sunnuntaina, elokuuta 31, 2008

Rokimpi Papunen

Nämä vauvan neuleet on aloitettu keväällä. Takki ja myssy ovat kokonaan virkattuja. Virkkaaminen ei ole minulle ihan jokapäiväistä ja takkusin sen kanssa. Välillä jo haeskelin muuta mallia tilalle. Välillä oli muuten vaan kyllästynyt työhön, muutenkin koko työ jäi toisinaan muiden hommien jalkoihin. Vauvan tulo alkaa lähestyä ja luulin jo, että se valmistuu Uhoavan ollessa synnytysosastolla. Ehdin tehdä tai oikeammin saada melkein valmiiksi. Toinen tumppu on kesken ja sukat aloittamatta. Ne syntyvät hetkessä, joten eiköhän kaikki ehdi ajoissa valmiiksi.
Ohje löytyy kirjasta Käsityön pikkujättiläinen (tekijät Mikkola ja Paakkunainen) ja ohjeen nimi on Papunen.
Alkuperäisessä ohjeessa neule on vaaleammman vihreä ja reunukset ovat valkoiset. Ruskeat reunukset rapuvirkkauksineen on rokimpi, kuulemma. Minusta tuo ruskea terästää kivasti tuota vihreätä. Napit löysin kesäisellä Mikkelin lomamatkallani Korunapista, ovat kivat ja keveät (kookosta?).
Tumppujen ja sukkien ohje on muuualta.

Malli: Käsityön pikkujättiläinen; Papunen
Koko: 0-3 kk

Lanka: Sandnesgarn Lanett
Puikot: tavan 2,5 pyöröt ja bambu-sukkapuikot
Virkkuukoukku: 2,5

Kulutus: 270 g (tumput eivät kuulu tähän)

9 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Kiva asu tulevalle pikku-gnulle! Teillä alkaa olla jännittävät ajat käsillä. :)

Inkeri kirjoitti...

Kiva väriyhdistelmä ja virkattu pinta näyttää kivalta. Pitääkin tsekata tuo ohje. Virkattuja ohjeita, kun on mielestäni vähemmän.

Anonyymi kirjoitti...

Todella kiva setti, väritkin ovat aivan ihanat, toisiinsa todellakin sointuvat.

Anonyymi kirjoitti...

Vauva-gnu tulee sitten pukeutumaan kauniisti ja lämpimästi.

Pikku pikku kirjoitti...

Oi miten söpö asunen, ihana ihana!

Anonyymi kirjoitti...

Ai vauvan neuleita sinäkin olet tehnyt! Niitähän minäkin päivitin:) Kivan näköiset vihreät neuleet.

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis neuleasu. Minun mielestä se ruskea vaan sopii kovin hyvin monien värien kanssa yhteen. Ja meidän vauva-rukka joutuukin aika paljon olemaan ruskeissa vaatteissa. Vaan eipä ole vielä valittanut sitä :D Napit näyttävät tosiaan kookosnapeilta, samanlaisilta kuin minun varastossani on.

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kaunis asu! Mä oon aina tykännyt erityisesti pikkulasten vaatteissa virkatusta pinnasta, se on jotenkin tosi kiva!

MysteryKnitter kirjoitti...

Nätti asu!