torstaina, marraskuuta 17, 2016

Pientä ja isoa

Hiljaista on ollut blogissa, mutta kyllä tahti tästä kiihtyy. Vesitihkuisessa harmaassa sääsä kuvasin yhtä ja toista.  Osan valmiista neuleista näette myöhemmin kun ehtii.
Austermann Step on niin suloisen pehmeää tikutettavaa. Aikuisen sukat on valmistunut pääasiassa linja-automatkoilla; Seinäjoelle ja Kuopioon teatteriin. Loppulangoista tei perinteiset junasukat. Junasukkia neuloin sopivasti junamatkalla Etelä-Pohjanmaalle.  Toiseen sukkaan joutui pätkimään lankaa, että sai samannäköisen. Loputkin langat menivät käyttöön, pienten sukkien raidoiksi sukulaiselle. Lankana siis Austerman Step ohuempi ja puikkoina 2,5 mm KnitPicksit.  Useampi ihmettili tai ihaili puikkojani. Lankaa kului 26 g ja  59 g eli yhteensä  85 g.


Tämän väri oli niin kauniin marjapuuronpunaista, että nyt kuvatttua alkoi tehdä mieli vispipuuroa. Ja sitä olikin sitten tarjolla. Lankana on Fabel ja 2.5 mm puikot perinteise junasukat. Molemmat junasukat ovat matkalla hyväntekeväisyyskohteeseen. Kulutus oli 26 g.