maanantaina, heinäkuuta 30, 2012

Loppukiriä maalia saavuttamatta

 KYHäilyt ovat loppusuoralla, huominen vielä. Silloin saattaa joku valmistua, mutta kuvaamaan pääsen vasta loppuviikolla kotiuduttua.

Tiskiliina Blend Bamboo-langasta valmistui. Painoa on vain 15 g. Lisänä rikka rokassa. Ehkä olisikin pitänyt olla näitä pienempiä töitä mukana, että olisi ehtinyt saada kaikki valmiiksi. No, tähän mennessä lankaa on kulutettu 1 460 g kaikkiaan. Ihan hyvä kasa lankoja on käytetty.


 Nallen Päivänkakkara -lanka on raikasta ja lapsen sukat niistä tulikin. Kulutus 45 g. Taidan tehdä lopuista lapaset kurarukkasten sisään vielä, kun kerran lapasia toivottiin.

  Miesten sukkia aloitin kolme paria ja tässä toiset valmistuneet. Väri on tosin haalistunut kuvassa, mutta nyt pakkauksen keskellä en jaksa ottaa uusia kuvia. 

Lanka: 7 V
Puikot; 3,5 mm bambut
Koko: 45
Kulutus 145 g


 Alla listaus valmiista, ja keskeneräiset mustalla:
1. Junasukat valkoinen Fabel
2. Sinistä ja keltaista 7Veljeksen jämiä lasten sukkina
3. Pitsisukat valkoisena, 7V, sukat
4. Pitsisukat omenanvihreänä, 7V
5. Kolmiohuivi jämälangoista, sävy vihreä
6. Pitsisukat oranssina, 7V
7. Kesäkimppu-sukat Nallen Kukkakedosta
8. Junasukat violetin sävyinen Fabel
9. Turkoosia, sinistä valkoista 7V raitasukat
10. Tiskiliina bambulangasta turkoosina
11. Karamellisukat yhdelle lapsenlapsista
12. Ohuet sukat jämistä itselle
13. Supersocke Wellness, sukat
14. Trio-jäätelösukat,7 V, sukat
15. Miesten sukat 7V, grafiitinharmaapunainen
16. Päivänkakkara-sukat Nalle Kukkakedolta.
17. Crazy-sukat Zauberball Crazystä
18. Huovutetut lapaset , Novita Puron Luumupuu
19. Miesten sukat 7V ruskea ja vihreä
20 Miesten sukat, 7 V tummansininen, vihreä
21. Huovutetut lapaset , Novita Puron Metsä
22. Siniset junasukat
23. Polkkaa raitana ja valkoista 7 V sukat

sunnuntai, heinäkuuta 29, 2012

Vihreää vihreässä maisemassa

Kolmas vastaavanlainen huivi valmistui. Eka oli punainen ja toka oli näitä vihreitä jämiä omaan huiviin ja nyt tämä huivi oli taas lahjaksi. Vihreät jämät alkavat olla aika hyvin käytetty. No, ainahan niitä tulee lisää. KYH 2012 näyttää jääneen torsoksi. Valmiita on toki kuvaamatta, mutta kaikki ei valmistu mitenkään. Yritän huomenna ehtiä kuvaamaan, tiistaina ollaan menossa pääkaupunkiseudulle lapsenlapsia katsomaan . On ollut kaikenlaista puuhaa kesä-heinäkuussa. Aika on hurahtanut todella siivillä. Juhlia on ollut monet ja perheen ja suvun parissa aika on hurahtanut. Myös viisi alle nelivuotiasta ovat pitäneet mummin kädet puuhakkaina.

Huivi on aloitettu niskasta viidellä silmukalla. Sitten oikealla puolella kahden silmukan päästä molemmista reunoista ja keskellä keskimmäisen silmukan molemmin puolin on tehty langankierto. Nurjalla kerroksella on kaikki neulottu nurin ja silloin tällöin koko nurjan puolen kerros oikein. Lanka on vaihtunut toiseen missä tahansa kohtaa kerrosta. Reunapitsi on sama 2 oikein yhteen ja langankierto ja nurjalla nyt oikein.

Aikaa kului ja lankaa eli jämiä kului 340 g. Huivi on kaunis ja saajakin on tuntui olevan todella tyytyväinen.

