maanantaina, kesäkuuta 30, 2014

Pionien aikaan valmiina 5/24


Pionini alkoi kukkia upein isoin kukin. Nauttia tarkenee ikkumasta tuijottaen.  Kymmenen astetta lämmintä ja sateista -siis Suomen kesä ja lomasää viimeisellä virallisella kesälomalla. Onkohan sitä eläkeläisellä kesälomaa?

KYH-työt ovat edistyneet ja osa on valmistunutkin. Päättelyitä tein eilen illalla.

19/20: Alinna on valkoiset pitsisukat Seitsemän veljestä -langasta, 3,5 mm hiilikuitupuikoilla. Liukkaat puikot verrattuna bambuihin. Koko naiselle ja kulutus 85 g.

17/20: Vauvanpipo on samalla mallilla kuin edellisissä postauksissa .  84 silmukkaa neulottuna 2 o 2n ja lanka ruskea Wool ja keltakirjava Nalle. kulutus 20 g.

3/20: Jäätelöiset junasukat. Lankana Socks Inside Out (75% villa, 25 5 polyamidi)  ja väri Milka. puikkoina 2,5  KP. kulutus tuttu taas  eli 25 g.

1/29 Jäätelöiset makkarasukat vauvalle. Tällaisetkin olen tehnyt aiemmin. Tämä on samaa lankaa kuin edellä. Väristä tulee jostain syystä Tiikerijäätelö mieleen vaikkakin väri on intensiivisempi.

13/20 Vaalean vihreät junasukat on novitan Pikkusisko-langasta 2,5 mm puikoilla neulottuna ja kulutus on 25 g.


Nämä junasukat valmistuivat jo ennen kyhäilyä. Lankana sama kuin edellä ja kulutuskin sama 25 g.

 
Luettelo käsitöistä:
valmiit työt vihreällä

1. Jäätelösukat eli vauvansukat makkaravarrella
kelta-oranssista langasta

2.Lapsen sukat Zauberball-langasta
3. Jäätelöiset junasukat
4.Zauberball Creazy sukat aikuiselle
5.Synttäri-viirinauha virkaten
6.Punaiset pitsisukat
7.Neon-lapaset
8.Vaaleanpunaiset junasukat
9.Vihreät Pallas-sukat
10.Hanko-kassi
11.Raitaiset junasukat
12.Raitaiset vauvan sukat
13.Vaaleanvihreät junasukat
14.Polkka-sukat
15.Keltaiset karkkisukat
16.Miesten harma-sinisukat
17.Vauvan pipo
18. Värikäs neuletakki
19. Valkoiset pitsisukat
20 Hitchiker

sunnuntai, kesäkuuta 22, 2014

KYH 2014 aikataulussa

Viides kerta on nyt Kesäyön Hullutusta. Kesäkuun alusta juhannukseen joka päivä aloitettiin uusi neule ja ne pitää vielä saada valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä.
Neuleet kaikki ehdin aloittaa. Alkuvaiheessa ei ollut mitään tietoa, mitä teen. Mutta kyllä sitä on keksinyt. Lankojen suhteen olen käyttänyt varastojani, mutta kahdet pyöröpuikot kävin ostamassa torstaina ennen juhannusaattoa. Vihko on taas otettu käyttöön, muuten ei pysy kärryillä.
Vihkoon kerään aloitetut neuleet, merkitsen langat ja puikot ylös. Helpottaa kummasti kaikkien keskeneräisten keskellä. Pari ufoakin otin mukaan.
 

Tässä kuvassa näkyvät nuo kaikki työt eli melkoinen kasa niitä onkin taas. Viikon kuluttua alkaa kesäloma ja silloin ehkä ainakin automatkoilla ehti neuloa. Yleensä olen saanut valmiiksi, mutta viime vuonna toimenpiteen jälkeinen käsikipu esti tehokkaasti käsitöiden tekemisen. Kesken jäi töitä silloin.


