perjantaina, maaliskuuta 26, 2010

Pientä ja ihanaa

Pienet turkoosinsiniset tai merensiniset vaatteet valmistuivat ja lähtivät matkalle kohti uutta, tulevaa gnu-suvun jäsentä. Lanka on ihanan pehmeää ja kiiltävää. Jonkin verran tahtoo mennä säikeiksi neuloessa. Ensin on ostettu lanka ja sitten vasta etsittu mallia. Vyötteessä oli 4-4,5 mm puikot, mutta tein huomattavasti ohuemmilla ja siltikään neule ei ole "peltiä". Housut, hupputakki ja päähine on turkoosista ja luonnonvalkoisesta tein putkilosukat ja tumput. Huppu näyttää isolta ( kuvassa ei niin kuin oikeasti), mutta vastasyntyneillä pää on paljon isompi kuin aikuisilla suhteessa vartaloon.

Malli: Garnstudion malli 14-3 ja päähine on perus-siksakpäähine, joiden ohjeita löytyy monesta paikasta.
Lanka: BCGarnin silkebloom (45% silkki/55% villa), käsinpesu
Puikot: 2.5 mm sukkapuikot ja pyöröt
Kulutus: yhteensä kaikki 255 g


Osaan minä huovuttaakin; näköjään. Työpaikallani oli askarteluilta ja teimme yhdessä kaikkea ihanaa pääsiäiseksi. Jotenkin näistä erikokoisista munistani tuli keväisen vihreitä.
Näiden myötä toivotan kaikille:

Iloista pääsiäisen aikaa!

Suunnistan Lapin hangille ensi viikoksi ja bussi starttaa aamulla ani varhain eli 5.30. Herätys on tosi aikainen. Pakkaaminen on tietenkin vielä vaiheessa ja käsitöiden mukaan ottaminen on vasta mietinnässä...

sunnuntai, maaliskuuta 07, 2010

Muutakin kuin sukkia

Kirjasto- tv-käsityöhuoneeni on ollut remontin jälkeen hillityn värinen. Tietysti metritolkulla kirjoja tuo oman väriläiskänsä huoneeseen. Istun ja neulon, istun ja luen sekä istun ja neulon ja katson telkkaria vanhassa 60-luvun nojatuolissa. Toisessa nojatuolissa on puikkoja ja lankaa ja keskeneräisiä töitä ja menossa olevia töitä, jotka kyllä siivotaan piiloon pienimpien vieraiden ulottuvilta. Tuolit kaipasivat marraskuussa piristystä ja aloitin Nalle-lankojeni tuhoamista, mutta ruskeaa jouduin ostamaan ja lainaamaan/käyttämään Uhoavan varastoja. Nyt ne ovat olleet jonkin aikaa valmiit ja käytössä, mutta en saanut punnittua kulutusta. Sekin on nyt tehty ja saatu kuvattua ulkona kirkkaana päivänä.
Nyt molemmissa nojatuoleissani (minähän niitä pääasiassa käytän!) on kauniit nojatuolimatot -istuinsuojat (?).

Malli:isoäidin neliöt, virkattu yhteet
Lanka: Nalle
Virkkuukoukku 3 mm/2,5 mm?
Kulutus: 690 g

Ainahan niitä sukkia valmistuu. Tico ticosta piti tulla junasukat, mutta tulikin tavalliset vauvan sukat. Posotin vaan joustinneuletta menemään. Junasukat piti ehdottomasti tehdä ja nyt ne on valmiina matkalle Etelä -Eurooppaan pieniin jalkoihin. Toiset ovat aikuisen naisen sukat valmiiksi raidoitetusta langasta. Ruskean eri sävyissä ja niin minulle mieleiset, että saatan pitää itsekin nämä sukat.

Malli: Junasukat
Lanka:Gjestal Frost (superwash ull 75 % ja polyamid 25 %)
Puikot:Knit pick´s 2.25 mm
Kulutus: 25 g

Malli: perussukka, vahvistettu kantapää
Puikot: 3 mm ruusupuu-puikkoni
Lanka: Järbo Garn mellanraggi
Kulutus: 75 g

On tässä muutakin tehty, niistä sitten kun saan valmiiksi. Vietin eräänä lauantaina yhden ratkihauskan kuusituntisen Tuulian pajassa. Oli tosi rentouttavaa keskittyä oppimaan uusi tapa neuloa pusero ylhäältä alaspäin ja lähes ilman saumoja. Nallen mallipuseroni on vielä kesken ja esittelen sen kun kerkiän saada valmiiksi.