sunnuntaina, tammikuuta 13, 2008

Kuva-arvoitus odotellessa lukua 55555

Vajaa kaksi vuotta (toukokuun alussa 2006 aloitin) on blogi ollut olemassa. Muutaman kuukauden ajan lueskelin blogeja ja mietin uskaltaisiko tuohon ryhtyä. Lopulta yksi toukokuinen ilta tekninen tukeni istui vieressäni ja blogi perustettiin. Kävijöitä on ollut kivasti ja tänä aikana on tutustunut virtuaalisesti moneen bloggaajaan ja joitakin olen tavannut ihan livenä. Aika koukuttava maailma on auennut bloggamisen myötä. Nyt blogeissa kiertävä You make my day! on näyttänyt miten blogit ovat tulleet tärkeiksi. Huomaan lukiessani päivityksiä blogilistaltani (piiitkä) jätän muutamia aina herkkupaloiksi viimeksi. Tai jos on kiire, niin luen ne ensin.

Mutta kuvaan ja suureen lukuun 55555. Kuvassa on nyt tällä hetkellä aktiivissa vaiheessa olevat keskeneräiset. Viime vuoden fufoilua seuranneet tietänevät, että ufoja riittää tässä huushollissa! Siinä on sinistä, punaista, ruskeaa ja vihreää..... Arvailemalla mitä olisi tulossa olet mukana 55555-arvonnassa. Arvonta suoritetaan joskus lähipäivinä ja joka tapauksessa viimeistään ensi viikonloppuna. Palkinto löytynee Isognun pursuavista ja joka paikkaan ulottuvista lankavarastolonkeroista.

EDIT-täti täällä jutustelee noista väreistä. Kiva talvi ja salamavalo, joka muuttaa värit!. Edessä oleva on vihreä oikeassa maailmassa ja violettiin taittuva joustinneuleinen alku tumma suklaa!

34 kommenttia:

Anni kirjoitti...

Hmm... no taustalla näkyvä vaaleasininen on varmaan sukka, toinen valmiina ja toisesta vartta tehtynä.
Punainen saattaisi olla revontuli-huivi, harmaanviolettitai mikälie (pyydän anteeksi olematonta värinäköäni) on ehkä vaikka puseron helmaa.
Harmaa juttu voisi olla vaikka kietaisuneule?

Anonyymi kirjoitti...

Sininen on sukka, punertava kenties Revontuli-huivi, vihertävä varmaankin villatakki ja rusehtava vaikka puseron alku?

Onnea suuresta kävijämäärästä!

Villasukka kirjoitti...

Samoilla linjoilla muiden kanssa. Takana sininen täytyy olla sukka (eihän elämä ole mitään ilman keskeneräisiä sukkia), vihreä varmasti pitsineuletakki (Novitan ohje?), punasävyinen on Revontulihuivi, mutta tuo rusehtava onkin sitten hankalampi.... Se voisi olla pikkuisen pikkuinen takki tai isompi hattu tai huivi...
Hyvää ensi viikkoa joka tapauksessa!

JohannaL kirjoitti...

Hmm...veikkaan, että siellä on tulossa sukkaa, huivia, villapuseroa ja tuo etualalla oleva on vaikea...ehkä tosiaan kietaisuneule.

-sanna- kirjoitti...

Ja samoilla linjoilla jatketaan eli sininen on sukka, punainen on huivi (mallista en mene vannomaan), loput ovat villapaitoja eri vaiheissa.
Komea on kävijämäärä, onnittelut!

Anonyymi kirjoitti...

Samoilla linjoilla jatketaan eli sininen on sukat joista toinen valmis ja toinen kesken,punainen on revontuli-huivi,rusehtava on villapusero ja vihertävä kietasuneule.
Onnea kävijämäärän johdosta.

TiinaR kirjoitti...

Samoilla linjoilla edellisten kanssa. Veikkaan siis että on tulossa punasävyinen huivi, vihertävä paita, sinisävyiset sukat ja ruskeasta ehkä kanssa joku paita.

Aika huiman kävijämäärän olet saavuttanut!

Lape kirjoitti...

Vakiovierailija ilmoittautuu, itellä aika on lähiaikoina mennyt pääosin muiden blogien lueskeluun kuin omani päivittämiseen :(

Veikkaisin kans et sukkaa pukkaa, revontulihuivia, jotain isompaa vihreää ja lilaa neuletta ;)

AnneM kirjoitti...

vihreä on joku neuletakki... sininen sukka... punainen revontuli ;) ja oliskohan ruskea... pipo?

Anonyymi kirjoitti...

sininen on sukka, punainen revontuli, vihreä villatakki ja ruskea kaulalina/kauluri malli sellainen joka solmitaan edestä kaksinkerroin nauhoilla.

seijap kirjoitti...

Punainen on ihan selvästi Revontuli, Sininen on sukka, siinähän on pari jo valmiina, vihertävä on neuletakki, suklaanruskeastakin tulee joku etukappaleen toinen puoli.

Laskuri näyttää nyt 55170.

Eija kirjoitti...

No ainaski revontulihuivi, sukka, pitsineulepusero ja kauluri. Onnea hulppealle kävijämäärälle.

Unknown kirjoitti...

Steppisukkaa? Neulepuseroa, huivia, neuletakin etukappaletta? En ole valitettavasti perillä keskeneräisistä, mutta näillä arvauksilla osallistun arvontaan. Ihania värejä ja ihanan näköisiä lankoja, valmistukoon neuleet pian!

Anonyymi kirjoitti...

vihree on ihan selkeesitä joku pitsi neule.
Punertava on sitten huivi.
Ja violetilta näyttävä on jonkin paidan resori.

