maanantaina, heinäkuuta 31, 2023

Ehdinpäs

Johonkin se heinäkuu katosi. Festareiden jälkeen on ollut marjojen laittoa, kesävieraita ja joku muuten vaan vetämätön päivä. Yhden puseron neulomisen aloitin ja parit sukat on taas puikoilla.


Yhdelle lapsenlapselle valmistuivat joululahjat eli villasukat kokoa 43. Lapsenlapsista kolme eli puolet on varmaan minua pidempiä ja lasten sukkia ei enää oikeastaan voi tehdä nuorimmillekaan. Lankana oli Novitan kampanjalanka Vieno, fingering-vahvuinen lanka normaalilla 75 % -25% kaavalla. Lankaa kului 66 g. Lopusta voisi neuloa pitkästä aikaa junasukat. Jouluun on vajaa viisi kuukautta ja ainakin 12 parit sukkia pitää neuloa ja varmaan muitakin tilauksia ja odotuksia on jouluksi.


Nämäkin sukat on neulottu Novitan langasta, nyt lanka oli Seitsemän veljestä Raita, jota oli muistaakseni Cittarissa tarjouksessa. Näitä sukkia ei ole nimetty kenellekään; myyjäisiin tai johonkin keräykseen kaiketi. Sukat ovat kokoa 44 ja lankaa kului 270 g.


Vielä yhdet sukat valmistuivat. Ovat olleet jonkin aikaa käsilaukkuneuleena ja matkaneuleenakin Länsi-Suomen reissulla. Kauan sitten ostamaani Gedifran Lana mia merinosukkalankaa muistaakseni. Olihan se, kun tarkistin netistä ja eli Lana mia one 4 two värissä 00974. Juoksevuus on 390 m/ 100 g ja kaksi samanlaista sukkaa tulee. Näihin sukkiin kului78 g.


 Yhtenä viikonloppuna tein lounaan sisarusteni pojille eli aikuisille perheenisille, kun heillä oli viikonloppu -turnaus. Äitini neuloi aikanaan kaikille sukat aina jouluksi ja äitini kuolemasta on 5,5 vuotta ja parina viime vuonna hän ei taitanut enää jaksaa neuloa. Ajattelin antaa kaikille sukat, mutta se tietysti unohtui. No, parin viikon päästä näen suurimman osan yksissä juhlissa ja saavat ja voivat toimittaa lopuillekin.

Sukkia neulon nyt vieraiden aikana, kun ei ehdi pitkää pätkää neuloa ja ei kyllä jaksa keskittyäkään. Jatkan lapsenlapsen puseroa sen jälkeen. Nämä kolme paria edes vähän kaunistavat heinäkuun tilastoa, kun lankoja on tullut ostettua.

tiistaina, heinäkuuta 11, 2023

Heinäkuun juttuja

Useamman vuoden ajan on ollut heinäkuun ykkösjuttuni Neulefestarit.  Tänä vuonna olin torstaina ja perjantaina festareilla. Alla oleva kuva on neuleystävien hyvin Vaaka-painotteinen kuva. Vaaka-neuletakkia näkyi viime vuonna ja monet ostivat langat Vaaka-neuleeseen. Kyseisen neuletakin on suunnitellut Anna Johanna. Minäkin ostin langat Säiewoolilta vuosi sitten, mutta kaapissa nuo vielä ovat. Ohje on kyllä printattu jo valmiiksi. Ainakin yksi lapsenlapsen pusero pitää neuloa ennen sitä.


Ystävien päällä viime kesän langoista valmistuneet Vaaka-neuletakit. Toisella on tulossa vaalea Tyyne-pusero, jossa samanlainen raidoitus. Oikealla toisen Vaaka on tulossa. Neuloin sukkia,joista vähän lisää myöhemmin. Perjantaina olin kursseilla; Käsityökekkerien Veeran molemmilla kursseilla. Lisää on opittu vaatteiden korjaamisesta, parsimisesta ja huollosta ja jämälankojen käytöstä. Jämälangat alkoivat kutittaa sormia, mutta nyt on tehtävä ensin muuta.


Festarihuivi oli tänä vuonna Titityn Tiina Huhtaniemen suunnittelema Toivo-huivi. Ensiksi ajattelin olla neulomatta huivia; pitsi ja minä ei oikein olla ystäviä. Aloitin kuitenkin huivin 10.6. ajatellen tätini hautajaisia;mustan mekon seuraksi tarvitsin jotakin. Langaksi valitsin Tynn Linen grafiitinharmaana, joka ei ole ihan kivoimpia neulottavia--kolme säiettä löyhästi kierrettynä. Tsekata sai aina välilläja vähän korjatakin.


Pitsi oli todella selkeää neulottavaa ja tein koko mittaan viimeistä joustinneuletta lukuunottamatta. Pakko sanoa, että jonkun kerran purin pitsiä, mutta hyvältä se näyttää. Yksi pikkupojista totesi , että miksi mummi neulot reikiä. Lopulta mummi sai ajoissa lauantaiksi 8.7 hautajaisiin huivin ja pestyä ja pingotettua.


Kuvissa pusero ei oikein ole paras mahdollinen tausta pitsille. Pitsihuivi on kesäisen keveä ja juhlavakin. Arkihuivia tästä ei tule. Eiköhän sellaisia tilaisuuksia tule, että tulee käyttöön. Täysin ohjen mukaan tein ja pyöröt olivat ja lankaa kului 169 g. Olisi voinut tehdä kolmesta kerästä hyvin, kun 4. kerästä meni aika vähän. 


Kerttu-sukkia olen neulonut useamman kymmenen paria  ja onneksi valmiina oli ei-varattuja kakis paria. nimittäin aika lopputingassa keksi, että neulon hautajaisiin sukat neljälle lähiomaiselle. Yhdet neuloin Seitsemän veljestä Kuura-langasta, joka on tumman, havunvihreää hopeisin välkkein. Naisten koko ja lankaa kului 98 g.


Vika pariksi neuloin vaaleanpunaiset tai vanhan rosan väriset Kerttu-sukat. Torstaina neuloin näitä festareilla ja illalla vielä kotona kavennukset.Perjantaina päättelin ja viimeistelin, kun lauantaina annoin. Näihin sukkiin kului 92 g. Kuvan unohdin ottaa sukista ja kuva otettu auton takakontissa olevista sukista.


 Pionit ovat lopettaneet kukintansa ja viimeisissä kukissa oli tämä koppakuoriainen, jonka nimeä kyselin Instassa. Yksi neuleystävistä torstai-iltana löysi nimen tälle kuoriaiselle: Kiiltokuoriainen.