Joskus kevään kynnyksellä innostuin
Pikkulinnasta ostamaan Mandarin Petit-lankaa useammassa värissä.
Värikartta on uskomattoman herkullinen. Pikkuneitejä ajatellen ostin
lankaa neljään eri neuleeseen ja vasta eka valmistui. Kahteen olisi
vielä langat, ja yksi on aika lailla loppuvaiheessa oleva vastaava
pitsitoppi toiselle neidille. Kuvassa vielä tosin keskeneräinen eilen
mökillä. Tänään viimeiset pistot ja viimeistelyt höyrytystä myöten
saatiin tehtyä. Nyt neule on matkalla etelään.
Pikkuneiti
ehti kokeilla toppia ennen matkalle lähtöä. Hän liihotteli perhosena
muutaman lenkin kotonaan. Kivan näköinen oli päällä. Valitettavasti
tähän ei nyt ole kuvaa, jos vaikka myöhemmin saisin kuvan topista
päällä. Mallilehden kuvasta näkee, miltä se näyttää päällä oikeasti.
Kuvan saa klikkaamalla suurennettua.
Malli: Pitsineuletoppi mandarin petit Sandnesgrnin ohjelehti
Lanka: Mandarin petit
Puikot: 2,5 mm pyöröt
Kulutus: 110 g
Novitan Seitsemän veljestä ovat päässeet näihin sukkiin.Työ-ja huvitusmatkoilla nuo kolmet naisten sukat ovat valmistuneet. Itsetehdyt jättiraitasukat valmistuivat 7V-jämistä. Kardemummalla oli tosi kauniita sukkia tällä systeemillä ja niin innostuin myös. Aika koukuttavaa hommaa, joten varmaan myöhemminkin valmistuu samalla systeemillä sukkia tai lapasia. Näin saa kerän loput käytettyä hyvin. Ainoa ongelma on se päätteleminen, joka ei ole lempipuuuhaani. Näin on siis kaikkiaan viisi kyhäilyä valmistunut on vielä melkein koko kuukausi aikaa lopuille. Olen tehnyt useampaa työtä aina vähän mielenkiinnon ja mikä on sattunut käteen. Oli tarkoitus kuvata taas työt ja nähdä mihin on päästy. Mutta ei vain saa lomalla aikaiseksi, vaikkei ole kiire oikeastaan. Luovaa joutilaisuutta on harrastettu tiukan työvuoden jälkeen.
Siniturkoositraitasukat
Trio-jäätelösukat
Valkoiset pitsisukat
Lanka: 7 V
Puikot:3,5 mm
Kulutus: 90 g + 100g + 90 g
Kelta-turkoosirautasukat
Malli: perusmalli vaihvitelulla kantapäällä
Lanka: 7V jämät
Puikot: 3,5 mm
Koko: 30
Kulutus: 65 g
Valmiit KYHäilyt eli 5 kpl/23
1. Junasukat valkoinen Fabel, postaus on
aiemmin.
2. Sinistä ja keltaista 7Veljeksen jämiä lasten sukkina.
3. Pitsisukat valkoisena, 7V, sukat.
2. Sinistä ja keltaista 7Veljeksen jämiä lasten sukkina.
3. Pitsisukat valkoisena, 7V, sukat.
9. Turkoosia, sinistä valkoista 7V raitasukat.
14. Trio-jäätelösukat,7 V, sukat valmiit.
14. Trio-jäätelösukat,7 V, sukat valmiit.
2 kommenttia:
Ihana pitsitoppi. Tahdon tehdä tuollaisen omalle tyttären prisessalle. Täytyy hommata tuo mallilehti: saan sen varmaan lankaliikkestä, jossa myydään mandarin petit-lankaa!
Kivoja sukkia. Mun kesäkässärit ovat olleetkin sukkia vaan. Nyt pitää vaihtaa, että jaksaa taas syssymmällä sukkasatoa tikutella! :-D
Hienoja töitä!
Lähetä kommentti