Tuesday, June 30, 2015

Lisää valmistuneita

KYH-neuleita on valmistunut ja valmistumassa huolimatta yhdestä vähän isommasta projektista, joka pääsee päivänvaloon aikanaan. Ehkä nuo viileät ja sateiset päivät ovat auttaneet asiassa. On sitä ehditty olla puutarhassa kuitenkin jotain pientä tekemässä. Mielessä on useamman vuoden hidas projekti puutarhan suhteen. Vuosiin laitoin kasvimaankin - tosin mies teki ison osan.


Kortteja tein keväällä jonkin verran ja perhoset ovat vallanneet mielen jotenkin. Uudella Fiskarsin leikkurilla syntyy näin ihania perhosia. Ne pääsevät kortteihin ilmeisesti.

Lisää neljä KYH-työtä valmiina ja pian taas putoaa puikoilta lisää. Onhan tässä aikaa niille 14 kesken olevalle työlle reippaasti  eli koko heinäkuu. Joskus aina tulee jotain yllättävää ja se sotkee koko homman.
Siniset sukat ovat listan 2. työ. Eilen illalla sain päättelyt tehtyä ja nyt tänään kuvattua, kun ei satanutkaan.

Malli:perussukka
Lanka: Nalle Taika
Puikot: 3mmm cubics
Koko: 34
Kulutus: 60 g


Kesäiset sukat syntyivät raitalangoista. Koivu-sukat langan mukaan ja väritys hyvin alkukesän heleän vihreä. Malli:  raitalangalla tein 2 kerrosta 2o,2n ja valkoiset kaksi kerrosta oikealla. Malli bongattu blogeista jostakin, muistelisin nähneeni useammassakin blogissa. Oliskohan alkuperäinen Hetkiä Heimolassa-blogissa ollut joskus. Kiireellä ei osunut silmiin.

Lanka: Novita Nalle valkoinen ja Koivu
Puikot: 3,00v cubic´s
Koko: 35-36
Kulutus: 70 g


Rinsessa-sukat, joiden kuvion ohje löytyy Ulla-neuleesta.

Malli: rinsessaneulos varressa ja jalkaterän päällä
Lanka :7V
Puikot: 3,5 mm bambut
Koko: 38-39
Kulutus: 102 g

Tiskirätti on täällä viimeisenä ja on melkein malliton. Aloitettu kulmasta ja lisätty joka toinen kerros reunoissa ja sitten jossain vaiheessa tehty päinvastoi eli alettu kavnetamaan joka toien kerros kummassakin reunassa. kaunis e ei ole, mutta ajaa asiansa hyvin.
Lanka: Novita bambu
Puikot:4mm pyöröt
Kulutus : 33 g



1. Turkoosi neulejakku tytölle, kokoa 128 cm./ Valmis!
2. Siniset sukat -Taika Nalle / Valmiit!
3. Aikuisen ohuet sukat -Supersocke lankana / yksi sukka valmis
4. Etiopian nuttu (numero 12 jo tänä vuonna)
5. Austerman Step raitalangan loppu ja lisänä pinkki Austerman Step raitasukissa
6. Junasukat Fabel + Salida-lankojen jämistä / yksi sukka valmis
7. Vihreä koivu ja valkoinen Nalle raitasukkina / Valmiit!
8. Naisten sukat 7V Raita-langasta / yksi sukka valmis
9. Nallea naisten sukissa
10. Oranssit pitsisukat 7 V / yksi sukka valmis
11. Tiskirätti Novita Bambu-langasta / Valmis!
12. Turkoosista ja valkoisesta Nallelangasta Broken seed-mallilla lasten sukat
13. Cottonellasta pinkki huivi vahtikoirallemme ( herra Boris on rautainen koira)
14. Valkoiset tennarisukat
15. Junasukat punsävyisestä Fabelista / yksi sukka valmis
16. Blend Bamboo violetti tiskirätti
17. Junasukat harmaasävyisestä ohuesta Fabelista / yksi sukka valmis
18. Rinsessa-sukat 7V-langasta / Valmiit!
19. Muisto-langan Elsasta sukat itselle


LANKALAIHIS 2015 tilanteen päivitys nyt 30.6.2015. 
                                      ostettu lankaa  yhteensä 4 700 g
                                      kulutus(blogattu) - 4 040  g
                                      annettu: - 650 g 
eli  10 g plussalla!:(

Friday, June 19, 2015

KYH 2015

KYH 2015

Sain aloitettua kaikki työt ja jopa ajoissa. Helpotti, että esim. eka työ on aiemmin aloitettu ja tein sitä alkuun reipasta vauhtia loppuun ja aloituksia sitten tein urakalla loppupuolella.

