sukkapuikot sopivat esitteen mukaan sukkien himoneulojalle, jollainen ainakin jonkin verran luulisin olevani. Mukana on kuusi eri kokoa ( 2.00, 2.25,2.5,2.75,3.00 ja 3.25 mm ) pakattuna kätevään säilytyskoteloon ja kuusi puikkoa per koko. On vara sitten katkoa/hävittää joku puikko.

Wednesday, April 02, 2008

Punaista jämälankaa

Liityin Jämälankojen tuhoamisprojektiin. Löytyyhän noita langanloppuja vaikka millä värisävyillä. Luulin, että punaisia jämiä ei olisi paljoakaan. Neulonhan paljon erilaisia vihreitä, ruskeita ja muita maanläheisiä sävyjä. Tässä on osa punaisista jämälangoista ja paljon jäi kaappeihin ja koreihin. Kaikkea en edes jaksanut tai viitsinyt hakea esiin. Noillakin saan aloittamani työn loppuun ja siitä sitten lähemmin myöhemmin. Voisin jopa jonkinlaisen ohjeen tapaisen tehdä.
Toinenkin jämalankatyö välkkyy mielessä ja siihen voi käyttää lyhyetkin langanpätkät. Jos sen ehdin tekemään, niin siitäkin väkerrän jonkinlaisen ohjeen.