Aika paljon sitä näköjään saa tehtyä yhden Jämäkuukauden aikanakin. Grammoina yhteensä 1130 g, kun ottaa mukaan juuri valmistuneet Suomi-sukat. Sukkia tikuttelin jämälangoista yhteensä yhdeksän paria. Silti en saa vieläkään mahtumaan Seitsemän Veljestä lankoja yhteen isoon muovilaatikkoon. Kokonaisia keriä siellä ei ole kuin muutama ja erivärisinä. Sukkia raidallisina saa tehdä vielä muutaman parin. Ottaisiko kesän urakaksi,että saisin langat (siis 7V) mahtumaan yhteen paikkaan. Kannattaa harkita. Muutama muu projekti kylläkin on odottamassa kesää ja lomaa.
Poncho valmistui punaisista langoista ja vähensi kaikenlaista sekalaista punasävyistä lankajäämää; sekoitelankoja, puuvillaa, villaa jne..
Pipoista toinen on punasävyinen ja toinen vaalean tweedmäinen. Ohje on teon alla.
Pannulappuja piti tehdä ja Noron lopuista uusi huivi varastetun tilalle. Kaikkea ei voi kuukauden aikana, jos sitten ensi vuonna..
Nämä sinivalkoiset ovat viimeiset jämäkuun sukat tästä sukkatehtaasta. Nämähän kasautuvat laatikkoon odottamaan jotakin kohdetta tai myyjäisiin, joka tapauksessa hyväntekeväisyyteen.Poncho valmistui punaisista langoista ja vähensi kaikenlaista sekalaista punasävyistä lankajäämää; sekoitelankoja, puuvillaa, villaa jne..
Pipoista toinen on punasävyinen ja toinen vaalean tweedmäinen. Ohje on teon alla.
Pannulappuja piti tehdä ja Noron lopuista uusi huivi varastetun tilalle. Kaikkea ei voi kuukauden aikana, jos sitten ensi vuonna..
Malli:perusmalli, 11 s/puikko, koko34
Lanka: Seitsemän veljestä
Puikot : ne rakkaat 3,5 bambut
Kulutus 70 g
Projekti oli tosi hauska ja kiinnostava. Jämäblogissa tuli esille monta sellaista kivaa työtä, jotka haluaisi itsekin toteuttaa. Neulojat ja virkkaajat olivat olleet todella luovia. On sitten taas lisää to-do-listalle ja oiekastaan ilmaisista langoista.