KYHäilyt ehdin kaikki siis aloittaa. Kuvaaminen kaiken keskellä jäi tekemättä. Koko heinäkuu on nyt aikaa saada keskeneräisiä töitä valmiiksi. Huomenna ollaan matkustamassa Pohjois-Savoon juhlimaan ja automatkalle jo katselin sopivia keskeneräisiä ja runsaasti olikin valinnan mahdollisuutta. Kesälomakin pukkaa päälle ilman sen suurempia suunnitelmia. Muutamia kotimaan matkailun kohteita on taas suunnitelmissa eli lähinnä sukulaisissa ja ystävien luona vierailuja ja siinä yhteydessä ehkä joku pieni lenkki. Kotona ja mökillä puuhastellessa se loma kuluu pääsääntöisesti. Perhettä ja ystäviä tavataan.
Leikkimökin portailla kuvasin tämän tutun muovilaatikon muiltakin KYH-vuosiltani. On siinä melkoisen paljon keskeneräisiä töitä, mutta se ei ole hankalaa minulle. Minulla on usein monta asiaa kesken ja vaiheessa ja valitsen aina sitten fiiliksen mukaan työn. Joskus ei valmistu aikoihin mitään ja sitten yhtäkkiä pukkaa valmista. MariJ viime postauksen kommentissa sanoi tekevänsä yhden työn kerrallaan alusta loppuun. Nostan hattua sellaiselle sitkeydelle! Kyllä niistä minulla joskus joku jää ufoksi tai valmistuu jopa 30 vuoden kuluttua. Enää ei voi jättää niin kauaksi aikaa kesken, kun näet jo tuota ikää on kertynyt.
Tässä ne työt ovat kaikki lukuunottamatta jo valmistunutta ja pääkaupunkiseudulle kulkeutunutta pipoa numero 2. Yksi on virkkuu ja kaikki muut neuleita ja suuri osa sukkia. Olen samaa mieltä Inkeri, että mukavasti erilaisia töitä. Eiköhän noista ala pikku hiljaa valmista tulla. Osakainen: on kiva nähdä, miten kasa kasvaa ("kasvavat "kokoa) tai pienenee valmistustumisen myötä.Haa. eka kerran sain vastattua kaikille viime postauksen kommentoijille jotakin. Kiitos kommenteista! Ne aina lämmittävät mieltä. Jospa sitä loman aikaan ehtisi kommentoida muillekin!