Anonyymi kirjoitti...

revontulihuivilta punainen minunkin mielestäni näyttää, sininen on sukka , viheriä ja violetti paidan alkuja. ihanaa on näissä blogeissa todeta, että muillakin on niin paljon keskeneräisiä...
onnittelut blogisi kävijämäärästä!

Anonyymi kirjoitti...

No minäkin olen sitä mieltä, että ainakin yhdet siniset sukat (Step?) tulossa, revontulihuivi ihan selvästi punasävyisenä. Sitten on varmaan se kiemuralle kiertynyt ja purettu uhoavan neuletakki ja vielä jotain mukavaa lämmintä, villatakin alkua kenties?

Onnea blogilukemalle ja asiasta kukkaruukkuun;
You make my Day, kiitos paljon siitä ja kukkakimppu kaupan päälle :)!

Anonyymi kirjoitti...

Katselin muutamia päivityksiä taaksepäin, ja löysin kierteelle menneen Uhoavan gnun neuletakin, joten oletan että tämä on nyt uusi versio siitä eli ei kierteinen :) Kaunis! Revontuli-huivia veikkaisin oikeassa laidassa olevaksi, ylälaidassa on sukat ja tuo violetti resori ei ihan auennut minulle. Olisiko päähine tai neuletakin alku.

Onnea isosta kävijämäärästä!

Anonyymi kirjoitti...

Juu selkeesti revontuli tuo punainen (..ihana väri), pitsineulepusero tuo vihreä, sininen pukkaa sukkaa ja tuo violetti... tuo violetti hmmm... tuo violetti ois kassi. Juup, kassi.

Anonyymi kirjoitti...

minä näen tässä kasassa sukanalkua(sininen), neuletakkia (vihreä), revontulihuivia (punainen)ja violetti/ruskea on ööh... hihan alku?

Stricker kirjoitti...

Ihan ensinnäkin suuri kiitos You make my day! -tittelistä! Olen aivan otettu.
Onnea hienosta kävijämäärästä! Hui, onpas vaikeaa arvailla: sukka tietenkin pitää aina olla kesken, minäkin arvelisin tuota punalilasysteemiä huiviksi, vihreä on varmaankin pusero, ruskealle en kyllä keksi yhtään mitää ja allakin taitaa ola jotain isompaa.

Anonyymi kirjoitti...

Punainen on hyvällä mallilla jo oleva revontulihuivi, sinisistä pukkaa (Step?)sukkaa, vihreä on alpakkaneule...mallia pitsihelma, ja tummanruskeasta tulee isona ...ööö...Natura-kauluri?

Onnea 2-vuotiaalle blogillesi!

Anonyymi kirjoitti...

vaalensinisestä on vissiin jo toinen sukka valmiina? Vihreästä tulee ihan selkeästi pitkähihainen poolopusero. Punaisesta tulee joko huivi tai pitsineuletakki ja ruskea/liila hässäkästä syntyy hame ??? =D

Anonyymi kirjoitti...

Kukkanen sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Sininen on lapanen, liilasta tulee liivi, punainen on huivi ja vihertävä on pusero!

Anonyymi kirjoitti...

Sukkaa, huivia, villatakkia ja hihaa näyttää olevan työn alla.

Matleena kirjoitti...

Jaa, sinisestä taitaa olla tulossa suskat, punaisesta huivi, vihreästä neulepusero tai -takki ja ruskeasta (vaikein arvata) varmaankin neuleliivi.

Onnittelut hienosta kävijäluvusta! Eikä se mikään ihme olekaan, siksi mukava blogi sinulla on. :)

uhoava gnu kirjoitti...

Jätän osallistumatta arvauksiin ja arvontaan, jäävi kun olen. Onnittelut kuitenkin blogille huimasta kävijämäärästä - ja toivotan pitkää blogi-ikää!

Ajattelitko osallistua tämän vuoden lankahamstereihin? Itse vielä vähän epäröin...

uhoava gnu kirjoitti...

Ja vielä: You Make My Day! Katso perusteluita blogistani :)

Oranssi kirjoitti...

Niinpä. Ihan tarkkoja arvauksia et multa saa, mutta tähän suuntaan; vihreä edessä on ohut jakkuneule ehkä IK:n jollain ohjeella, ruskea vaikka tennesseetä ja tutkielma kesäpuserosta pienelle ihmiselle, sinisävyinen on jo parin toinen sukka tulollaan (Kerttu?) ja punakirjava tietysti Revontuli. Olihan siinä tarkkuuttakin.

Hyvin sulla on lukijoita, enkä ihmettele yhtään.

Anonyymi kirjoitti...

Veikkaisin että sukka on ainakin tuloillaa. Sitten jokin isompi vihertävä neule, varmaankin neuletakki tai -pusero, punavioletti huivi ja violetti neuleenalku voisi olla pipon reuna tai villatakki.

Anonyymi kirjoitti...

Sininen on selkeästi sukka ja näyttäis olevan vielä step-lankaa (?). Puna-violetti luultavimmin Revontuli-huivi. Ruskea on paidan tai liivin helmaa ja vihreästä tulee villapaita tai neuletakki.

Terhi kirjoitti...

Sukka taustalla, isoin edessä raglanneuletakki, joustinneuleen alusta voisi tulla vaikkapa jokin laukku? Ja eiköhän tuo värikkäin ole revontuli-huivi :)

muoriska kirjoitti...

Hei,
Olen siellä käsin näillä näkymin 11-13.2. ja se 12.2. on se ns. vapain ilta.. Kiinnostaako tapaminen..?

MysteryKnitter kirjoitti...

It is one huge pile of UFOs.