1. Turkoosi neulejakku tytölle, kokoa 128 cm. Valmis!
2. Siniset sukat -Taika Nalle
3. Aikuisen ohuet sukat -Supersocke lankana
4. Etiopian nuttu (numero 12 jo tänä vuonna)
5. Austerman Step raitalangan loppu ja lisänä pinkki Austerman Step raitasukissa
6. Junasukat Fabel + Salida-lankojen jämistä
7. Vihreä koivu ja valkoinen Nalle raitasukkina
8. Naisten sukat 7V Raita-langasta
9. Nallea naisten sukissa
10. Oranssit pitsisukat 7 V
11. Tiskirätti Novita Bambu-langasta
12. Turkoosista ja valkoiseta Nallelangasta Broken seed-mallilla lasten sukat
13. Cottonellasta pinkki huivi vahtikoirallemme ( herra Boris on rautainen koira)
14. Valkoiset tennarisukat
15. junasukat punsävyisestä Fabelista
16. Blend Bamboo violetti tiskirätti
17. Junasukat harmaasävyisestä ohuesta Fabelista
18. Rinsessa-sukat 7V-langasta
19. Muisto-langan Elsasta sukat itselle

Siinä sitä on puuhaa heinäkuun loppuun saada valmiiksi. Kahdet sukat on päättelyä vaille valmiit. Aina tähän hurahtaa, mutta muutenkin sitä neuloo. Paljon pieniä töitä tullut tänä vuonna. Kaikkiaan 71 työtä olen aloittanut jo tähän mennessä. Ollaan menossa viikkoa 25 eli lähes kolme työtä aloitettu viikottain. Oikeastaan näistä on melkoisesti aloitettu nyt kesäkuussa.

Juhannuksena 2015

Vielä toinenkin postaus tälle päivälle.


Iloista ja leppoisaa Juhannusta jokaiselle!

Sunday, June 07, 2015

KYH 1/19

Kylmää ja tuulista on. Välillä ripauttaa sateenkin. Eilinen päivä hujahti mökillä yksi lapsenlapsista oli seurana. Touhuttiin kaikenlaista ja samalla vähän herkuteltiin 39-v hääpäivän kunniaksi.


Keltatyräkki kukkii keltaisena. Alkuun ei meinannut lähteä kasvamaan ja nyt kasvaa ja leviääkin vauhdilla. Kaunis se on näin alkukesästä. omenapuutkin ovat puhejnneet kukkaan ja voimakas tuuli riepottelee kukkia jo maahan.

Olen ollut vuosia mukana KYH:ssä eli Kesäyön hullutuksessa, jossa kesäkuun ekapäivästä juhannusaattoon aloitetaan uusi työ ja kaikki tehdään valmiiksi heinäkuun loppuun. Ihan aina ei ole urakka valmistunut erilaisten viivästävien syiden takia.Nyt ryhmä on Ravelryssä - kansainvälisessä neulojien sivustolla. Tänäkin vuonna voi projektiksi ottaa vanhan UFOn (=UnFinished Object = ei viimeistelty projekti) loppuunsaattamisen.


Tämän aloittelin ja meinasi jäädä taas kesken. Menossa on nyt yksi isompi projekti. Nyt kesäkuussa päätin ottaa tämän KYH 1-työksi ja saattaa se loppuun. Valmistui vähän ennen puolta päivää.  Ylimmässä kuvassa malli näkyy, mutta väri on väärä. Alemmissa kuvissa väri on oikein.

Palmikkoja löytyy kaikista kappaleista: takakappaleesta keskeltä ja etukappaleiden reunoissa ja hihoissa keskeltä. Nappi on Titityystä kookosnappi, jossa on kaunis turkoosiin, vedenvihreään vivahtava pinta. Titityystä selvisin eka kertaa ilman langanostoa. Katselin jo kuitenkin tiettyjä lankoja sillä silmällä--sitten myöhemmin.


Malli: Suuri Käsityö 4/2015
Lanka : Nalle turkoosi
Puikot 2,5 mm ja 3,0 mm pyöröt
Koko: 128
Kulutus: 189g


LANKALAIHIS 2015 tilanteen päivitys nyt 7.6.2015. 
                                      ostettu lankaa  yhteensä 3 650 g
                                      kulutus(blogattu) - 3 775  g
                                      annettu: - 649 g 
 
eli  774g miinuksella!