keskiviikkona, toukokuuta 04, 2011

5 vuotta 5.5.2011!

Niin ne vuodet vierivät. Huomenna tämä blogini täyttää 5-vuotta.
Monenlaista siinä on ehtinyt tapahtua ja monenlaista valmista työtä on käsieni kautta kulkenut. Lukemattomat sukat ovat valmistuneet ja ovat maailmalla lämmittämässä useiden ystävien, tuttujen ja ennen muuta tuntemattomien jalkoja. Parhaiten on varmaan jäänyt mieleen jokaisen kolmen lapsenlapsen neulepuvut. On ollut niitä ihana tehdä ja ajatuksin olla jo pienen elämässä mukana.
Lankaa on neulottu kymmeniä kiloja ja monta stressiä purettu neulomiseen ja saatukin joku stressinpoikanen jonkun neuleen myötä hetkeksi vieraaksi. Monen monet yhteisneulonnat on ollut. On Jämäkuuta, hamsterikuuta, on neulottu lapasia, pipoja ja ennen muuta Sukkakuu. Olihan siellä varsinainen hullutus -KYH eli Kesäyön Hullutus viime vuonna.

Omenapuut eivät sentään vielä kuki, vielä joku viikko. Arvonnan laitan tähän synttäreiden kunniaksi. Nyt ei ole tiettyä kysymystä eli millä tahansa kommentilla olet mukana tämän leikki-ikäisen blogin synttäriarvonnassa. Palkintokin on vielä miettimättä, lankaa ainakin ...

54 kommenttia:

  1. Onnea 5-vuotiaalle! Tänään näin 5-vuotiaan sukulaistyttöni ja jopa oli energiaa täynnä :-). Vaan leikki-ikä on kaiken ikää!!

    VastaaPoista
  2. Onnea kivalle blogille ja aurinkoista kevättä ja kesää Sinulle!

    VastaaPoista
  3. Onnea vain 5-vuotiaalle. Ihana virkattu peitto tuolla aiemmassa postauksessa. Hyvä idea käyttää langanloput ja lopputulos on kyllä tosi fiini.

    VastaaPoista
  4. Olen seurannut blogiasi vaihtelevasti alusta asti. Omani täyttää kuukauden päästä vuotta enemmän eli kuusi. Kiitos jakamisesta ja onnea jatkossakin.

    VastaaPoista
  5. Onnea jo pitkän iän saavuttaneelle blogille!

    VastaaPoista
  6. Perässä tullaan heinäkuussa tulee 5 vuotta minulla.
    Onnea 5-vuotiaalle ja sen kirjoittajalle.

    VastaaPoista
  7. Onnea! Pitkä aika on viisi vuotta. Olen seurannut blogiasi kait suurin piirtein alusta asti. Koko Gnun perhettä. Itselläni näkyy tulevan kuukauden päästä viis vee täyteen.
    Suuresti vielä onnea ja monia vuosia lisää!

    VastaaPoista
  8. Onnea ihanalle,positiiviselle blogille ja bloginpitäjälle!

    VastaaPoista
  9. Paljon onnea 5 vuotiaalle ihanalle blogille! :)

    t. Henna.J.

    VastaaPoista
  10. Onnea 5 vuotiaalle! Omani täytti samat viisi tuossa joulukuussa. Ihmeeltä tuntuu, että aikaa on kulunut niinkin paljon!

    VastaaPoista
  11. Onnea, ja paljon sukkia tulevaisuudessakin.

    VastaaPoista
  12. Paljon Onnea kivalle blogille, ja lankaisaa kevättä!!!

    VastaaPoista
  13. WOW, joko siitä on viisi vuotta!? Aloitin blogini samoihin aikoihin, piti käydä ihan tarkistamassa ja kyllä, 20.5. näkyy olevan minun päivämääräni. On ollut tosi mukava seurata blogiasi ja kauniiden neuleittesi karttumista. Onnea ja iloa jatkossakin!

    VastaaPoista
  14. Paljon onnea viisivuotiaalle! Upea ikä blogillasi. Aurinkoista keväänjatkoa Sinulle!!

    VastaaPoista
  15. Onnittelut mukavalle blogillesi!

    VastaaPoista
  16. Oi voi kuinka vuodet vieriikin nopsaan. Mutta tosiaan, paljon on tapahtunut niin tässä blogissa kuin omassakin. Ja kuinka paljon neulemaailma on kehittynyt tänä aikan, välineet, langat, nettikaupat yms.
    Hyvää ja antoisaa jatkoa blogille, sekä koko Gnu-laumalle.

    VastaaPoista
  17. Onnea!! Toivottavasti vuosia tulee monta lisää!

    VastaaPoista
  18. Satuinkin sopivasti onnittelemaan: onnea kuluneista vuosista, niin se aika kuluu!

