torstaina, lokakuuta 31, 2013

Joulu lähestyy

Christmas countdown banner


Näin se on -ainakin tämän laskurin mukaan. Äkkiä ne vuodet hujahtavat. Olkoon tässä muistuttamassa joulun ajan lähestymisestä.


Varma joulun ajan lähestymisen merkki on se, että sormia alkaa kutkuttaa  joulukorttien valmistaminen. Jonkin verran niitä on tullut tehtyä ja lisää putkahtelee pikku hiljaa "korttitehtaastani". Aluksi aina tuntuu, ettei keksi mitä tekisi. Ensimmäiset kortit vievät aikaa, mutta sitten alkaa löytyä ideoita. Tässä on ensimmäiset korttini tältä vuodelta.

Sukkasato päättyy tänään, vielä viimeistelyä ja parin parin loppuuntekemistä. Sukat bloggailen viikonloppuna.



sunnuntai, lokakuuta 20, 2013

Vihertävää satoa

Sukkia, sukkia valmistuu vielä vähän aikaa. Sukkasato jatkuu tämän kuun loppuun. Mutta tapani tuntien sukkien neulominen ei lopu siihen. Nyt tällä kertaa tällaisia vihertäviä sukkia on valmistunut.



Vihreät sukat
Lanka:Novita  7V Nostalgia
Puikot: 3,5 mm bambut
Malli: perussukkumallini, 48 s
Koko: nainen
Kulutus: 80 g


Vihreä-valkoiset sukat
Lanka:Novita Pikkusisko
Puikot 2,5 mm KP
Malli; 10 s ouikolla, joustinvarsi ja junasukan kärki
Kulutus: 20 g

Pilkahdus valkoista
Lanka:Viking Ull ja vähän Pikkusiskoa
Puikot 2,5 mm KP
Kulutus: 20 g

sunnuntai, lokakuuta 06, 2013

Syksyn sukkasatoa

Neulotaan täällä ja ollaan mukana Sukkasadossa, veikkei kuvia näy. Nyt olen saanut pääteltyä ja vietyä sukat ulos ryhmäkuvaan. Yksitellen ei näitä jaksa kuvata ja onhan näitä sukkia tässä blogissa ollut ennenkin. Nyt kahdeksan paria valmiina sukkia on tässä kuvassa. Viidet aikuisten sukat sekä kahdet lasten sukat ja vauvalle junasukat  on kuvassa valmiina ja päätelty. Pari uutta paria on kesken. Sukkien neulominen matkalla on helpompaa kuin päättely, neuloja en viitsi ottaa mukaan. 

Esittelyt ylhäältä vasemmalta alkaen:
Malli: perussukka
Lanka: Zauberball
Puikot:3.00 mm kantikkaat (tosi hyvät)
Koko: 41-42
Kulutus: 70 g

Malli: perhossukka (Kauneimmat käsityöt)
Lanka: 7 V
Puikot: 3,5 mm
Koko:38
Kulutus: 100 g

Malli: perussukka
Lanka: Novita 7 V Nostalgia
Puikot: 3,5 mm
Koko:38
Kulutus: 90 g


Malli: pitsisukka, ohje sivussa
Lanka: 7 V
Puikot: 3,5 mm
Koko: 38
Kulutus: 85 g


Malli: perussukka
Lanka: 7 V raita (turkoosi on yksi lempiväreistäni)
Puikot: 3,5 mm
Koko:37-38
Kulutus: 85 g


Malli: perussukka, pinkki-valkoinen raitasukka
Lanka: 7 V
Puikot: 3,5 mm
Koko: 26
Kulutus: 45 g


 Malli: junasukka
Lanka: Vikin Baby Ull
Puikot:2,5 mmKP
Kulutus: 25 g


Malli: perussukka
Lanka: Novita  7 V Raita
Puikot: 3,5 mm
Koko: 28
Kulutus:55 g