torstaina, marraskuuta 26, 2020

Joululahjoiksi ja muuten

Jouluun on enää kuukausi aikaa ja kohta pitäisi olla joululahjat valmiina. Nyt ei voi enää viime tipassa neuloa lahjoja. Toisen kerran olemme joulun kahdestaan. Edellinen kerta oli vuonna -77 eli jo on aika ollakin kahdestaan joulu. Se siis merkitsee sitä, että lahjat täytyy postittaa/lähettää muuten ajoissa matkaan. Kolme sukkaparia puuttuu enää kahdestatoista tai oikeammin kolmestatoista. Kahdet on aloitettu jo niistäkin. Tosin toisen kanssa jumittaa ja on ohjeen ymmärtämisen vaikeutta.


Fingering-vahvuista lankaa ja 2,5 mm puikot ja oli tikuttamista. Koko on kuitenkin 38. Aloitin varmaan väsyneenä sukat, kun alkuun pääseminen oli tosi hankalaa. Purin kolmeen kertaan koko homman ja aloitin uudelleen. Tosin sitten jälkeenpäin mietin, että mistäköhän se kiikasti. Ohje on Nina Laitisen Soulmates III ja muuteltuna eli en tehnyt taakse mitään erityistä, kuin resorin (1 o, 1n) lopetin kiilamaisesti takana. Lankana on Louhettaren Luolan Käreitär värinä Utu. Lankaa kului 63 g. Väri on kaunis tasainen, kuvassa vain hullusti näyttää väri vaihtuvan.


Toiset lahjasukat valmistuivat keltaisina toiveen mukaaan. Lisäksi toivottiin palmikoita ja niitä sitten väänsin antaumuksella. Eikä näitä sukkiakaan päässyt loppuun purkamatta. Kerran purin pitkän pätkän oikein neulomaani, kun tulkitsin tilannetta väärin. Silloin harmitti pikkuisen. Yleensä purkamiset liittyivät siihen, että palmikko kiersikin väärään suuntaan. Kuvassa näyttävät palmikot kiertyvän samaan suuntaan, kun toinen on "pää alaspäin". Mutta kyllä ne kiertyvät peilinä sukissa. Joku virhe jäi joukkoon, mutta se sallittakoon käsityön ollessa kyseessä. Lankana oli Sisu ja 3mm puikot.  Lankaa kului 76 g. Nämäkin ovat jo kokoa 38. Kohta kaikki lapsenlapset ovat kokoa aikuinen.

Yhden lapsenlapsen siililapaset jäivät pieniksi ja tuli toive uusista siili-lapasista. Ne sitten neuloin muiden neuleiden välissä. Ensin vaalean beiget peruslapaset intialaisella peukalolla ja 9 s/ puikolla . Nuorten kädet on pitkiä ja kapeita. Valmiiden lapaseten selkämyksestä poimin silmukat ja neuloin sileää oikeaa hapsulangalla, . Toisaalta entiedä, miltä näyttäisi aina oikealla neulottuna. Tuskinpa paljon eroa. Päättelin yhdessä yläreunan silmukoiden kanssa. Sitten vaan ompelin sivut kiinni. Lankaa kului 72 g näihin lapasiin.Lankoina olivat Seitsemän veljestä ja King cole Moments hapsulanka ja puikot 3,5 mm. Silmät ja suun kirjoin jämälangoilla.
 

Eka jouluksi leivottu leivonnainen eli hedelmäkakku ja ohjeena joku jostain bongattu ja kirjoitettu ohje, jota muuntelen tilanteen ja tarvikkeiden mukaan. Tai oikeasti yhtenä viikonloppuna leivoin joulutorttuja, mutta ne hävisivät parissa päivässä. Joulukortit on melkein tehty jo.

Ei muuta kuin takkuamaan sukan pariin. Seuraavalla kerralla ollaan jo joulukuun puolella, kun kirjoittelen.

Hyvää adventinaikaa ja alkavaa joulun aikaa!

keskiviikkona, marraskuuta 18, 2020

Jotakin valmista

Monta työtä on kesken ja valmistuvat pikku hiljaa. Osa valmistuu vasta ensi vuonna. Mutta jotakin aina tippuu puikoilta pikuu hiljaa.


Tämä pipo on  aloitettu  alkuvuonna  ja valmiiksi tein joskus keväällä tai kesällä. Pipo on jäänyt  vaan kuvaamatta. Lankana on varastossani marinoitunutta Cascade 220-lankaa. Aloitus oli yksi tubular cast on -tapa.  Pipo on lapselle sopiva. Lankaa kului vain 40 g.

