keskiviikkona, elokuuta 29, 2012

Toinen toppikin kuvattuna



Tein toiselle lapsenlapselle pinkin pitsitopin ja toiselle kellanvihreän pitsitopin. Tämä on vähän muokattu eli pidennetty helmaosaa. Ohje on Mandarin Petit-langalle ja sillä sitten neuloinkin.

Perhospusero kuten toinen lapsenlapsi kuvasi toppia. Juostessa hihojen pitsit liehuvat mukavasti.

Muuten olen tehnyt vauvajuttuja; vaippahousuja tulevalle pikku-gnulle ja nukeille sekä imuja. Nyt ne on kaikki päätelty kun päättelykeiju kävi ilokseni tänään meillä. Uhoava gnu päätteli kaikki, mutta kuvia saatte myöhemmin. Viikonloppu kuluu muualla ja ensi viikolla sitten, kun ehtii töiltä tulee kuvia ja tietoja.

Sukkasato alkaa 1.9 ja sitä varten on puikot teroitettu ja lankakerät valmiina matkalaukussa, että pääsee heti lauantaina aloittamaan.

Malli: Pitsineuletoppi mandarin petit Sandnesgrnin ohjelehti
Lanka: Mandarin petit
Puikot: 2,5 mm pyöröt
Kulutus: 115 g

 
Pinkki on se aiemmin kuvattu.

torstaina, elokuuta 23, 2012

SNY 2012, sukkia


Eka kertaa olen mukana Salaisessa neuleystävässä ja jännityksellä odotan, mitä syksy tuo tullessaan. Saan ja myös lähetän jollekin paketin kerran kuussa. Sitten ihan lopuksi paljastuu, kuka on ystäväni ja samoin ystäväni saa tietää, kuka hänelle on lähettänyt paketteja. Eka paketin sisältö jo mietityttää, mutta vielä on aikaa saada se kasaan ja lähettää.
 
Eilen postilaatikossa oli SNYni lähettämän kuvakortti aiheeseen sopien: lankakerä. Hän toivottti oikein antoisaa neulesyksyä! Se on hyvä toivotus neulojalle! Kiitos SNYni!


Sukkia on valmistunut, vaikka Sukkasato on vielä edessäpäin. Luulen, että intoa riittää siihenkin vielä. Jonakin vuonna kävi kyllä niin, että Sukkasadon aikaan neulotutti lapasia. Nyt olen neulonut pientä  nuorimmalle sukupolvelle, mutta postaan niitä sitten kerralla enemmän. Tällä kertaa sukkia taas, joita teen aina ja nyt on kai 41 paria valmiina tälle vuodelle. Tänään tapasin nuoren sukulaisnaisen ohimennen kaupungilla ja hän lupasi tulla valitsemaan sukat. Niinhän se on kuten hän totesi, että sukille on aina tarvetta. Tulevat valitsemaan joku viikonloppu. Osa on mennyt lahjoiksi ja osa mennyt hyväntekeväisyyteen, mutta on niitä vielä kotona valmiina. Poikien harmaita sukkia on toivottu ja niitä aloittelen sitten Sukkasadon myötä. 
Pitsisukkia osaan tehdä melkein unissani. Kerttuja en ole tehnyt aikoihin ja kuvittelin taas osaavani. Katselin telkkaria, juttelin ja sivusilmällä katsastin ohjetta, joten ei siitä taaskaan päässyt purkamatta!  Kesällä vein terveisiä 91-v Kerttu-tädille bloggaajien neulomista sukista ja erityisesti Lankapirtin  Matleenalta. Mitäpä me kuulumisten lomassa muutakaan, kuin katsoimme puikoilta valmistuneita ihanuuksia. On se Kerttu-täti minullekin tehnyt ihanat lapaset (en ole raaskinut käyttää) ja miehelleni sukat.Valkoiset Kertut ajattelin tehdä Sukkasadon aikaan.
Tweed-langasta neulotut sukat ovat nyt itselleni.