 Alla listaus, nyt valmiista, mutta kaikkia ei ole vielä esitelty.
1. Junasukat valkoinen Fabel
2. Sinistä ja keltaista 7Veljeksen jämiä lasten sukkina
3. Pitsisukat valkoisena, 7V, sukat
4. Pitsisukat omenanvihreänä, 7V
5. Kolmiohuivi jämälangoista, sävy vihreä
6. Pitsisukat oranssina, 7V
7. Kesäkimppu-sukat Nallen Kukkakedosta
8. Junasukat violetin sävyinen Fabel
9. Turkoosia, sinistä valkoista 7V raitasukat
10. Tiskiliina bambulangasta turkoosina
11. Karamellisukat yhdelle lapsenlapsista
12. Ohuet sukat jämistä itselle, tuskin kukaan huolisikaan niitä rumia sukkia.
13. Supersocke Wellness, sukat
14. Trio-jäätelösukat,7 V, sukat
15. Miesten sukat 7V, grafiitinharmaapunainen
16. Päivänkakkara-sukat Nalle Kukkakedolta.
17. Crazy-sukat Zauberball Crazystä
18. Huovutetut lapaset , Novita Puron Luumupuu
19. Miesten sukat 7V ruskea ja vihreä
20 Miesten sukat, 7 V tummansininen, vihreä
21. Huovutetut lapaset , Novita Puron Metsä
22. Siniset junasukat
23. Polkkaa raitana ja valkoista 7 V sukat



torstaina, heinäkuuta 26, 2012

Väriä sateisina päivinä


Kolme paria sukkia on nyt lisää valmiina KYHäilytöitä ja lisää on tulossa. Saa nähdä riittääkö aika, kun on tuota muutakin puuhaa kuin vain neulominen. 10 juttua näiden jälkeen on kesken ja tiukka kylläkin on suunnitelma niiden valmistumisesta. Päättelin työt nauttien Päijänteen maisemista ja kuvailin sukkia saaressa vaihteeksi.


Lastensukkia on jotkut valmistunut. Tässä parissa on lankana Nallea iloisin raidoin. Neuloin näitä automatkalla ja koko syli oli täynnä pientä irronnutta säiettä. Ihan perusmallilla taas neulottu.

Lanka : Nalle Kukkaketo Kesäkimppu
Puikot: bambut 3,5 mm
Koko: 32
Kulutus: 50 g


Näitä on tikutettu pitkään pitkällä resorivarrella ka teräosaan tein myös resorin päälle. Yhtenä päivänä oli niin pimeää, että Kerttu-täti olisi sytyttänyt valot. Mutta perussukkaa voi neuloa melko pimeässäkin  - neulonhan sitä telkkaria katsoessa, automatkoilla maisemia katsellessa jne. Värit on niin pirteät näissä sukissa. Joku naispuoleinen gnu-suvun jäsen saa ohuet villasukat näistä.

Lanka: On linie Supersocke  6-fach Wellness
Puikot: KP 2,75 mm
Koko: 39
Kulutus: 90 g


Toiset ohuet sukat ovat tästä Zauberballin langasta, jossa ei teema toistu lainkaan. Tekee hyvää välillä neuloa sukkia, joissa ei tarvitse kohdistaa raitoja kohdilleen.  Väriä näissäkin sukissa riittää. Malli ihan sama kuin edellisissä ja jollekin gnu-suvun jäsenelle nämäkin. Kuka nyt mitkäkin sukat valitsee! Joskus on vaan pakko ehtiä itse ensin.

Lanka: Zauberball (Schoppel Wolle)
Puikot: bambut 2,5 mm
Koko: 39
Kulutus: 65 g

 Väriä Päijänteen maisemissa ennen syksyä! Näyttävät aika luiruilta sukilta, kun on resori jalakterän päällä. Hyvät ovat jalassa, katso edellinen kuva.

