Ohjeena oli Sandnesin garnin Marian paita ja tein suunnilleen ohjeen mukaan. Pusero aloitettiin alhaalta ylöspäin ja vähän hitaalta tuntui. Loppu menikin aika nopeasti sitten. Kaula-aukon resorin neuloin yksinkertaisena. Tuntui ajatuksena liian kuumalta näillä helteillä, kääntää se kaksinkertaiseksi.
En ole oikein ymmärtänyt kesäisiä neulepuseroita. Olen ajatellut niiden olevan liian kuumia ja epämukavia. No, ei ainakaan tämä pusero tänään tuntunut siltä. Mallikin on väljähkö. Ostin vielä 50 g lisää lankaa myöhemmin. Lankaa kului 352 g ja ostin siis kaikkiaan 450 g. No, mulla on muukin työ kesken samassa langasta ja siitäkin jää. Jotakin niistäkin jämistä voisi keksiä.
Pihan pionit ovat tällä viikolla alkaneet avat kukkiaan. Ne on vaan niin ihania musta.