Sukat vasemmalta oikealle:
 

Malli: Pitsisukat
Lanka: 7 V Raita, poistuva väri
Puikot: 3,5 mm
Koko: nainen
Kulutus:90 g

Malli: Kerttu
Lanka: 7 V
Puikot 3,5 eeben
Koko: L, 39-40
Kulutus: 95 g

Malli:perussukka
Lanka: Novita 7 V Tweed
Puikot: 3,5 mm
Koko:39-40
Kulutus: 90 g

Huivin tein "vahtikoirallemme", kun joku oli mystisesti vienyt edellisen huivin. Huivin tein sukkalankojen lopusta ja painaa ihan kokonaista 10 g.

perjantaina, elokuuta 17, 2012

Tulevalle

Pirtin kehräämön vanhoja lankoja sain kulutettuja kivasti näihin kahteen neuleeseen. Ne ovat tarkoitettu pienen sänkyyn lakanan alle suojaksi. Mitat on n. 50 cm x 50 cm. Lanka on karstalankaa ja puikkoina oli KP pyöröt 5,5 mm.  Aina oikeaa oli nopea neuloa ja aloitin kulmasta lisäte joka kerroksen alussa ja sopivasta kohdasta joka kerroksen alussa kavensin.
Molempiin meni tasan 110 g eli 220 g näihin.

torstaina, elokuuta 16, 2012

Sukkasato alkaa

Olen ollut aina mukana Sukkasadossa. Nyt kerätään sukkasatoa syys-ja lokakuun ajan ja siis olen taas mukana nyt Heinälato -alablogissa. Monta paria sukkia on syntynyt jo tänä vuonna, mutta eiköhän sitä vielä muutaman pari valmistu. Junasukkia pitäisi tehdä ja 7 Veljestä lankoja olisi pääsääntöisesti tarkoitus tuhota.
Muuta tässä lähipäivinä postaan,

sunnuntai, elokuuta 05, 2012

Loputkin esille eli 11/23 ja 15/23

KYHäilyt ovat ohitse tällä kertaa.
Eka kertaa kävi näin, että töitä jäi kesken. Aina ei voi onnistua. 19 työtä 23:sta valmistui. Kuvissa on mukana myös ei-ajoissa valmistuneet sukat eli sini-vihreäraitaiset. Koko kyhäilyn aikana niihin töihin kului lankaa 1650 g ja lähelle paria kiloa olisi mennyt, jos olisin saanut kaikki valmiiksi.

Miesten sukat on 7 V-lankoja aloitettuja keriä. Vihreä loppui kokonaan. Muita jäi pienet keränloput.

Malli: perussukka vahvistetulla kantapäällä
Lanka: Seitsemän Veljestä
Puikot: 3,5 mm bambut
Koko: vihreäraitaiset 43-44  ja punaraitaiset 42-43
Kulutus: 135 g ja 130 g



Nämä sukat valmistuivat lapselle ja olivat tosi miellyttävää lankaa neuloa. Solmu siinäkin oli, mutta näissä lasten sukissa ei osunut sukkiin, vaan kohta neulomisen jälkeen langassa oli solmu. Näissä raitalangoissa se on hankalaa, kun raidoitus muuttuu yleensä solmun jälkeen.

Malli: perussukka
Lanka: On line Supersocke 6-fach, Caribean color
Puikot:: 2,75 mm
Koko: 34
Kulutus: 60 g

.
Alla listaus valmiista, ja keskeneräiset mustalla. Neljä jäi heinäkuun lopussa kesken, nyt on enää kolme kesken.


