keskiviikkona, syyskuuta 22, 2010

Sukkasatoa

Sukkia on kuitenkin syntynyt Sukkasadossa, vaikka aika hiljaiselta on näyttänyt. Paljon muuta ei ole ehtinytkään neuloa tai suunnitella. Siniset sukat ovat jo elokuun satoa ja nyt vasta kuvattu muiden kanssa. Muut viisi ja yksi muu Punatulkku-pari ovat satoilua. Punatulkut ovat nopeita lintuja, kun jo yksi pari ehti jo lentää pois. Olin syyskuun alkupuolella järjestöni (Allergia- ja Astmaliitto) neuvottelupäivillä. Siellä neuloin yhden parin, joka heti puikoilta päästyä löysi uuden kodin ja samalla oman yhdistyksen kassa karttui pikkusummalla. Muutkin 7V-sukat ovat menossa hyväntekeväisyyteen, paitsi junasukat ovat ystävän pojan perheen uudelle pienelle tulokkaalle. Olen yrittänyt merkkailla kokoja blogiin sukista. On näet helpompaa ennen myyjäisiä kirjoitella sukkiin pikkulappuja, mistä ilmenee lanka,koostumus, pesuohjeet ja ennen muuta koko.

Junasukat
Lanka : Svarta Fåret:Frost
Kulutus 25 g

Kaikki muut 7 V ja 3,5 mm bambut tai ruusupuut:

Sini-turkoosi-raitaiset
Koko: 32-33
Kulutus 65 g

Kahdet pikkutulkut
Koko:22-23
Kulutus yhteensä 80 g

Isot Punatulkut kaksi paria
Koko nainen 38-39
Kulutus 85 ga 95 g

Sini-ruskeat sukat
Koko 42-43
Kulutus 100 g

Sitten vaan puikkoihin kiinni. Mutta saattaa tulla viivytystä, kun olen paraikaa Helsingissä ja lankakauppoja ja siis houkutuksia on liikaa...

keskiviikkona, syyskuuta 01, 2010

Posti on luotettava?

Tämä Minskun Villavantus-blogin arvontavoitto saapui kotiin tällä viikolla. Viime torstaina tuli ilmoitus noutaa paketti postista. No, sieltä ei löytynyt mitään. Lupasivat ilmoittaa kännykkään, kun paketti ilmestyy näkyviin. No, soittoa ei tullut. Tulipa toistokehoitus hakea paketti. Onneksi löytyi tällä viikolla. Paketissa on Kirjopirkkaa ja kivat silmukkamerkit. Lankalenkkejä usein käytän paremman puutteessa. Kirjopirkkaa en muista neuloneeni, nyt pääsen kokeilemaan.
Arvonnassa kyseltiin minkälaisia sukkia neuloo mieluummin. Perussukkiahan minä ohuemmista ja paksummista langoista neulon. Joskus joku pitsisukka ja vielä harvemmin muuta valmistuu. Sukkia syntyy aika monet parit vuodessa ja nyt olen ollut vähän aikaa neulomatta sukkia Sukkasatoa odotellessa; tänään aion aloittaa sukat tai kahdet ja pikkuhiljaa täytellä Perunalaaria omalta osaltani.