keskiviikkona, lokakuuta 30, 2024

Lokakuun valmiita

Lokakuussa valmistuneita on neljä paria sukkia ja yhdet lapaset. On vielä yksi kesäinen puserokin, siitä sitten lisää, kun olen saanut kuvia. Syyslomaviikko meni hulinassa ja monenlaista ehdittiin tehdä lasten perheiden kanssa. Kävivät luonnossa retkillä, uimassa,pelaamassa futista, shoppailemassa, Pandan tehtaanmyymälässä. Lisksi pelailtiin, katseltiin telkkariakin, askarreltiin ja mummi laittoi ruokaa toiveiden mukaan.


Ensin esittelyyn lämpimät lapaset eli Titityyn ohjeella neulonut Lempilapaset. Helmikuussa valmistui sinisenä samat lapaset ja samoista langoista. Nyt oli kotoa varastosta löytynyt Douple sunday ja lisäksi stin Ballerina Chunky mohairia värissä Spring kaksi kerää.  Nyt kului näihin aikuisen lapasiin 82 g.


Kesän neulefestareilta ostin Elduryarnsin lankoja. Sinisävyinen raitalanka on Kuoleman varjelukset ja minivyyhti väriä Laivasto. Ihan tavalliset sukat ovat menossa yhdelle lapselle joululahjaksi. Kesällä katseli lankojani ja ihastui näihin väreihin. Olin tosiaan ostanut ne ajatellen sukkia juuri hänelle. Lankaa kului näihin napakoihin sukkiin 65 g ja sopivat 40 numeroiseen jalkaan ja pyöröt olivat 2,25 mm.


ZauberballStrke 6 ja värissä Cool botanical garden kerä oli 150 g. Yhdet sukat jo tein tästä langasta ja vieläsai nämä 42/43 kokoiseen jalkaan sai vielä sukat. Nämä 75 g painavat sukat on miehelleni.


Kevättalvella ostin tätä vaalean vihertävää 7 V-lankaa. Näistä tuli alkuperäisestä ajatuksesta poiketen naisten sukat. Mallina on Niina Laitisen Laineet. Koko on 39 ja lankaa kului 102 g. Eli hiukan toista kerää meni.


Kantapää on jännän näköinen. Neulomatta otetussa silmukassa lanka on työän edessä ja jää siis näkyviin.

Seiska Veikasta miesten sukat kokoa 42/43 ja lankaa kului 114 g.


Lastenlasten kanssa tehtiin joulukortteja. Kaikki kortit eivät tulleet kuviin. 

                                  
 
Yhtenä iltana pyöriteltiin mehiläisvahasta kynttilöitä. Oli itse asiassa uusi homma minullekin. Kun alkuun päästiin, niin innostusta löytyi. Taitavat äidit ja isät saada joululahjoja.

sunnuntai, lokakuuta 13, 2024

Elokuun lopun kokeilu

Elokuun vikana viikonloppuna olin tuftauskurssilla Helsingissä. Kurssia veti valokuva- ja kuvataiteilija Kira Leskinen. Kuusi tuntia lauantaina ja sunnuntaina. Ensin käytiin läpi perusasioita ja sitten tehtiin yksi työ. Oma luovuuteni ei ollut kukassaan, vaan tein yhden kirjan mallin mukaan kuvion. Tarkoituksenani oli oppia tuftaamaan, kun näitä lankoja ja jämiä löytyy. 


Ensin piirrettiin haluttu kuvio kankaalle ja kiristettiin kangas tiukalle ja sitten vain tuftaamaan. Harjoittelua se oli, mutta yllättävän meditatiivista. Se vei mukanaan ja tunnit hujahtivat hetkessä ja mulla meni "ylitöiksi" ja ohjaajallakin.


Pikku hiljaa kuva hahmottui. Taulu odottaa edelleen paikkaansa. Ostetut neulat ja kankaat ja kirjontakehys samoin odottavat aikaa parempaa. Ihan mukiin menevä väri-pläjäys tämä on ensityöksi.


Instagramin puolella olen  julkaissut "lauantai-illan neulekatsausta", eli mitä olen viikon aikana edistänyt ja ehkä mahdollisesti saanut jopa aikaiseksi. Tässä on nyt lauantaina otettu kuva, valmiita sukkia ja lapasia en jaksanut hakea pääteltävien kasasta. Kovin oranssista on, alinna on mun Lento-pusero ja reikäinen neule on tyttärelle tuleva pusero, jonka ajattelin hujauttaa nopeasti toisin kävi. Vielä se on vaan vähän kesken. Siitä sitten myöhemmin kuvien myötä. Instassa löytyy nimellä  iso_gnu