maanantaina, elokuuta 16, 2010

Sukkasatoon valmistautuessa



Helteet ovat olleet vähän liikaa tänä kesänä. Syksyisemmät tai viileämmät ja raikkaat ilmat ovat kevyempiä hengittää. Sieltähän syksy tulee pikku hiljaa ja illat pitenevät.
Lomilla aloitettiin varaston siivous-projekti, joka jatkuu ja jatkuu. Helteillä ei oikein ole huvittanut hikoilla. Autotalli on nyt lajittelukeskuksena. Kaikenlaista on löytynyt, jota ei muistanut olleen. Paljon sellaista on tullut eteen, joka on mennyt kirpparille. Yhdestä laatikosta löytyi kankaiden joukosta virkatut topin etu- ja takakappaleet valmiina. Yhdistelin ja virkkasin hihan aukkoihin ja kaula-aukkoon kerroksen. Olen aloittanut tämän joskus 80-luvun alkupuolella toiselle tyttärelle ja tarkoitus oli tehdä molemmille. Kumpikaan ei saanut vaaleankellertävää virkattua toppia. Muistelen, että ohje olisi ollut jossain Kotiliedessä. Lehdestä/mallista ei ollut havaintoja, mutta samaa lankaa löytyi virkkauslankojen joukosta, joten viimeistely onnistui hyvin. Kun ei valmistunut tyttärille, niin seuraava sukupolvi sai topin. Mallin kanssa otettiin kuvia puolin toisin. Kameralaukun kuvat eivät kummoisia olleet.

100 g vyötteetöntä virkkauslankaa 80-luvulta. Malli Kotiliedestä?





Sukkia on valmistunut harjoitustöinä Sukkasatoon, jonne olen ilmoittautunut. Nyt yritän olla aloittamatta muita sukkia ennen syyskuun alkua. Reilu viikko aikaa, ehkä yhdet sukat teen ennen Sukkasatoa. On vielä yksi pitkä automatka Helsinkiin ja takaisin ennen sitä. Siniraitaiset olivat tarina sinänsä, langan riittävyys aiheutti muutaman harmaan hiuksen ja pikku virheen näihin "viulukoteloihin" eli kokoa 46-47. Luulen että virheestä huolimatta kelpaavat jalkojen lämmittimiksi. 150 g kerä oli aloittamaton ja valmiit sukat 135 g ja korkeintaa 40-50 cm lankoja oli pätkinä päättelyiden jälkeen. Pientä hävikkiä?


Lanka: 7 V kaikissa
Malli: perusmalli
Koot: pun. 34, vihreät 39, siniset 46-47
Kulutus: 65 g + 95 g + 135 g

Siis kuvien ja tekstin asettelu ei nyt taaskaan onnistu, mutta olkoon näin iltayöstä.

9 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Ihana toppi, just sellainen, mitä näkyy 70-80-luvun virkkauskirjoissa ja -lehdissä tosi paljon. :) Nättejä raitasukkia myös!

Maila kirjoitti...

Tuon mieki oon huomannu ku punnitsee valmiit sukat, että sitä lankaa onki kulunu paljon vähemmän kuin se 150 g mitä 7-veikan kerissä pitäisi olla, ja lanka on kuitenki just ja just riittäny. Mihin se katoaa neuloessa? Vai eikö niissä ookaan sitä 150 g? Nättejä sukkia sulla on ja kiva toi toppikin.

Sini Helmi kirjoitti...

Se on niin ihmeellistä, miten nuo varastot aina pitävätkin sisällään yllätyksiä (vai muisti huono?). Aivan ihana toppi kuitenkin syntyi ja sopiva saajakin löytyi!

Oikein olet tunnistanut riikinkukon! Porilainen se on, minä en. Kotini löytyy noin 20 km etelämmästä, mutta tuolla Porissa tulee paljon pyörittyä, syystä jos toisesta... Niinpä tuonne Poriin käynnistin Neuletapaamisen, kun itse asun niin pienellä paikkakunnalla, ettei täällä taitaisi paljoa ruuhkaa tapaamisissa olla. Siellä on tapaamiset lähteneet hienosti liikkeelle ja aktiivisia kävijöitä taitaa olla jo yli 20 innokasta ja eri- ikäistä naista. Ne ovat mukavia parituntisia!

Nautinnollista alkavaa syksyä ja kiitos kommenteista!!!

Näppi kirjoitti...

Kauanpa oli marinoitunu tuon keltasen topin osat. Valamiiks tuli kaikesta huolimatta. Ihana tuollasen söpön tyllerön päällä. Sukkasadossa mukana myös!

MinskuH kirjoitti...

Hei!
Onneksi olkoon, voitit blogiarvonnassani 2.palkinnon :)

Palkinnoksi on valittavana jokin seuraavista:
Milano Sockenwolle
Trekking Pro Natura
Kirjopirkka

Ilmoitatko haluamasi palkinnon sähköpostiini osoitteeseen: villavantus (at) gmail (piste) com

t.MinskuH

intsu kirjoitti...

Kyllä suloinen tämä tyttösen toppi. Sukkia tarvitaan aina.

Villanne kirjoitti...

Kauniita töitä! :)

Helmis kirjoitti...

Voi kun ihana löytö nuo virkatun topin osat! Kiva, kun sait hyödynnettyä vanhat virkkuut :)!
Mulle on käynyt niin, että itselle kauan sitten aloitetuista neuleista tai virkkauksista oonkin tehnyt jollekin lapsista sopivan vaatteen, aika lailla alkuperäisestä poiketen :).

Hyvää alkavaa syksyä ja iloista sukkasatoa!!

MysteryKnitter kirjoitti...

Ihana löytö! Ihanaa, että kesytit sen lopulta. Prinsessat varmasti arvostavat, vaikka ovatkin syntyneet aika lähekkäin ja ovat siis aika samanikäisiä.