    Alunperin tulin kyllä kyselemään hieman apuja Nepal-myssyyn. Olen väännellyt ja käännellyt myssyä, enkä saa reunaa näyttämään samalta kun ohjeen kuvassa. Ei sulla sattuis olemaan jotain kuvaa, missä näytetään, miten se reuna oikein taitellaan? Hieman tunnen itseni tyhmäksi, kun väännän ja väännän ja koko ajan näyttää ihan erilaiselta. Tietty oon saattanut neuloakin jotain väärin...

    VastaaPoista
  19. Olen seurannut blogiasi melkein alusta asti. valitettavasti olen ollut melko laiska kommentoija...

    VastaaPoista
  20. Toivottavasti ei iske 5-vuotisuhmaa, ainakin lapsilla se on kaikista karmein ;-) Onnea 5-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  21. onnea blogin kunniaksi, on tämä aika kiva harrastus, kirjoittaa, kuvata, lukea ja kommentoidakin. Jatketaan ja iloitaan elämästä.

    VastaaPoista
  22. Oikein paljon onnea 5-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  23. Oikein paljon onnea leikki-ikäiselle:)

    VastaaPoista
  24. Onnea! Riehakkaita leikkipäiviä jatkossakin.

    VastaaPoista
  25. Onnea onnea!
    Toivottavasti saamme vielä kauan lukea juttujasi =)

    VastaaPoista
  26. Onnittelut 5-vuotiaalle, lienen kaikki 5 vuotta sukkientekotahtiasi ihaillut...

    VastaaPoista
  27. Onnea 5-vuiotiaalle, olen vakiolukija!!

    VastaaPoista
  28. Onnea 5-vuotiaalle. Mukava on ollut blogiasi lukea ja toivottavasti jaksat jatkaa vielä pitkään.
    Oma blogin täyttää 5v parin viikon kuluttua. Pitänee miettiä juhlimista.

    VastaaPoista
  29. Paljon Onnea 5-vuotiaalle. Bloggaus on mielestäni hyvä juttu tukemaan käsityö harrastusta, näin siitä tulee sosiaalisempaa :)
    Arvonnat ovat ihania, tottakai mukana :)

    VastaaPoista
  30. Paljon onnea 5-vuotiaalle blogistanitaipaleelle :)

    VastaaPoista
  31. Paljon onnea 5- vuotiaalle, ja mukavaa kesän odotusta! :D

    t. Veera

    VastaaPoista
  32. Ajatella, niin ne blogivuodetkin vierii vauhdilla! Onneksi olkoon ja oikein hyvää äitienpäiväviikonloppua!!

    Sininen torkkupeitto on muuten ihana!!

    VastaaPoista
  33. Onnea 5-vuotiaalle! Olen seurannut blogiasi jos en nyt ihan alusta asti niin ainakin nelisen vuotta ja kerran voittanutkin vuosijuhla-arvonnassa :) Olet kyllä inspiroiva sukantekijä ja sait minutkin innostumaan tässä lopputalvesta raitasukista seiskaveikkakerien tuhoamisprojektina, kiitos siitä.
    Jään odottelemaan, mitä kivaa esittelet meille seuraavan viiden vuoden aikana :)
    Aurinkoista äitienpäivää ja alkukesää!

    VastaaPoista
  34. Onnea! Viisi vuotta on oikein kiva ikä!

    VastaaPoista
  35. Lämpimät onnittelut 5-vuotiaalle blogillesi!

    VastaaPoista
  36. Onnea 5-vuotiaalle blogille. Kyllä viidessä vuodessa ehtii tapahtumaan paljon. Hyvää äitienpäivää !

    VastaaPoista
  37. Onnittelut blogin 5-vuotis synntäreistä, näin jälkijunassa.

    VastaaPoista
  38. Onnittelut ja aurinkoista kevättä!

    VastaaPoista
  39. Kiitos vinkistä. Ilman muuta tahdon mukaan arvontaan :)
    Paljon onnea ja pitkää ikää 5-vuotiaalle !

    VastaaPoista
  40. Onnea viisivuotiaalle!
    Nopeasti ne vuodet vaan vierii.

    VastaaPoista
  41. Paljon ONNEA 5-vuotiaalle blogillesi!
    Täällä on kiva vierailla ideoita metsästäen.
    Toivottelen Sinulle aurinkoista kesää ja paljon, paljon ihania neuleita jatkossakin! :)
    -Ritva-

    VastaaPoista
  42. Onnittelut minultakin 5-vuotiaalle blogille ja bloggaajalle! :) Kiva, kun olette molemmat olemassa.

    VastaaPoista
  43. So pretty apple tree picture! I hope you will blog for many more years.

    VastaaPoista