Kaikkea pientä on valmistunut loppuvuodesta, bloggaamaan ei ole ehtinyt kaiken kiireen keskellä. Joulunpyhät hujahtivat sairastaessa ohitse, niin itseltä kuin vierailta. Varsinainen hospitaali oli täällä ja sai mummikin yöllä istua pienen itkeskelevän kanssa nojatuolissa. Siinä oli helpompi toisen nukkua -ei mummin. No neulomiseeen takaisin. Niin on neulottu sellaista, jota on voinut tehdä jonkun kerroksen iltaisin sekä enemmän junamatkoilla ja kämmekkäitä neuloin kyllä koulutuspäivillä. Kolmet aikuisen naisen lapaset sain valmiiksi joulun alla tai oikeammin lapaskuussa lahjoiksi tyttärille ja miniälle. Kuvasta puuttuu yhdet tummanvioletin sävyiset lapaset. Lanka oli ihanan pehmeää merinovillaa ja toivottavasti lämmintä.
Malli:peruslapanen peukalokiilalla
Lanka: Punta Yarns Merisoft
Puikot 3,5 mm bambut
Kulutus: yhteensä 225 gSukkia on syntynyt ja sukkapareiksi asti ehtivät ennen joulua isot miesten sukat TeeTeen Pallaslangasta. Tarkoitus oli saada nahkapohjat, mutta mutta... Ostin valmiit nahkapohjat kokoa mies, mutta ne olivat ihan liian pienet. Saivat pohjalliset mukaan, jotta voisi itse tehdä sukkiin pohjalliset. Takana pilkottaa kesäiset naisen sukat Novitan Orvokki-langasta. Lahjoiksi kaikki.
Malli: perusmallini, vahvistettu kantapää ja kiilakavennusLanka: Novita Orvokki ja Tee Tee PallasPuikot: KP joku kokoKulutus: 85 g ja 150 gKämmekkäät ihanan pehmeästä reumalangasta matkasivat Länsirannikolle gnu-mamman reumaattisia sormia ja ranteita lämmittämään. On kuulemma heti aattona jo koekäytetty ja hyviksi ja toimiviksi todettu. Olin kuulevinani jonkun vihjaisun kyynärpäistä -ehkä sitten kevään synttäriksi sellaiset lämmittimet. Lanka on hidasta neulottavaa ja riittoisaa, kämmekkäät ovat todella pitkät ja malli unettavan yksitoikkoinen ja tylsä. Valitsin sen, että voin tehdä ja kuunnella luentoja.
Lanka:ReumalankaMalli: 76 s 20 2n- putki ja jossain välissä peukalolle aukkoPuikot 2,5 mm bambutKulutus: 45 g