lauantaina, syyskuuta 30, 2023

Syyskuun sukkia

Syyskuu on ollut llättävän lämmin ja monet kukat jaksavat kukkia pihalla; mm hortensiat, komeamaksaruoho, syyskaunosilmä, tarhaviinikärhö, äitienpäiväruusut ja kesäkukista vielä kosmoskukka ja kehäkukat. 


Olen neulonut lapsenlapsen neulepuseroa väliajat , kun olen omenia käsitellyt. On tehty omenahilloa, omenamehua, on syöty sellaisenaan, on tehty omenapiirakkaa ja omenapaistosta ja kokeilin omenavispipuuroakin. On viety naapureille, ystäville ja lasten perheille. Omenoita melkein tulee korvistakin ulos. On ollut todella hyvä omenavuosi viime vuoden vastapainoksi.  Sukkiakin pitää tehdä, kun joitakin sukkia on tilattu ja lastenlapsillekin on tulossa (kesken) sukkia joululahjaksi. Nämä miesten sukat on harmaasta ja mustasta 7 V-langasta raidoin. Koko on 41/42 ja lankaa kului 129 g.  


 Nallesta on nämä molemmat lasten sukat neulottu. Oranssista ja valkoisesta oli tulossa pupu-sukat. Ne olivat jääneet kesken. Purin alun ja broken seed-neuleella neuloin nämä sukat. Kokoa 33/34 ja lankaa kului 56 g. Toiset on mintun vihreästä ja Nalle Taika-langasta raidoittaen neulottu. Lankaa kului 49 g näihin 32 koon sukkiin.


 Tosiaan äitienpäiväruusuni aloittivat uudelleen kukinnan ja kaikki kolme ovat kukkineeet ja kukkivat vielä ja ilahduttavat minua
.

Keväällä ostettiin tarhaviiniköynnös  ja yllättävän runsaasti se kukkii jo eka vuonna.


torstaina, syyskuuta 07, 2023

Lopulta puikoilta

Lopulta Lautturi-kauluri valmistui. Neuloin viime talvena puseron Leeni Hoimelan Urban Knit kirjasta ja ohje oli hyvä. Leeni Hoimelalta ilmestyi toinenkin kirja Urban Knit Easy/Iisi. Ostin kirjan suomeksi ja useampi malli houkutteli, mutta aloitin tämän kaulurin.


Yksi kuva ja ei edes hyvä. Neuleen kanssa oli kaikenlaista sähläämistä. Huvitti, kun edellisestä kirjasta neulostussa ei ollut mitään ongelmaa ja tästä iisi-kirjasta oli.  Takuttuaan se jäi korin pohjalle. Viime viikolla se osui käsiin ja eipä puuttunut enää muuta kuin reunus ja etukappaleesta pari kerrosta. Lopulta Lautturi-kauluri valmistui. Langat ostin tasan vuosi sitten. Merinosukkalanka on Skein Queen värissä Dream Cloud  ja toinen lanka Isagerin silkkimohairia värissä 41,savunsininen. Lankaa kului 106 g.

 
Vähän epäselvä kuva, mutta eiköhän siitä selvää saa. Nauhuksissa on siis ollut perhosia tänä kesänä kuten aiemminkin. Tämä kuva on otettu ennen sadejaksoa. Eka kerran näin amiraaliperhosen. Tässä kuvassa se on kuitenkin terassin kaiteella.


Pihlajissa on uskomattoman paljon marjoja, mutta on meillä omenoitakin. On tuoremehua teetetty mehuasemalla. Olen tehnyt hilloa ja omenapaistosta, omenavispipuuroa ja on syöty ja viety lasten perheisiin, naapureille ja ystäville. Vielä urakka jatkuu.


Hesassa ollessa aloitin taas jämälankaraitasukat, nyt punaisen ja keltaisen sävyissä. Jatketaan taas , kun ollaan siellä paikalla. Täällä kotona on eri sukkia tulossa ja se yksi neulepusero odottaa hihoja.