1. Junasukat valkoinen Fabel
2. Sinistä ja keltaista 7Veljeksen jämiä lasten sukkina
3. Pitsisukat valkoisena, 7V
4. Pitsisukat omenanvihreänä, 7V
6. Pitsisukat oranssina, 7V
7. Kesäkimppu-sukat Nallen Kukkakedolta
8. Junasukat violetin sävyinen Fabel
9. Turkoosia, sinistä valkoista 7V raitasukat
13. Supersocke Wellness, sukat
14. Trio-jäätelösukat,7 V, sukat valmiit
17. Crazy-sukat Zauberball Crazystä
22. Siniset junasukat
23. Polkkaa raitana ja valkoista 7 V sukat,valmiit
10 siis on kesken...

perjantaina, heinäkuuta 20, 2012

Viisi paria valmiina eli 10/23

Kyhäilyneulomiset valmistuvat muun lomatouhun keskellä pikku hiljaa. Jokainen työ on edistynyt, osa vain muutaman puikollisen ja muutamat aika pitkällekin. Neulottavien kasa on pienentynyt ja niin pitääkin. Tässä on vielä edessä yksi Länsirannikon matka  ja yksi eteläiseen Suomeen ja matkoilla valmistuu töitä. Olen tässä sivussa tehnyt yhtä pientä neuletoppia puuvillalangasta ja vaaleanvihreänä. Jos senkin saisi kuun loppuun valmiiksi.


Sukkia on nyt valmistunut, kahdet vanhan mallin mukaiset pitsisukat ja kahdet junasukat ja yhdet jämälankasukat. Seitsemän Veljestä lankoja on paljon ja paljon aloitettuja keriä, mietin tässä ison peiton tekmistä tai sitten vaan seuraavana vuonna kyhäilen 7V-lankojen jämäkeristä vain ja ainoastaan: sukkia ja lapasia. Spending my time-blogissa oli ihana peitto  7V-langoista tehtynä ja sen nähtyäni, teki mieli tehdä vastaava omista lopuista.



Viisi paria on valmistunut päättelyitä myöten. 
Pitsisukat, malli sivupalkissa omenanvihreänä ja oranssina
Lanka: 7 V
Puikot: 3,5 mm
Kulutus: 100 g + 100 g

Lanka; violetti Fabel ja sininen (ehdin laittaa vyötteen hyvään jemmaan ja ei löydy)
Puikot:
Kulutus 30 g + 30 g

Kirsikoita kermavaahdossa-sukat
Lanka: 7 V valkoinen ja raitalanka
Puikot 3,5 mm
Koko: 44 s, 34-35
Kulutus: 80 g


No valmiiden lista näyttää tälläiselta tällä hetkellä eli 10/23 on valmiina ja päiviä on vielä 11. Saapa nähdä miten mummin käy!

1. Junasukat valkoinen Fabel,  valmiit.
2. Sinistä ja keltaista 7Veljeksen jämiä lasten sukkina, valmiit.
3. Pitsisukat valkoisena, 7V, sukat valmiit.
4. Pitsisukat omenanvihreänä, 7V valmiit.
6. Pitsisukat oranssina, 7V,valmiit
8. Junasukat violetin sävyinen Fabel, valmiit.
9. Turkoosia, sinistä valkoista 7V raitasukat,valmiit
14. Trio-jäätelösukat,7 V, sukat valmiit
22. Siniset junasukat
23. Polkkaa raitana ja valkoista 7 V sukat,valmiit

maanantaina, heinäkuuta 16, 2012

Väliaikatietoja

Vauhtia on ollut lomalla sen verran, ettei tahdo ehtiä päivittämään blogia. On mökkeilty, käyty pääkaupunkiseudulla, tavattu sukua, ennen muuta vietetty aikaa lastenlasten kanssa. Olikin kauniita päiviä rannikolla, kotoa lähdettäessä oli sateinen päivä. Oli sadekuuroja,mutta sattuivat sopivasti aina ruokailun tai muun sisällä olon ajaksi. Sateenvarjo oli mukana, muttei tarvinnut avata.

Kyhäilyt ovat hiukan edistyneet edellisestä postauksesta. Lähes jokaista on vähän neulottu ja osa on valmistunutkin. Saa nähdä ehtiikö saada valmiiksi kaikkia ennen heinäkuun loppua. Vihreät valmiit, mutta kuvataan aurinkoisena päivänä. Tämä päivä on mennyt mansikoita laittaessa ja pyykkiä pestessä.