1. Junasukat valkoinen Fabel
2. Sinistä ja keltaista 7Veljeksen jämiä lasten sukkina
3. Pitsisukat valkoisena, 7V, sukat
4. Pitsisukat omenanvihreänä, 7V
5. Kolmiohuivi jämälangoista, sävy vihreä
6. Pitsisukat oranssina, 7V
7. Kesäkimppu-sukat Nallen Kukkakedosta
8. Junasukat violetin sävyinen Fabel
9. Turkoosia, sinistä valkoista 7V raitasukat
10. Tiskiliina bambulangasta turkoosina
11. Karamellisukat
12. Ohuet sukat jämistä itselle
13. Supersocke Wellness, sukat
14. Trio-jäätelösukat,7 V, sukat
15. Miesten sukat 7V, grafiitinharmaapunainen
16. Päivänkakkara-sukat Nalle Kukkakedolta.
17. Crazy-sukat Zauberball Crazystä
18. Huovutetut lapaset , Novita Puron Luumupuu
19. Miesten sukat 7V ruskea ja vihreä
20 Miesten sukat, 7 V tummansininen, vihreä, ei  valmistunut heinäkuun loppuun.
21. Huovutetut lapaset , Novita Puron Metsä 
22. Siniset junasukat  
23. Polkkaa raitana ja valkoista 7 V sukat

Iloinen yllätys

Tällaisen tunnustuksen Matleenalta Lankapirtti-blogista jo viime viikolla. Nyt ehdin vastailla tähän.




Seuraavien ohjeiden mukaan pitäisi toimia:
1. Kiitä tunnustuksen antajaa. Kiitetty on.
2. Anna tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
  Kardemumman talossa, Heivatut kudelmat, Raitalammas, Inside out/ Oranssin puuhat, Scaritsan villat, Villanne, Hetkiä Heimolasta ja Susun silmukat.
3. Ilmoita näille kahdeksalle tunnustuksesta. Ilmoitettu on.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi. 


1. Lapsenlapset ovat ihania. Vauhtia ja ääntä riittää, varsinkin jos kaikki viisi alle nelivuotiasta on paikalla. Kaksi on syntynyt tänä vuonna ja joulun alla olisi tulossa seuraava. Siinä on mummille iloa ja touhuakin. Loman aikana olemme nauttineet toinen toisistamme täysin siemauksin.

2. Käsityöt ja erityisesti neuleet ovat hauska harrastus. Ne ovat oiva rentoutumiskeino ja vastapaino työlle ---konkreettista näkyvää saa aikaiseksi. On kiva, kun käsitöitä voi tehdä huvikseen  ja vapaaehtoisesti ilman pakkoa. Kotona ollessa piti tehdä itse sukat ja lapasensa eli vanttuunsa. Hameita, puseroita myös ommeltiin itse. Välillä yksi pikkusiskoni auttoi ompelussa ja minä neuloin sukkia tai lapasia hänelle. Kun lähdin opiskelemaan, en hankkinut edes silmäneulaa. Lupasin olla koskematta mihinkään käsityöhön!  Ei mennyt kauaa, kun tein ensimmäisen virkatun ponchon ja sitten toisen  ja sitten sukkia ja... Niin se sitten on laajentunut jokapäiväiseksi iloksi ja nautinnoksi. Langat ovat vallanneet alaa ja tahtovat vain lisääntyä!

3. Kotona olin ylimmäinen parsija! Aina oli parsittavia sukkia ja lapasia. Langat eivät olleet sellaisia kuin nykyisin. Tipulan käsityötunnilla neulottiin puuvillalangasta (vaalea vihreä)  kaitale,sitten siihen tehtiin kolme eri reikää ja kolmea erilaista parsintaa kellertävällä langalla! Olin hyvin närkästynyt turhasta työstä--olisinhan voinut tuoda kotoa ihan riittävästi parsittavaa koko luokalle. Sitäpaitsi sukkien ja lapasten parsinta oli ja on hankalampaa kuin jonkun suoran kaitaleen reikien. Kaikki olisivat oppineet enemmän!
Hävitin suikaleen heti lukuvuoden päätyttyä.
4. Kahvi on tarpeen päivittäin aamusta iltapäivään. Huomaan useimmin ostavanikin nykyisin tavallisen kahvin kaikkien hienouksien joukosta! Saan kunnon päänsäryn, jos joudun jättämään väliin kahvin.  Iltakahvit voivat viedä unen.

