sunnuntaina, toukokuuta 30, 2010

Kiire ennen hullutuksia

Viime kesänä hulluttelin yksikseni, kun en ehtinyt KYH tempaukseen mukaan. Osa on vielä valmistumatta ja osa joutuu varmaan purettavaksi. Suurin osa valmistui kuitenkin kesällä. Koko kevät ja syksykin on ollut hullunmyllyä ja kiirettä ja vauhtia ja päässä sinkoilevia ajatuksia, joten yksi Kesäyön hullutus menee siinä jatkossa. Itse asiassa on ihan hauska haastaa itsensä ja toisaalta viime kesän jälkeen huomasin, että startiitti rauhoittui. Lankoja on raahattu mökille ja puikkoja ja mietitty ainakin ekalle viikolle aloitukset valmiiksi.


Fufoilukin on ollut sopivasti alla ja olen parit puseron alut purkanut. Yksi on puikoilla ja yritän saada sen valmiiksi. kesäkuussaa on sitten menossa kaksi tempausta; fufoilu ja todennäköisesti uusienkin ufojen keräämisen aloitus... Ainakin tasapainottavat toisiaan.

Sukkia olen tehnyt valmiiksi ja saanut vapaita puikkoja kesäkuun alkua varten.

Alta ylöspäin:
7 V Kantri miesten sukat ja toisessa sukassa on ihan poikkeavan vaalea kohta -olkoon menee perheeseen/lähisukuun.
7 V Jättiraita naisten sukat
Tico Tico vihreä-siniset naisten sukat
7 V lasten sukat

Kulutus yhteensä 290 g


Vietimme kolmannen lapsenlapsemme kastejuhlaa lauantaina luonamme Mukkilassa eli mummin ja ukin luona. Pieni mies, joka muuten on rauhallinen ja tyytyväinen vauva, piti oikean itkukonsertin kastetoimituksen aikana. Kuva ei ole nyt kovin hyvä, mutta kaikki tarpeellinen näkyy, jopa ystävä-pappimme käsikirja. Liina on mamman eli äitini nypläämä.

3 kommenttia:

Kangaskasa kirjoitti...

Onnea ja siunausta kolmannesta lapsenlapsesta!

Mukavaa KYH:iä!!

MariL kirjoitti...

Kivoja sukkia! :)

kio kirjoitti...

kauniin liina pöydällä, kiinnitin heti huomioni siihenkin