 Luettélo käsitöistä:
1. Jäätelösukat eli vauvansukat makkaravarrella
kelta-oranssista langasta
2.Lapsen sukat Zauberball-langasta
3. Jäätelöiset junasukat
4.Zauberball Creazy sukat aikuiselle
5.Synttäri-viirinauha virkaten
6.Punaiset pitsisukat
7.Neon-lapaset
8.Vaaleanpunaiset junasukat
9.Vihreät Pallas-sukat
10.Hanko-kassi
11.Raitaiset junasukat
12.Raitaiset vauvan sukat
13.Vaaleanvihreät junasukat
14.Polkka-sukat
15.Keltaiset karkkisukat
16.Miesten harma-sinisukat
17.Vauvan pipo
18. Värikäs neuletakki
19. Valkoiset pitsisukat
20 Hitchiker

perjantaina, kesäkuuta 20, 2014

Juhannusaaton tunnelmia



Käytössä on juhannuksen Plan B. Oli tarkoitus viettää koleaa juhannusta mökissä saaressa yhden lapsen perheen kanssa. Toisin meni, olemme nauttineet kaupunkikodin lämmöstä, tiskikoneesta ja ennen muuta pyykkikoneesta. Joukon nuori oksenteli aamuyön ja aamupäivän ja ei uskallettu lähteä hieman alkeellisiin oloihin saareen. Kaksi vuotias ei oikein osaa ilmoittaa asiaa etukäteen, niin pyykkikone on pyörinyt pesten lakanoista peittoihin, yövaatteista ulkoiluvaatteisiin. Matto odottaa pesua. Meneehän se juhannus näinkin! ;) On sarjassa ikimuistoisia!

KYHäilyt on aloitettu ja jotkut saatu jo valmiiksikin. Listauksen teen kun porukka vähenee. Huomenna on vielä lisää tulossa, siinä sitä on mummitettavia 4-2vuotiaita 4 kappaletta! Taidanpa lähteä Kyhäilemään, kun lapsenlapset on nukkumassa ja äitinsäkin taisi nukahtaa ja pyykikone pyörii ja tiskikone hurisee.

Arvatkaa mikä on ilon aihe! No, tietenkin se, että lapset saadaan nuorina aikuisina ei mummi-ikäisenä!

Hauskaa ja ehkä vähän lämpimpää Juhannusta!

sunnuntai, kesäkuuta 01, 2014

Neuleet Mikkelissä vai rodosssa?

Mikkeli on tämä rodomme, joka on alkanut viihtyä pihassamme. Kukinta on upea tänä vuonna.



Vauvaneuleita on taas valmistunut melko lailla. Kuvat otettu kiireellä rodon seurassa. Saa valmiit kuvattua alta pois, kun taas ilmoittauduin Kesäyön Hullutukseen jo viidennen kerran. Eli kesäkuussa joka päivä aloitetaan joku työ ja valmiiksi pitäisi saada heinäkuun loppuun mennessä. No , monen työn kesken olo ei haittaa minua. Vihko on kaivettu esiin. On pakko kirjata työt  muistiin, Iso laatikko töille pitää löytää.


Etiopian nuttuja valmistui kaksi kappaletta. Eli nyt tämän vuoden puolella on kahdeksan nuttua valmistunut, siis yksi kerrallaan. Vähän tylsiä on välillä neuloa, mutta raidoitus piristi ja vei eteenpäin. Lankana Novitan Wool pääasiassa ja punakirjava lanka on Nallea. Puikot 3 mm ja kulutus 150 mg.


Junasukkia on valmistunut oikeasti kolme paria. Kolmannesta parista on toinen sukka  Helsingissä jäätyään sinne kyläreissussa. Odotan sen kotiutumista ja sitten kuvaan. Valkoinen lanka on jotain ohutta sukkalankaa ja sininen Vikingin Babyull-lankaa. Helposti menee säikeille ja siksi ei niin kivaa neulottavaa. Kerä on onneksi melkein loppu. Kulutus oli 50 g.


Pipoja on valmistunut samoin kaksi kappaletta. Silmukoita 84 kummassakin. Raidallinen Wool - pipo on neulottu  2n,2o. Toinen pipo on Dropsin Baby Alpaca Silk -lankaa. Viime mainittu oli kerän jämä.3 mm sukkiksilla tikuttelin molemmat ja kulutus oli yhteensä 35 g.


Yhdet Seitsemän veljestä- sukat valmistuivat osin matkalla ja viime viikolla neuloin loppuun. Sama vanha perusmalli ja 3,5 mm. kulutus oli 85 g.

KYH-juttuja sitten jatkossa pari kuukautta.