lauantaina, marraskuuta 29, 2014

Nyt syksyn aikana valmistuneita


Monet sukat on valmistuneet syksyn aikana. Näön tarkkuus leikkauksen jälkeen ei ole ollut paras mahdollinen, mutta sukkien teko onnistuu. Pikku hiljaa loppuvuoden aikana ryhdyn postailemaan
 ( siis ainakin toivon mukaan).  Nyt minulla on uusi tietokone, mutta ihan sinuja emme ole vielä kuitenkaan. Kameranikin temppuili välillä ja nyt olemme sovussa keskenämme. Tässä valmiina kuvattuina kaksi paria lasten sukkia.


Molemmat sukkaparit ovat Nalle-lankaa ja molemmissa resori jatkuu yläpuolella kärkeen asti. Koko on 32 ja kulutus on ollut yhteensä 100 g.

 


Kohta alkaa jämälankavillasukkajoulukalenteri! Jännittää. Lankoja ainakin riittää ja tuliterät puikotkin ostin, vaikkakin sain edellisestä työstä vapaaksi sopivat puikot. Olen eka kertaa mukana.

perjantaina, marraskuuta 14, 2014

Yksi kuva on enemmän kuin tuhat sanaa


Kävin kuopukseni kanssa Tampereen Käsityömessuilla. Lankaa saapui huusholliin 2,750 kg. Vähän jotain muutakin löysi tiensä meille. Puolitoista sukkaa valmistui matkalla.

sunnuntai, marraskuuta 09, 2014

Viime parit Sukkasatoa 2014

Sukkasadon loppukiri oli hyvä. Perjantaina illalla viisi minuuttia ennen puoltayötä viimeinen näistä sukista valmistui, siis lokakuun viimeisenä päivänä. Jokunen sukkapari jäi kesken kuten tavallisesti. Mutta niistäkin osa on jo valmistunut ja uusia on aloitettu. Kameran kanssa on ollut pieniä ongelmia ja sitten tietokoneen kanssa ja ennen muuta näiden kaihileikattujen silmien kanssa. Siis kaikki on kesken ja kuvaamatta jne.
Kaikenlaista touhua ja puuhaa on ollut vapaaehtoisrintamalla ja tämäkin jää osin siksi. Tässä loppuvuoden aikana yritän saada niitä järjestykseen. Tässä joku päivä huomasin, ettei tässä enää töihin kerkiäisi. No, olen kasannut kaikkea mahdollista tähän loka-marraskuuhun, jota ei ehtinyt tehdä työssä ollessa. Ystäviä ja sukua on myös ehtinyt tavata ja pitää yhteyttä. Olen unohtanut taas sanan ei, päivät ovat välillä aika vauhdikkaita ja kiireisiä.


Kahdet lasten sukat valmistuivat pikapikaa aivan ihanasta  Austerman Step 6- langasta. Värit olivat upeat. Viikonloppu kului läntisessä Suomessa ja melkoisessa harmaudessa ajoimme kotiin, nukuin  suurimman osan aikaa pelkääjän paikalla ja sukankudin kädessä.Nämä sukat ovat lapsille kokoa 34 ja 28. Kulutus oli yhteensä 110 g. molemmat sukkaparit ovat menneet hyväntekeväisyyteen. Lanka oli niin ihanaa, että piti käydä ostamassa itsellekin samaa lankaa vähän erivärisenä.

Lapsenlapsi on opetellut virkkausta. Sormivirkkaus sujuu hyvin. Virkkuukoukun käyttö ei vielä ole ihan helppoa, mutta kyllä se siitä pikku hiljaa. Kävimme yhdessä ostamassa aivan oman kimmeltävän virkkuukoukun hänelle ja oman ihanan punaisen lankakerän. Siitä se alkaa, tämä hurahdus!

Koko Sukkasadon loppusaldo osaltani oli 20 paria sukkia! Tavoitteeni oli 9 paria, mutta niitä nyt vaan ehti valmistua! Hyvä minä!