tiistaina, syyskuuta 27, 2022

Vähän muutakin kuin sukkia

Tein yhdet kämmekkäät tällä samalla mallilla lapsenlapselle. Ihastuin samaan malliin ja neuloin samasta langastakin eli Nurjan merino sockista . Vähän pidemmät varret neuloin. Edellisistä kämmekkäistä on juttua täällä ja samat asiat pätee näihinkin, paitsi langan kulutus. Lankaa meni näihin kämmekkäisiin 4 g enemmän eli siis 46 g.


Oslo-pipo on ollut muutaman vuoden mun suosikki. Ainoa vika on, että nyt vielä on liian kuuma pidettäväksi. Titityyhyn oli tullut Lana Gatton Maxi Soft värinä Marrore eli kaunis ruskea. Lanka on 100 % merinoa. Ihan peruspipo eli 2 o, 2n  ja jossain vaiheessa sitten kavensin, mikä tuntui hyvältä. Otan siis pipon omaan käyttöön. Kuvatessa huomasin virheen, yksi oikea silmukka oli nurja. En nyt kuitenkaan ottanut siitä kohdasta kuvaa. Lankaa kului 94 g. 


Sini- vihreäraitaiset sukat on Seitsemän Veljestä Raita-langasta. Cittarin Mammutti-markkinoilla oli 7V-lankaa 200 gramman keriä tarjouksessa. Ostin yksiväristä ja kaksi kerää raitalankaa. Toisen sukan kohdalle sattui kaksi solmua. Raitalangat on aina tällaisia, että niissä voi olla solmuja. Samoin tietysti muissakin langoissa voi olla, mutta yksivärisissä se ei haittaa. Näihin sukkiin lankaa kului 105 g.


Loppukesällä/alkusyksystä huomasin, että etuphan penkissä ei kukimikää, joka näkyisi kadulle. Niin ostin kolme tarhasyysvuokkoa. Juurtuivat hyvin ja kukkivat kauniisti.


 

sunnuntaina, syyskuuta 11, 2022

Syyskuun alun sukkia

Yhdet raitasukat neuloin jo kesällä Rva Silmusolmun Raitapallosta ja yhdestä minivyyhdistä ja aivan samalla mallilla neuloin nytkin. Minivyyhti oli vain vaalea.


Sukissa on 7 raitaa varressa ja 8 raitaa terässä ja tällä näistä sukista tulee sopivat jälkikasvun jalkaan. Koko on 39/40. Neuloin 2,5 mmm pyöröillä ja 64 s/krs.  Rva Silmusolmun sukissa oli  7 raitaa varressa ja terässä. Ihan pienet nöttöset jäi raitalankaa ja minivyyhdistä vielä vähemmän.

Nämä sukat on Ilun Ihmepallista neulottu. Ostin tämän langan nyt kesän Neulefestareilta. Sukkaa "piristää" kerrosrivi-nousut. Niillä on nykyisin joku muu nimi. Silmukoiden nostot olivat joka 3.kerros ja 6 silmukan välein. Muuten ihan perussukat ja 60 s/krs. Koko 38/39. Langan kulutus oli 62 g.


Sinisiä sukkia kuvasin yhdessä jos toisessa paikassa, kun ei millään väri muistuttanut yhtään sukkien väriä. Tässä kuvassa on lähimpänä kuitenkin ja joku kuva oli laitettava. Lanka on Ilun villasukkista  2,75 mm pyöröillä ja 60 s /kerros. Lankaa kului 94 g näihin 40/41 kokoisiin sukkiin. Nämäkin ovat menossa joululahjaksi.


Novitan sukkabokseista, joita on tullut jo neljä kappaletta, valmistuivat ekat sukat. Nämä ovat Nalle-langasta ja malli on Niina Laitisen Mökkitiet-sukat. En osaa sanoa, miksi sekoilin kuvion kanssa aluksi ja oli pakko katsoa koko ajan ohjetta. Lopulta kuvio istui päähän ja sukkien neulominen alkoi sujua.  Miesten Mökkitiet-sukat ovat kesken vielä ja paketissa löytyy myös lapsen ja vauvan sukkien ohjeet. Eli paketin sukat ovat vielä kesken. Mutta toisaalta en ajatellutkaan neuloa kaikkia bokseja heti, vaan pikku hiljaa. Näihin sukkiin meni 70 g lankaa. Pidän oranssista väristä, mutta tämä on lähempänä korallia/lohenpunaista ja se ei ole mun väri. Lahjaksi menevät tai hyväntekeväisyyteen. Sukissa on kiva kuvio edessä ja takana pieni pitsikuvio jatkuen osin kantapäähän.



 

lauantaina, syyskuuta 03, 2022

Lahjaksi kämmekkäät

Sain kesällä tilauksen kämmekkäistä tai oikeammin ensin kynsikkäistä. (siis mikäli nimittelen näitä käsien lämmittimiä oikein). Sanoin, etten jaksa/viitsi neuloa erikseen joka sormelle ja siis päädyimme kämmekkäisiin. Väri sovittiin ja niiden piti olla valkoiset. 


Valkoista lankaa ei löytynyt varastoistani ja nyt syksyllä oli Helsingissä Craft Cornerissa Taitoshopilla lankatapahtuma - nimeä en muista. Paikalla oli lankamyyjiä ja kävin siellä ystäväni kanssa. Nurjalta löytyi sopiva valkoinen lanka. Lanka on Nurjan merino sock värissä kristalli. Langassa on 80 % merinoa ja 20 % nylonia. Käsinpesua suositellaan ja uusi kämmekkäiden omistaja siirsi asian heti äidilleen. 


Mallia mietin pitkin kesää ja en edes kysynyt lahjan saajalta, millaiset hän haluaa. Päätin kaikessa hiljaisuudessa neuloa yhdet kämmekkäät. Jos ei kelpaa, niin otan omaan käyttööni tai annan jollekin muulle lahjaksi.
Erilaisia ohjeita selatessa valikoitui erittäin yksinkertainen ja pelkistetty malli eli Align mitts. Löytyy Ravelrystä ja ilmaiseksi vielä. Puolet on 1 o, 1 n resoria ja toinen puoli sileää oikeaa. Neuloin siis Nurjan merino sock:ista ( 300 m/ 100g) ja kolmosen puikoilla. Lankaa kului 42 g ja vielä saan toiset kämmekkäät tästä langasta.


 Eilen saaja sai kämmekkäänsä ja oli piti lahjastaan. Oli kuullemma just hyvät. Oli miettinyt palmikoita ja lopulta päätynyt sileään. Juuri sopivasti viileneville ilmoille valmistui.


Mukavaa syksyn alkua kaikille!