Tässä on nyt viimeksi valmistuneet sukat pihan kivikolla. Välillä mietin, että mitä naapurit ajattelevat neulekuvauksistani. Pompin pitkin pihaa neuleiden kanssa ja kuvaan.
torstaina, marraskuuta 25, 2021
Sukkia keskeneräisten keskellä
Sukkia teen aina välillä ja ne ovat usein rentouttavia muiden neuleiden ohella. Isommat työt on kesken kuten villatakkini, yksi pusero ja langat olisivat seuraavaankin puseroon jo. Aina on muutamat sukat kesken ja nyt on kämmekkäätkin. Sukkavarasto tyhjeni synttärijuhlillani, kun kaikki vieraat saivat valita itselleen sukat.
Raitasukkia on kaksi paria valmistunut myös pidemmillä varsilla. Vasemman puoleiset sukat on Gefidra Lana Mia -langasta 2,25 mm:n puikoilla. Langasss aon 80 % merinovillaa ja 20 % polyamidia. Ajattelin neuloessani vanhimpia lapsenlapsia, mutta heille ei käykään. Väri ei hyvä ja ehkä aavistuksen liian kapeat varret. Unohdin suvun pohkeet, meillä ei ole rimppakinttuja kellään. Kyllä varmaan nämäkin sukat löytävät omistajansa. Lankaa kului 85 g. Oikean puoleiset sukat on joululahja ja lankana on Arwetta ja 2,25 mm pyöröt puikkoina. Alkuun 2o,2n joustinenuletta ja sitten 3o,1n varteen ja jalkaterän päälle. Näihin sukkiin kului lankaa 66 g.
Joululahjaksi lastenlapsille tulevat sukat alkavat pian valmiit. Yksi pari on vielä viimeistelyä vaille ja sitten on kaikki valmiina. Ennätys taitaa olla aikataulun suhteen. Isänpäivän aikaan oltiin Hesassa ja Lankamaailmassa sukkalangat olivat -25 % alennuksella (muistaakseni). Nämä langat ostin kahdelle ja aika lailla muitakin sukkalankoja. Kolmosen pyöröillä loopaten neuloin molemmat parit. Lankana oli ennestään tuntematon lanka itselle eli Blossom Fade ( 75 % villaa ja 25% polyamidia) Lankaa kului sukkiin 71 g ja 66 g.
maanantaina, marraskuuta 01, 2021
Pieni välityö
Keväällä orava jätti joksikin aikaan rauhaan Boris-koiramme. Sitten kesäkuussa alkoi ilmeiseti haluta punaista huivia tai vain tehdä kiusaa meille. Yritti aikansa avata solmuja onnistumatta ja kesäkuun puolivälissä kerran kotiin tullessamme näytti tältä. Kun kerran solmua ei saanut auki, niin pureskeli huivin niskasta poikki. Siihen jätti ja ei vienyt.
Nyt Boriksella on uusi huivi kaulassa ja katsotaan kauanko hän saa pitää sen. Mielenkiintoista on , miksi orava tahtoo aina hävittää nuo huivit. No, äkkiä tälläiset kaistaleet neuloo. Lankaa meni 48 g ja aina oikeata 6 mm puikoilla neuloin.
Siitä asti Boris on ollut ilman huivia ja mikäs oli ollessa helteisessä kesässä. Nyt olen jo jonkin aikaa katsellut koira-parkaa ilman huivia.
Tänään aamulla kävin läpi langan loppuja ja kulutin muutaman jämän tähän huiviin. Siniset olivat erilaisia sinisten lankojen loppuja ja keltainen /ruskehtava hapsulanka jostain 80-luvulta. Silloin käytettiin erilaisia tehostelankoja kuvoissa.
Nyt Boriksella on uusi huivi kaulassa ja katsotaan kauanko hän saa pitää sen. Mielenkiintoista on , miksi orava tahtoo aina hävittää nuo huivit. No, äkkiä tälläiset kaistaleet neuloo. Lankaa meni 48 g ja aina oikeata 6 mm puikoilla neuloin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)