sunnuntai, helmikuuta 21, 2010

Noroilua ja muutakin

Taas yksi Baktus -huivi näki päivänvalon. Tämä ei ole Noroa, vaikka otsikosta voisi luulla. Noroiluni oli ihan muuta. Näet kokeilin millaista on sairastaa liikkeellä olevaa mahatautia, jonka aiheuttaja on nimeltään Noro -virus. Aiemmin en ole tätä tautia kokenut. Kaikista välttämisyrityksistäni huolimatta sain sen ja tiesin olevani todella mahataudissa. Voimat hävisivät kolmeksi päiväksi kokonaan ja senkin jälkeen olin aika uupunut. En ole vuosikausiin sairastanut mitään mahatautia. Pakkolepo oli ainakin.

Huivin olen aloittanut varmaan ennen joulua ja se oli puolivälissä, juuri olin aloittanut kavennuksia. Tuli tarve puikoille ja siksi tartuin siihen. Ei tuohon nyt montaa päivää mennyt. Sain valmiiksi ja suunnitelmakin sen varalle on jo. On menossa lahjaksi.

Lanka: Regia Hand-dyed (jos muistan oikein..)
Puikot 3,5 mm eebenpuiset pyöröni
Malli: Baktus
Kulutus 75 g

Sukuun ja miltei sukuun on syntynyt ja syntymässä pieniä. Nyt on jo valmiit kahdet sukat yhteiskuvassa. Kolmannet on tulossa.

Onlinien sukkalangan lopuista tein siskontytön pienelle pojalle Junasukat. Muutoksena että kantapäät on vahvistetut. Muukin lahja on ostettu, kun vain saisi postitettua Etelä-Suomeen.

Lanka:Onlinie Supersocke
Puikot: 2,25 mm
Malli:junasukat
Kulutus 20 g

Olen tietysti jo kauppareissulla ostanut uusia Novitan lankoja. Tico tico halusi vauvan sukiksi. Näistäkin oli tarkoitus tehdä junasukat, mutta olin tehnyt koko varren joustinneuleella ja en viitsinyt enää purkaa. Eiköhän nämäkin kaupaksi käy? Kannattaa katsoa telkkaria niin innostuneena, että ei huomaa tehneensä liikaa. Tämä väri tuntui jotenkin karhealta. Täytyy antaa sukille huuhteluainekylvetys.

Malli: tavallinen perussukka, koko vauva
Lanka:Novitan kevään uutuus tico tico
Puikot:2,25 mm
Kulutus: 20 g

Pikku-gnu kasvaa melkoista vauhtia. Kesällä tekemäni puuvillajakun hihat alkoivat olla 3/4-hihat. Niinpä vähän purin hihoja suusta ja jatkoin hihat. Nyt ehkä on hivenen pitkät, mutta eiköhän ne kesällä jo ole lyhyet. On nuo ylhäältä aloitetut hihat käteviä ja helpostii saa lisää pituutta -ainakin lapsilla kannattaisi tehdä niin.