sunnuntaina, huhtikuuta 19, 2015

Lopulta arkiharmaa valmistui!

Gfafiitinharmaata lankaa on kulutettu. Villatakkini valmistui maaliskuussa, koin sen jotenkin liian isoksi ja jätin napit ompelematta. Napit ostin ajat sitten Porista äidin luona käydessä ja ostin jopa yhden varanapin. Neule jäi häpeämään kodinhoitohuoneeseen.  Malli on Novitan ja tein omien mittojeni mukaan ja siitä tuli isohko. Alunperin oli tarkoitus ottaa se Lappiin mukaan, mutta ei se sitten päässytkään mukaan.


Väri on helppo yhdistää muihin vaatteisiin. Tänään jouduin/pääsin lipasvahdiksi Pieni ele keräykseen. Vaalikeräyksen paikka on vuodesta toiseen ja vuosikymmenestäkin toiseen vetoinen ja kylmä paikka. Olen ollut vähän kipeänä viime viikot. Eipähän muuta kuin napit aamulla kiireellä villatakkiin ja se päälle keräyksen lipasvahtina olon ajaksi. Tarkenin.

Lankana on Lankamaailmasta Oulunkylästä ostettu Janne-lanka. Kivaa neulottavaa. Koko neule oli ihan kiva telkkari- ja seurusteluneule. Matkoille ei viitsi yleensä kuljettaa, paitsi hihat taisivat käydä Porissa.
Malli: Novitasta , en juuri löytänyt lehteä. Laitan myöhemmin.
Lanka : Janne
Puikot:3,5 ?
Kulutus. 635 g
 Tässä sitä levätään. Itselläkin olisi päiväunien aika.

8 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Just kiva monikäyttöinen perusvillis. Pitäis löytyä jokaisen kaapista.

Helmis kirjoitti...

Samat sanat kuin Kristiinalla; tuollainen pitäisi löytyä jokaisen kaapista ja oikeastaan muutama erivärinen :). Kauan oon itsekin suunnitellut tekeväni ( ja lankaakin on ainakin vaaleanruskeaan ja turkoosiin, myös petroolinväriseen villikseen).
Nätti!!

iso gnu kirjoitti...

Kristiina ja Helmis: juuri perusvillista hain ja se seon. Nyt se on ollut koko päivän päällä ja tuntuu ihanalta.

Yritin kuvata sitä itse päälläni ja ihan mahdottomia kuvia tuli. Joten se lötköttelee kuvissa sängyn päällä.

Osakainen kirjoitti...

Hieno villis. Ja hienoja tuolla edellisessä postauksessa.

AnniKainen kirjoitti...

No tuommonen perusneule ja vielä harmaana on just hyvä :)

iso gnu kirjoitti...

On ollut sunnuntaista asti päällä, kun on vähän kipeä ja välillä paleltaa. Ihanan lämmin ja menee tarpeeksi alas.

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta saat paidan, joka kestää. Joku lapsenlapsista nappaa sen taatusti käyttöönsä sitten kun kyllästyt siihen parin-kolmenkymmen vuoden kuluttua! Minulla on yksi parikymmentävuotta vanha harmaa perusvillatakki, joka kestää aikaa ja sitä voi pitää kylpytakin tilalla aina kun viluttaa.
T: T-SS

iso gnu kirjoitti...

Näin on ystäväni ;heti kun palattiin työviikonlopusta(tyttären perhe muutti remontin alta) Hesasta, hain villatakin päälleni ja se on ihanan lämmin. Eli voi olla että kulutan sen puhki. Toisaalta minulla on tallella v.-63 äitini tekemä villatakki, jota siskoni vuoron pitään pitivät jälkeeni ja se on edelleen ehjä.