Oli lankaa ja puikkoja ihan riittävästi matkalla mukana ja ei tarvinut turvautua paikalliseen kauppaan. Lankoja riitti vielä takaisin tuotavaksi. Kaksi kerää ostin lankaa tosin matkalta. Hetassa oli Marianpäivät ja samalla siis markkinat. Olin kulkenut rekan ohi kiinnittämättä enempää huomioita, kunnes joku tuli vastaan ihanien lankojen kanssa. Aika hyvin sain itseni hillittyä, vain kaksi kerää Austerman step-lankaa ohuena;toisessa raitoja keltainen päävärinä ja toinen kerä on yksivärinen vahva pinkki. Keltaisesta alkoi jo muodostua naisten sukat. Näkyvät joskus täällä.
Sinisävyisistä Nallesukista on toinen valmiina ja kotimatkalla aloitin yhdet lasten sukat 7 V Tweed-langasta.
Menomatkalla tein uusia Kuplasukkia. Nyt yhdistin yskiväristä resoriin, jamtapäähän ja kärkeen. Matkan aikana näkyi jo jollakin muulla pikkukuplia hiukan eri silmukkamäärillä. Väri on siis violetti ja kirkkaammat oikeasti.
Malli: Arkimammam blogista bongattu kuplasukka omin muutoksin
Lanka: 7 V Raita ja yksivärinen
Puikot:3,5 mmm bambut
Koko: 39-40
Kulutus: 109 g
Pitäisi joskus laskea monetko pitsisulat olen vuosien varrella tehnyt tällä mallilla. Osaan sen jo melkein silmät kiinni. Sukka on joustava jalassa ja mukava.
Malli: Pitsisukat, ohje sivussa
Lanka: 7V yksivärinen
Puikot: 3,5 mm bambut
Koko: 38
Kulutus: 89g
Nämä ovat kiitossukat ystävälle ja sukat saa pikkutyttönsä lempivärissään. Pitäisi vain ehtiä viemään.
Malli: perussukkani
Lanka: 7 V
Puikot: 3,5 mm bambut
Koko:26
Kulutus: 48 g
Jälkikasvuni pitävät ohuita sukkia urheilukengissään. Mikä mukavampaa tähän aikaan vuodesta kulkiessaan esim pyörällä tai frisbee-golf-radalla. TicoTico -lankavarastoni alkavat olla loppusuoralla . Pidän tämän langan selkeistä pitkistä väriraidoista.
Malli: perussukkani
Lanka: Novita TicoTico (ei valmisteta enää)
Puikot: 2,5 mm bambut
Koko:42-43
Kulutus: 70 g
PTTH-haasteeseen mukaan näistä vain kahdet eli violetit sukat. Mutta lisää on vielä tulossa. Lauantaina eli 4.4. istun tuntitolkulla taas junassa ja kylässä. Silloin viimeisiä PTTH-töitä valmistuukin vielä. Täytyy tarkistaa, milloin nuo pitää ilmoitella. Koneelle pääsen vasta maanantai-iltana , kun kaikki vieraat ovat poistuneet.
Ennen matkaa sain itselleni valmiiksi Nalle Taika vihreästä langasta lyhytvartiset sukat. Luulin kuvanneni ne, mutta olin sentään punninnut. Paino 43 g.
LANKALAIHIS 2015 tilanteen päivitys 3.4.15
ostettu lankaa yhteensä 2300 g
kulutus(blogattu) - 1994 g
annettu: - 249 g
eli 157 g miinuksella!