torstaina, kesäkuuta 18, 2020

Juhannusta

Pihassa kukkii kovasti ja kaikki kasvaa silmissä. Villiintynyt puutarhamme tai rappioranskalainen (ystäväni sanoin) puutarhamme piilee kuvien takana. Vuosia sitten  tyttäreni tuli elokuussa ja sanoi: villiintynyt puutarha. Heti ajattelin, että kamala. Hänpä ajatteli että ihana. Viimeiset työvuodet olivat aika rankkoja ja piha jäi lähes oman onnensa nojaan nurmikon leikkuuta lukuun ottamatta. Sitten oli muuta hoidettavaa asiaa. Nyt vasta tänä keväänä olemme tehneet kaikenlaista nurmikon leikkuun ja kasvimaan lisäksi. Istutimme pensasmustikoita, leikkasimme pensaita ja teimme uuden kukkapenkin.Silti on monen monta paikkaa, jotka tykkäisivät kohentamisesta. Pikku hiljaa, asia kerrallaan.
Tässä on tämän hetken kukkaloistoa.Alvar pesasmustikoista kukkii jo eka vuonna, mutta muut eivät. Eli varmaankaan ei tule mustikoita. Istutin pavut mustikkapensaiden aitaukseen, kun yhtenäkään vuonna en ole päässyt syömään omia papuja. Jänikset ovat ehtineet ensin.


Vuonuen Pentti-langasta on näitä ihan perussukkia neulottu kuin Iisakin kirkkoa. Kokeilen lankaa itselläni, miten kestää.  Vuonuen langoista on puukuitu-tencel vahvikkeena. Pentti-lanka: 75 % suomalaista lampaanvillaa, 25 % tencel. Muut tiedot: n. 100 g = 240 m, paksuus 140 tex 3 , DK, puikkosuositus 3-4 mm ja villapesu 40°C tai käsinpesu. Tencelin ansiosta kaiketi langassa on pini kiilto.Kiva villantuntuinen lanka. Raitalanka oli sipulinkuorilla värjätty minivyyhti.

Nämä on ekat varpaista varteen- sukat. Loopannut olen sentään aiemmin. Alku oli hankalaa ja tarvitsin neuvoja. Lopulta valmistuivat ja neuloin kummankin sukan yhtaikaa ja lankoja sai selvittää aika usein ja värsinkin raidoitus kohdassa. Ihan perussukat, mun hermot ei olisi kestänyt muuta. Tuulian ohjeilla on tehty kantapää. Siitä selvisin ihan hyvin. Suuri ongelma oli minusta kantapään kohdan arviointi ja lisäksi sukat on vähän leveätkin. Varsissa vähän lisäsin silmukoita yläosassa, että paksut jalkani mahtuvat hyvin sukkiin. Olisin tehnyt samassa ajassa useammat perussukat varresta varpaisiin. En sano, etten koskaan. Silloin olisi ihan varma, että kohta taas aloittaisin varpaista varteen. Etu tässä oli, että lankaa jäi pienet pätkät. Lankaa meni tasan 120 g.



Juhannusruno - Viljo Kajava (1909 - 1998), kirj. Ahvenanmaalla 1925, Kajavan ensimmäinen runo

Nyt on juhannus näin laulavi taivas, maa,
sitä lintuset livertäen haastaa.
Pois painui jo pilvet metsän taa,
niin selkeä on ilma ja kukassa maa.

Näin seisovi kauniina luonto yhä,
sen täyttävi tuoksut ja rauha pyhä.
Tuo ihmisrintaan se onnen rauhaa,
-Nyt on juhannus! - Tahtoo se riemuiten laulaa
 
Rentouttavaa ja ihanaa juhannusta jokaiselle!


6 kommenttia:

Kutookutoo kirjoitti...

Ihania kukkia! Saahan sen villiintyneen puutarhan ruotuun myöhemminkin jos haluaa, mutta minusta paljon kukkia on aina yhtä ihanaa. Meidän puutarha näyttää jokseenkin rappioranskalaiselta, vaikka tänä kesänä olen vähän koittanut möyriä penkoissa. Viime syksynä laitoin jonkun kasvin ruukusta kukkariviin, enkä kuolemaksenikaan muista mikä se on. Kovasti näyttää kasvavan, ja toivotaan että kukkisikin, niin ehkä kukkaa olisi helpompi googlata. :)
Varpaista varteen on kokeilematta. Perussukat tulee niin selkäytimestä, ettei huvittaisi tehdä vaikean kautta. Vaikka sitten langat riittäisi aina sukkapariin. Väliinsä kyllä tuumin että voiko itseään edes käsityöjharrastajaksi sanoa, jollei ole yhtä paria sukkia kutonut varpaista varteen...
Kerro sitten blogissa miten sukat kestivät käytössä, kiinnostaa tuon tencelvahvisteen ominaisuudet.
Ihanaa Juhannusta! :)

Matleena kirjoitti...

Ihanasti siellä jo kukat kukkivat! Meillä on vielä hyvin niukkaa, mutta jotain sentäänkin on kukassa. Tosin omenpuu esim. teki vain muutamia kukkia sinne tänne. Liekö viime syksyn runsas omenasato väsyttänyt puun. Minä olen laiskistunut pihatöihin niin, etten enää viitsi tehdä juuri mitään. Ihailisin vain kukkivia kasveja!
Minä sentään olen tehnyt muistaakseni pari sukat varpaasta varteen, mutta en innostunut tavasta. Onhan siinä hyvät puolensakin, mutta kyllä minä teen mieluummin varresta kärkeen -sukkia. En näe mitään syytä, miksi minun pitäisi muuttaa tapaani.

Seisahdapa hetkinen ystävä hyvä,
nauti, rentoudu ja vedä henkäys syvä.
Anna nautinnon tulla juhannukseen tähän,
itseäs ja kaverias halaa ja hymyile vähän.

KristiinaS kirjoitti...

Oikein hyvää juhannusta!

Sude kirjoitti...

Oikein ihanaa juhannusta sinulle.

Repu kirjoitti...

Hieno rappio puutarhassani.

iso gnu kirjoitti...

kutookutoo: pikkuhiljaa kohennetaan ja ainahan puutarhassa on jotain tehtävää. Välillä kukat itse päättää missä ovat. Meillä päivänkakkarat olen istuttanut ihan eri paikkaan aikoinaan. Ne muuttivat ihan kunnolla paikkaa ja nyt keväällä katsoin niiden hävinneen. Nyt huomasin niiden taas vaihtaneen paikkaa. Niillä on ilmeisesti menossa parhaan kukkapenkin testaus. :D
Sukkien neulominen jatkuu entisellä mallilla. Kerron sitten Pentti-sukat kestävät.

Matleena:Meilläkin omenapuut kukkivat tosi vähän tänä vuonna. Niin meiläkin tuli viime vuonna paljon omenoita. Kyllä kukkivat kukat ovat kauniita, nyt odottelen pioneja kukkaan.
Luultavasti teen jatkossa edelleen varresta varteen-sukat.

Jasmin, Kristiina ja Sude: Kiitos juhannustoivotuksista. Oli todella mukava ja hauska juhannus lasten perheiden kanssa Hesassa eri pihoilla. Tavattiin kaikki,juteltiin, syötiin hyvin, pelattiin ..

Repu:kuvilla on helppo valehdella ja rajata "huonot" kohdat pois. Olen joskus miettinyt erilaisten kuvien ottoa, mutta olen toistaiseksi jättänyt ottamatta. :)