keskiviikkona, joulukuuta 30, 2009

Vuosi vaihtuu taas...

Vuodet vilahtelevat nykyään tosi nopeasti ohi. Ystävät täyttävät vuosia, joiden määrää täytyy ihmetellä. Kuitenkin he ovat nuoria huolimatta useistakin lapsenlapsistaan! Yhä useampi on osa-tai kokoeläkkeellä tai puhuu tulevista eläkevuosista ja kieltämättä joskus itsekin niitä eläkevuosia ajattelee. Jos silloin saisi lankavuortaan pienemmäksi ja vaatehuoneeseen jotakin muutakin mahtumaan!



Sukkia tässä taas on valmistunut oikein urakalla joulunpyhinä ja sen jälkeen. 60-vuotis-lahjaksi neuloin miesten saapassukat ja juhlakalun lapsenlapselle eli pienelle pojanpojalle samoista langoista sukat.

Malli:perussukat ja koot 44 ja 26.

Lanka:seitsemän veljestä
Puikot: 3,5 mm bambut
Kulutus: 145 g + 45 g= 190 g



Nyt nämä on kaikki valmiina eli toiselle tyttärelle ja miniälle tehdyt huivi ja pipo. Malli oli tämän syksyn Novitassa (numeroa en muista ja lehti on lainassa ystävällä).


  • Malli: Novitan lehti joku numero loppupuolella v.2009
  • Lanka: Tempo
  • Puikot: 7 mm pyöröt ja sukkapuikot
  • Kulutus toiseen huiviin ja pipoon, joita ei aiemmin esitelty 385 g

Kokeilin myös keltaista Nallea ja vuodelta yksi ja kaksi olevaa jotain pörrölangan lopuista. Olisikohan ollut nimeltään Angorina Lux, mikäli sellaista lankaa joskus 80-luvulla oli. Tein silloin tytöille puseroita ja villatakkeja siitä. Monenvärisiä kerän loppuja on vielä tallella. Siis kahdesta eri langasta tuli toosi värikkäät sukat - on jo varattu! Pitänee tehdä loputkin samalla lailla pois nurkista kuljeskelemasta.


  • Malli:perinteinen, naisten koko, 36 silmukkaa
  • Lanka: Nalle ja joku pörrölanka
  • Puikot: bambut 3,5 mm
  • Kulutus: 80 g


Mitähän sitä on tehty tänä vuonna?

Työtöitä, töitä, töitä ja vieläkin töitä on tullut aika lailla tehdyksi. Välillä on meinannut tulla uniinkin ja häiritsemään aamuöitä. Haasteita on monella tavalla riittänyt. Työmatkoja Helsinkiin on riittänyt varsinkin loppuvuodesta ja osa sukista on neulottu junamatkoilla.

Alkuvuodesta remontoitiin talo ja muuten onnistunut remontti, mutta kaikki tavarat eivät ole löytäneet paikkaansa vieläkään. Välillä on hakemassa jotakin vanhasta paikasta ja sitten sitä taas haetaan.

Aloittelin uutta mielenkiintoista ajatustyötä, joka on vienyt oman aikansa. Kotitietokoneen takkuilu on ollut hankaloittamassa asiaa. Nyt minulla on uusi hieno karpalonpunainen, uusi läppäri.

Tärkeätä on ollut perhe, suku ja ystävät. Heidänkin kanssaan on saanut viettää aikaa. Joku pikavisiitti on tehty Länsi-Suomeen vanhempieni luokse. Kaksi lastenlasta ovat suloisia ja pikku-gnu aika puuhakas, joten mummin elämässä on vauhtia! Tämä on tärkeä osio elämässäni!

Järjestötyö vie edelleen aikaani, mutta pääasiassa meillä on ollut mukavaa tehdä yhdessä töitä. Järjestötoiminta vie ja antaa. Tutustuu tosi mukaviin ihmisiin! Suosittelen!

Kuntoani olen kohottanut keväästä lähtien säännöllisen epäsäännöllisesti ja se on antanut voimia jaksaa tiukan rutistuksen loppuvuoden aikana. Vesijuoksu on hauskaa hyvän ystävän kanssa -sen jälkeen sielu ja ruumis voi hyvin.

Lankamäärää on kasvatettu, vaikka on neulottu, virkattu melkein joka paikassa (ystäväni totesi juuri miettineensä mitä outoa oli miehensä syntymäpäivillä- ja se oli, että minä en neulonut!)Tässä jo suunnittelin, että ensi vuonna ostaisin vain kuluttamani määrän lankaa. Tämä on vasta suunnitelma, ei lupaus!

