perjantaina, heinäkuuta 29, 2022

Väliaika- tiedotuksia

Mitään ei ole kuulunut täältä vähään aikaan. Paljon  en ole paljon kommentoinutkaan muiden blogissa. Pikavierailuja vain. Koneella oloaika on ollut aika vähissä. Puuhaa on ollut monenlaista. 


 Vuokramökillä oltiin viikon verran ja mukana oli jälkikasvua.  Yhdessä oloa ja touhua ja ruoanlaittoa riitti. Yhtenä aamuyönä otin kuvan järveltä utuisessa verhossaan.


Aamupäivisin pelattiin useampi erä mölkkyä ja mummin osa oli aina hävitä. Vähän hankala oli epätasainen hiekkatie, mölkky tahtoi mennä minne sitä huvitti. Sukkaneuleet edistyivät omaa vuoroaaan odottaessa. Tikkakisoissa olin kaikkein huonoin.


 Jonkun verran neuloin järvi-näköala edessä. 


 Koko jälkikasvun kanssa olemme nyt ehtineet viettää aikaa korona-eristyksen jälkeen. Lapset on kasvaneet ja isovanhemmat vanhentuneet.  Neulomiseen ei oikein ole voinut eikä halunnutkaan keskittyä. Olen neulonut perussukkaa vain. Kirjoneulesukkaa tein alkutalvesta ja se edistyy tosi hitaasti, kun se vaatii koko ajan kaavion seuraamista ja oikean puoleisen oranssin sukan kuvion olen nyt lopulta oppinut ja nyt voisi keskittyä siihenkin.

Kolme paria on viimeistelemättä. Hempeän raidallisia sukkia neuloin neulefestareilla. Harmaatkin olen tehnyt ennen heinäkuuta muistelisin. 

sunnuntai, heinäkuuta 10, 2022

Viikonlopun tunnelmia

Nyt pidennettynä viikonloppuna oli Neulefestarit Toivolan vanhassa pihassa Jyväskylässä. Torstaista sunnuntaihin on ollut ohjelmaa. Sunnuntain jätin väliin.

Torstai-iltana istuin pihalla neulomassa viime kesäisten neuloja-ystävien kanssa. Vihreä-violettia sukkaa neuloin viikonlopun aikana. Perjantaina ja lauantainakin vielä osin neuloimme yhdessä. Olipa mukavaa neuloa yhdessä Ulla-Maija ja Mari! Lauantaina vielä nautittiin festaritunnelmasta Jaanan ja ystävänsä kanssa. 

Knit,love, unite -festarihuivin kuvaukset olivat Titityyn takaoven portailla.  Paljon muitakin yhteiskuvia ottivat eri jutuista. En neulonut tätä huivia, enkä muitakaan nyt tänä vuonna.

 Perjantai-illan tunnelmaa.

 Tässä on mun ostokset lankojen osalta. Ylhäällä vasemmalla 2 palloa Lana Grossan palkkiraitasukkalankaa Pom Pomista, ylhäällä keskellä sinertävä-ruskea Ruskanlehden merino-sukkalanka, ylhäällä vasemmalla kaksi Ilun Ihmepallia sukkalankaa ja niiden alapuolella kaksi vyyhtiä (sininen ja oranssi ym) sukkalankaa. Alhaalla vihreä vyyhti Rva Silmusolmun Merino sport sukkis -lankaa ja hänen uusi turkoosi-ruskea Raitapallo -sukkalanka ja pari minivyyhtiä sukkien resoriin, kantapäähän ja kärkeen. Ruskeat Säiewoolin langat on villatakkiin eli Säie merino sock ja Säie silk mohair värissä Burnt cinnamon.  Lankaa kotiutui 1,020 kg ja pääosin sukkalankaa.