Tässä välillä piti tehdä mustat lapaset yhdelle lapsenlapselle. Ei ole kovin innostavaa neulottavaa näin harmailla keleillä. Mutta onneksi lapaset ihan sileänä ilman kuvioita valmistuivat aika nopeasti ja ovat jo käytössä. Lankana oli Smart ja toisena lankana Filcolana Tilia ja sukkapuikot 3,5 mm.  Lankaa kului 80 g. Mustien lapasten kuvaaminen on hankalaa. Onpahan täällä, että muistan tehneeni nämä.

Lankavarastoni vähän pieneni, kun yksi lastenlapsista tarvitsi puuvillalankaa yhteen virkkausprojektiinsa. Nämä langat kelpasivat mummin "lankakaupasta".


 Tiina Kuun Tuhansien villasukkien maa- kirjasta on tuloillaan ihan alkuvaiheessa Valuva taivas- sukat. Mielenkiintoinen , uusi kantapäämalli. Kantapää menossa eka sukassa. Nämäkin ovat yhdet joululahjasukat. 


 

lauantaina, marraskuuta 07, 2020

Vaaleanpunaista, vanhaa roosaa ja ruskeaa


Vaaleanpunaiset junasukat valmistuivat kummipojan vastasyntyneelle tytölle. Neuloin ne Babyull Lanett - langasta ja sitä kului 33 g. Vielä täytyy saada pakettiin jotain muutakin, kunhan keksin.


Vaaleaa vanhaa roosaa on nämä Kerttu-sukat ja niihin kului lankaa 94 g. Kertut valmistuvat nykyisin ihan ohjeeseen katsomatta. Sen verran niitä on tullut tehtyä.


Puhelimen kameralla en saa toistettua värejä kunnolla, vaikka kuinka yritän. Junasukat on eka kuvassa oikeamman väriset ja Kertut taas tässä kuvassa.

Sitten siirrytään ruskeaan. Maanantaina aloitin Titityyn Tiina Huhtaniemen mallilla Myrsky- pipon. Lanka on hyvin marinoitunutta Cascade 220 ja ostin toiseksi sävyyn sopivan Isangerin mohairin. Olen tosi tyytyväinen aloitukseen , jonka opin maanantaina eli Tubular cast on-tekniikka Tiinan tyyliin. Eli edellä linkki Tiinan ohjevideoon. Pipolle on jo ottaja ja seuraava pipo on menossa puikoille varastolangoistani. Neuloin 4,0 mm puikoilla ja lankaa kului 97 g.


                                         Mukavaa marraskuuta kaikille! 

                                        Kiitos kaikille kommentoijille! Kommentit aina lämmittävät mieltä.

sunnuntaina, marraskuuta 01, 2020

Miehille sukkia

Olen neulonut vähän eteenpäin viime postauksen kuvan keskeräisiä. Nyt tänään bloggaan miesten sukat. Kaikki kolme paria ovat menossa joululahjaksi ja saajat eivät lue mun blogiani. Poika ja vävyt saavat sukat kuten kaikki muutkin. 12 parista enää uupuu 4 paria tai oikeammin 3,5 paria.


Etummaiset sukat on Austerman Step-lankaa ja 2,5 mm puikoilla. Kulutus oli 70 g. Seuraavat on On line Supersocke ja samoin 2,5 mm puikoilla. Nämä molemmat sukat on kengissä pidettäviä ohuita sukkia. Näitä saa aina tikuttaa, kun kaikki tykkäävät. Keskimmäisiin sukkiin meni 80 g.
Taaimmaiset sukat ovat toiveen mukaisesti paksummat ja Seitsemän Veljestä-lankaa värissä Illansuu. Sukkiin kului 117 g.


 Sukat ovat tässä vielä pyykkinarulla ja vieressä ystävän ompelema pyykkipoika-essu nostalgisesta 70-luvun kankaasta ja ajalle tyypillisissä väreissä. Saimme 70-luvun puolivälissä häälahjaksi kirkkaan vihreät lakanat pienin valkoisin sydämin. Ne on jo kovan käytön jälkeen poistuneet käytöstä.


Kuukausi on enää joulukalenterin ekan luukun avaamiseen. :) Ostin itselleni Misanjan lankajoulukalenterin. Kiva odotella ja miettiä, mitä löytyy.
Näköjään kun katsoin, minkä kokoisia paketteja, niin osa on nurin.