Olen neulonut taas sukkia sukkien perään. Myyjäisten jälkeen jäljellä olevat sukat laitoin Pelastusarmeijan joulupataan! Taas voi aloitella sukkia ja täyttää jemmaani. Olen joskus miettinyt, että pitäisiköhän muuttaa blogin nimi? Sukkalandia on varattu ja samoin Sukkaa pukkaa.... ja Sukanvarsi. No, tuleehan muutakin puikoilta ja kukaan ei tunnistaisi, jos muuttaisin bloginimeni.

Laiska töitään laskee sanoi äitini ja sanoo edelleen. Joten lopetan tähän.

OIKEIN HYVÄÄ JA MUKAVAA NEULONTAVUOTTA 2010!

keskiviikkona, joulukuuta 23, 2009

Riemullista Joulujuhlaa!

Takana työntäyteinen ja kiireinen työvuosi ja erityisesti syksy! Vielä kaikenlaista touhua riittää, että voi rauhassa nauttia joulusta ja kaikesta siihen liittyvästä! Nyt kinkku tuoksuu leivinuunissa ja lahjat on melkein pakattu ja huomisen aamun "työsuunnitelma" tehty. Ulkona on kaunista, kun moneen vuoteen on niin paljon uutta, valkoista lunta! Yhtään uutta valokuvaa en ole kerinnyt ottaa , mutta tässä muutaman vuoden takainen joulukuva. Nyt on vielä vähän enemmän lunta!
Taas kerran lempirunoilijaani Helena Anhavaa:
" Lumi lumi lumi,
niin tarpeellinen raskassoutuisille."

Ja kun kerran alkuun pääsee, niin toinen hänen runonsa:

"On kuin taivas tuoksuisi
ääriviivat pehmenisi
sataisi armo alas
suurina valkeina peittävinä."



Muutaman vuoden takainen kuva aamupäivän puurolta. Adventtikynttilät palavat ja pöydällä joskus jostain ruotsalaisesta lehdestä ottamani malli 70-luvulta. Liina on tehty punaiselle pellavalle valkoisin ristipistoin. Toisenkin samanlaisen tein yhdelle siskolleni olisiko ollut 50- lahjaksi? Nyt olen yhden Lady Baktuksen saanut aikaiseksi ja antanut lahjaksi ja ei kuvattu. Lankana oli Puro Ruska ja kulutus 90 g.


Oikein hyvää ja levollista joulun aikaa itsekullekin!

sunnuntai, joulukuuta 20, 2009

Pikkusukkia pariksi lapasille

Pikkulapaset kahdelle lapsenlapselle valmistuivat Lapaskuussa ihanan pehmeästä ja kuulemma myös lämpöarvoltaan hyvästä jakkilanka-sekoituksesta. Isommalle vihreämmät ja pienemmälle valkoisemmat. Ehkä näin on helpompi erottaa toisistaan. Näissä on 32 silmukkaa varressa ja siis ihan perussukat taas.

Lanka: Shokay Jakki
Puikot 3,5 mm
Kulutus: yhteensä 75 g
Pikku arpajaispalkinnot ehtivät kuin ehtivätkin jouluksi. Blogillisen Inkerin Lankaa mutkalla näkyy toinen voitto. Värit olivat vähän erit blogittoman hanhanin voitossa.
Se on melkein joulu tai ainakin joulun alusviikko. Vielä kaksi päivää töitä ja sitten yritetään rauhoittua joulun viettoon pikku hiljaa...
Mukavaa joulun odotusta sekä rentouttavaa valmistautumista jouluun itse kullekin!

keskiviikkona, joulukuuta 16, 2009

Lahjoja...

Arvontavoitot ovat lopulta matkalla voittajille eli Inkeri ja hanhan voivat odotella postista jotain pientä lähipäivinä. Kuvia en ehtinyt ottaa; no ei ole tuota valoakaan ja ajasta puhumattakaan. Molemmat voitot olivat lähes samanlaiset. Jouluvalmistelut ovat vaiheessa - niinhän se oli että ensimmäinen joulukin tuli kaiken keskeneräisyyden keskelle.


Miehen perussukat vanhalla perinteisellä mallilla valmistuivat itsenäisyyspäivän viikonlopun automatkalla Poriin ja takaisin. Mitä nyt päättelyt sai viime yön tunteina tehtyä. Lahjan saaja sai sukkansa tänään.

Malli:perussukka pitkällä varrella

Lanka:Seitsemän veljestä

Puikot 3,5 mm bambut

Kulutus 130 g


Lady Baktus on menossa myös lahjaksi ja lankana Titityystä ostamani ihanainen Koigu. Väri ei ole minun, mutta oletan lahjansaajan pitävän tästä -sen verran tunnen hänen värimaailmaansa.

Kulutus: 95 g

Lopetellaan tähän, kun rivit ja muut ei taaskaan asetu sinne, minne minä haluan. Pöh!