5. Päiväunet ovat ihania! Torkun/nukun lyhyen aikaa ja sitten on virkeämpi. Laitan munakellon soimaan 20 -30  minuutin päästä yleensä. Aluksi luen 5-10 minuuttia ja lopun aikaa nukun.

6. Kirjasto on ollut elämässäni 8-9-vuotiaasta alkaen. Ensimmäiset reissut tein isän mopon tarakalla kaupungin keskustaan, jossa oli aikuisten ja lasten (alle 15-v) kirjastot erillisinä. Lainasin niin monta kirjaa kuin sai kerralla. Luin joka välissä omat ja isänikin lainaamat kirjat. Välillä yökin meni lukiessa. Tuli varmaan luettua Porin kirjaston lastenosaston kirjat tarkkaan. Lukemisen määrä on vaihdellut ihan elämäntilanteista riippuen. Joku kirja tai oikeammin jotkut kirjat ovat aina kesken.

7. Ajokortin sain lähes 43 v sitten. Isä opetti ajamaan. Välillä otetttiin tiukasti yhteen ja kupla-Volkkarin ovet paukkuivat, kun tultiin ajotunnilta. Traktoria opin ajamaan huomattvasti nuorempana. Peräkärryn peruuttamisenkin opin ennen autolla ajoa. No, traktorit olivat 60-luvun alussa pieniä verrattuna nykyisiin hirviömäisen isoihin traktoreihin, joihin en edes uskalla mekein koskea. Perheen pojat olivat ihan pieniä, joten olen tehnyt kaikkea. Isä ei katsonut , etteivät tytöt voisi tehdä samoja asioita kuin pojat.

8. Nuorempia sisaruksia olen hoitanut niin kauan kuin muistan! Niin ne muutkin tekivät 50- ja 60-luvuilla, ettei siitä osannut kauheasti kiukutella. Joskus kyllä harmitti, kun parhaalla kaverilla ei ollut pienempiä sisaruksia ja minun oli raahattava mukana sisaruksia. Nuorinta siskoa välillä huijattiin sisälle, jotta päästiin leikkimään paremmin. Omien lasten kohdalla ei tarvinnut harjoitella! ;)

keskiviikkona, elokuuta 01, 2012

11. ja 15. valmistuivat

KYHäilyt ovat ohitse tällä erää. Eka kertaa kävi näin, että töitä jäi kesken. Aina ei voi onnistua. 19 työtä 23:sta valmistui. Kahden viimeisen työn kuvat ja tiedot saatte, kun pääsen kotiin oman koneen ääreen. Mutta ainakin puolitoista kiloa lankaa kului ja se hyvä.

Alla listaus valmiista, ja keskeneräiset mustalla:
1. Junasukat valkoinen Fabel
2. Sinistä ja keltaista 7Veljeksen jämiä lasten sukkina
3. Pitsisukat valkoisena, 7V, sukat
4. Pitsisukat omenanvihreänä, 7V
5. Kolmiohuivi jämälangoista, sävy vihreä
6. Pitsisukat oranssina, 7V
7. Kesäkimppu-sukat Nallen Kukkakedosta
8. Junasukat violetin sävyinen Fabel
9. Turkoosia, sinistä valkoista 7V raitasukat
10. Tiskiliina bambulangasta turkoosina
11. Karamellisukat
12. Ohuet sukat jämistä itselle
13. Supersocke Wellness, sukat
14. Trio-jäätelösukat,7 V, sukat
15. Miesten sukat 7V, grafiitinharmaapunainen
16. Päivänkakkara-sukat Nalle Kukkakedolta.
17. Crazy-sukat Zauberball Crazystä
18. Huovutetut lapaset , Novita Puron Luumupuu
19. Miesten sukat 7V ruskea ja vihreä
20 Miesten sukat, 7 V tummansininen, vihreä
21. Huovutetut lapaset , Novita Puron Metsä
22. Siniset junasukat
23. Polkkaa raitana ja valkoista 7 V sukat