1. Junasukat valkoinen Fabel,  valmiit.
2. Sinistä ja keltaista 7Veljeksen jämiä lasten sukkina, valmiit.
3. Pitsisukat valkoisena, 7V, sukat valmiit.
4. Pitsisukat omenanvihreänä, 7V Valmiit.
5. Kolmiohuivi jämälangoista, sävy vihreä. 
6. Pitsisukat oranssina, 7V,valmiit
7. Kesäkimppu-sukat Nallen Kukkakedolta
8. Junasukat violetin sävyinen Fabel, valmiit.
9. Turkoosia, sinistä valkoista 7V raitasukat,valmiit
10. Tiskiliina bambulangasta turkoosina
11. Karamellisukat yhdelle lapsenlapsista
12. Ohuet sukat jämistä itselle, tuskin kukaan huolisikaan niitä rumia sukkia.
13. Supersocke Wellness, sukat
14. Trio-jäätelösukat,7 V, sukat valmiit
15. Miesten sukat 7V, grafiitinharmaapunainen
16. Päivänkakkara-sukat Nalle Kukkakedolta.
17. Crazy-sukat Zauberball Crazystä
18. Huovutetut lapaset , Novita Puron Luumupuu
19. Miesten sukat 7V ruskea ja vihreä
 20 Miesten sukat, 7 V tummansininen, vihreä
21. Huovutetut lapaset , Novita Puron Metsä
22. Siniset junasukat
23. Polkkaa raitana ja valkoista 7 V sukat,valmiit

maanantaina, heinäkuuta 02, 2012

Pitsitoppi ja KYHäilyjä

Joskus kevään kynnyksellä innostuin Pikkulinnasta ostamaan Mandarin Petit-lankaa useammassa värissä. Värikartta on uskomattoman herkullinen. Pikkuneitejä ajatellen ostin lankaa neljään eri neuleeseen ja vasta eka valmistui. Kahteen olisi vielä langat, ja yksi on aika lailla loppuvaiheessa oleva vastaava pitsitoppi toiselle neidille. Kuvassa vielä tosin keskeneräinen eilen mökillä. Tänään viimeiset pistot ja viimeistelyt höyrytystä myöten saatiin tehtyä. Nyt neule on matkalla etelään.


Pikkuneiti ehti kokeilla toppia ennen matkalle lähtöä. Hän liihotteli perhosena muutaman lenkin kotonaan. Kivan näköinen oli päällä. Valitettavasti tähän ei nyt ole kuvaa, jos vaikka myöhemmin saisin kuvan topista päällä. Mallilehden kuvasta näkee, miltä se näyttää päällä oikeasti. Kuvan saa klikkaamalla suurennettua.

Malli: Pitsineuletoppi mandarin petit Sandnesgrnin ohjelehti
Lanka: Mandarin petit
Puikot: 2,5 mm pyöröt
Kulutus: 110 g

Novitan Seitsemän veljestä ovat päässeet näihin sukkiin.Työ-ja huvitusmatkoilla nuo kolmet naisten sukat ovat valmistuneet. Itsetehdyt jättiraitasukat valmistuivat  7V-jämistä. Kardemummalla oli tosi kauniita sukkia tällä systeemillä ja niin innostuin myös. Aika koukuttavaa hommaa, joten varmaan myöhemminkin valmistuu samalla systeemillä sukkia tai lapasia. Näin saa kerän loput käytettyä hyvin. Ainoa ongelma on se päätteleminen, joka ei ole lempipuuuhaani.  Näin on siis kaikkiaan viisi kyhäilyä valmistunut on vielä melkein koko kuukausi aikaa lopuille. Olen tehnyt useampaa työtä aina vähän mielenkiinnon ja mikä on sattunut käteen. Oli tarkoitus kuvata taas työt ja nähdä mihin on päästy. Mutta ei vain saa lomalla aikaiseksi, vaikkei ole kiire oikeastaan. Luovaa joutilaisuutta on harrastettu tiukan työvuoden jälkeen.

Siniturkoositraitasukat
Trio-jäätelösukat
Valkoiset pitsisukat
         Lanka: 7 V
         Puikot:3,5 mm
         Kulutus: 90 g + 100g + 90 g

Kelta-turkoosirautasukat
         Malli: perusmalli vaihvitelulla kantapäällä
         Lanka: 7V jämät
         Puikot: 3,5 mm
         Koko: 30
         Kulutus: 65 g


Valmiit KYHäilyt  eli 5 kpl/23
1. Junasukat valkoinen Fabel,  postaus on aiemmin.
2. Sinistä ja keltaista 7Veljeksen jämiä lasten sukkina.
3. Pitsisukat valkoisena, 7V, sukat.
9. Turkoosia, sinistä valkoista 7V raitasukat.
14. Trio-jäätelösukat,7 V, sukat valmiit.