maanantaina, kesäkuuta 23, 2025

Aloituksia

Aikoihin en ole aloittanut näin montaa työtä viikon aikana. Kaukana on ne ajat ,jolloin blogeissa oli KYH eli kesäyön hullutus. Silloin joka päivä kesäkuun alusta juhannukseen aloitettiin  uusi neule ja ne piti saada vielä heinäkuun loppuun mennessä valmiiksi. Aloitin kaikki, mutta en aina onnistunut saamaan kaikkia valmiiksi.  Nyt Silmukkavirran Instassa oli juhannusviikonpäiville seitsemänneuleuttatyynynallekal eli 7 aloitusta ja kiirettä ei ole valmistua. 


En jaksanut välillä edes laittaa kuvia Instaan , vasta tänään ehdin laittaa kuvan aloittamistani neuleista. Sukkia tarvitaan ja siksi aloitin sukkia pääsääntöisesti. Ylhäällä on kahdet miesten sukat Nalle-langoista, joita löytyi varastoistani. Lupasin sisarusten pojille( yli 40-v miehiä nyt jo) sukkia, kun ei enää ole mammaa neulomassa sukkia. Näistä tulee kokoa 44.  Vieressä vasemmalla on Seiska veikasta naisten sukat. Vaaleanpunaisesta ja persikasta tulee huivi lahjaksi syksylle. Lanka on Suovillan villalankaa. Valkoiset on lahjaksi menevät junasukat. Loput kaksi on Eldur Yarnsin langoista. Ylempi raitasukka on Raanu- Sampo lankaa ja puikot 2,5 mm Alhaalla on petroolin värinen sukan suu aloitettu ja sitten tulee pääosin raitalangasta sukat. Kantapää ja kärjet tulevat vielä petroolistalangasta.


Tästä kulmasta tulee harvoin otettua kuvaa pihasta, mutta nyt on. Keltaiset päivänljapenkki vähän pilkottaa. Ne kukkivat todella upeasti. 


Äidillä oli omakotitalossa tämä pioni, joka oli hänelle tärkeä. onneksi sisko oli ottanut aikoinaan alun siitä. Pari vuotta sitten otin kesällä pionin kukkiessa alun siskon rehevästä pionista alun. Mietittiin miten käy. Mutta yksi kukka tuli eka vuonna ja nyt on jo useampi ja vähän on levinnyt. 
 

10 kommenttia:

Maarit kirjoitti...

Minäkin huomasin tämän yhteisneulonnan mutta en tällä kertaa osallistunut. Neuloin juhannuksena vain yhtä työtä vaikka toki muitakin oli pakattu mukaan.
Kivoja töitä olet aloittanut, sukkia on niin kiva aloittaa ja vielä kivempi kun tulevat tarpeeseen.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Hauska idea tuollainen yhteisneulonta. Pitääkin etsiä. Minä virkkasin pitkästä aikaa Juhannuksena. Tein neljä valeampiaispesää harmaasta villalangasta. Ampiaiset kun rupesivat vasta nyt etsimään pesäpaikkojaan.
Kivoja sukka-aloituksia. Minäkin aloitan aina sukat kun en keksi mitä neuloisin ja aina ovat menneet tarpeeseen.

Iso Gnu kirjoitti...

Aika vähän olen osallistunut yhteisneulontoihin, mutta nyt innosti. Paitsi siihen Kesäyön hullutukseen aikoinaan lähes aina.Sukkia saattoi sitten aloittaa ihan rauhassa ja ne valmistuu ja tosiaan aina ne "häviää". Aina on joku, joka tarvitsee.

Iso Gnu kirjoitti...

Mulla ei ollut oikein mitään innostavaa neulottavaa, siksi se kai kolahti. Oltiin kahdestaan kotona ja oli aikaa.

Kutookutoo kirjoitti...

Sulla on ihana aloitusläjä! Tosi inspiroivaa erilaiset värit ja vähän vaihtelua tekemisen puolestakin. Olen kaipaillut KYHiä, oli hirmu jännää miettiä aloituksia (alkuun suunnitelmallisesti ja loput paniikkialoituksia :D) ja seurata muiden tekemistä. Voisihan sitä itsekin tempaista omaksi ilokseen, mutta jostain syystä ajatus tuntuu vieraalta. Kiva että löysit vähän vastaavan yhteisneulonnan, on sitä tekemistä seitsemässäkin aloituksessa.

Iso Gnu kirjoitti...

Siinä se aloitusläjä on nyt olohuoneessa ja kahta eri juttua olen edistänyt tänään. Joskus valmistuvat. Miesten sukkia pitää yrittää saada heinäkuun loppupuolelle valmiiksi annettavaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Hauskaa, että olit tässä mukana, Minäkään en ole aikoihin innostunut näistä aloitusKALeista, mutta nyt innostuin aloittamaan neljät sukat, paidan, villatakin ja pipon. Kaikki olivat ns valmiita suunnitelmia ja niiden aloittaminen oli kivaa. Kun ei ehtinyt miettiä ja pähkäillä etukäteen, oli helppo vain aloitella. Aloitusten lisäksi neuloin vain villatakkia, jonka halusin valmiiksi. T Saukksi

Iso Gnu kirjoitti...

Saukkis, varmaan tauko on tehnyt hyvää.Toinen asia oli , ettei ollut kiire saada valmiiksi. Koko loppuvuosi aikaa. Sinulla on myös noita isompiakin töitä. Onneksi ei tarvi neuloa kieli vyön alla. ;)

Sude kirjoitti...

Harmi kun ei KYHiä enää ole. Uusia aloituksia kyllä tulee jatkuvasti, mutta kyhin vaikutuksesta niitä tuli tehtyä valmiiksikin. Nyt noita puolitekeleitä löytyy joka nurkasta ja kolosta.

Iso Gnu kirjoitti...

Sude: niin muuten useimmat valmistuivat ja usein kaikki nopeasti ja eivät jääneet tosiaan roikkumaan kaappien kätköihin. Onhan niitä WIPit valmiiksi Instagramin puolella ollut, mutta ei ole sytyttänyt ja eivät keskeneräiset ole vaan valmistuneet..