maanantaina, huhtikuuta 06, 2015

PTHH on päättynyt

 Pääsiäinen on loppusuoralla ja viimeiset vieraat lähtivät juuri. Vauhtia ja vilskettä on ollut kun parhaimmillaan on kuusi 2-6 v-vuotiasta touhunnut monenlaista.Itsellä on vain flunssan jälkeen ääni ollut kadoksissa. Hankalaa, kun on vieraita.
Lumikellot ovat yksi lempikukistani . Ensimmäiset kukat puskevat jo lumen läpi melkein. Olen pitänyt aina valkoisista kukista. Olohuoneen pöydällä maljakossa on tosin aivan upea kelraisen ja oranssin värinen kukkakimppu Ruusupuusta.



Viimeiset valmistuneet PTHH-haasteeseen.Kuva ei ole hyvä, mutta terassin aurinkoiset narsissit näkyvät. Valmistuneita töitä on kuusi kappaletta. Lähikuvia vielä seuraa. Jos oikein laskin kaikkiaan 14 valmistui --enemmänkin olisin halunnut tehdä. Aina tulee jotain muuta ja olin flunssassa ja väsynyt.

Kaksi Etiopian nuttua pyörönö valmistui. Ruskearaidallinen Novitan Woolista lauantaisella  junamatkalla Poriin ja takaisin.Vihreäpohjainen ennen Lapin matkaa oli valmiina.
Nutut matkaavat Sastamalan kautta maailmalle eli Pakistaniin Suomen Lähetysseuran kohteeseen Tankin sairaalaan. Samoin sinne menevät nuo myssyt.

Malli: Etiopian nuttu pyörönä löytyy netistä. Itse osaan jo ulkoa.
Lanka: pääsääntöisesti Novita Wool ja jkv Nalle
Puikot 3mm pyöröt
Kulutus: 134 g yhteensä


Pipot tehty oman pään mukaan. Koko arvioitu vanhojen mallien mukaan. Alunperin tein aikoinaan kaksi pipoa Vantaan Marttojen vauvanmyssy ohjeella. Näitä on joutuisa tehdä ja  voi käyttää kaikki langanloput. Osa näisät valmistui viimeisenä mahdollisena päivänä eli 4.4. Porin matkalla. Kulutus kaikkiin kolmeen oli 50 g. lankana oli Woolin ja Nallen jämiä.

Yhdet lapsen sukat valmistuivat  7 V Tweed-langasta ja ovat kokoa 30. Kulutus oli 61 g.

Kaikki kuusi ovat siis mukana PTHH-haasteessa.

LANKALAIHIS:6.4.2015 -402 g!

10 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Kiitos osallistumisesta haasteeseen! :) Minun kirjanpitoni mukaan olisit tehnyt 15 PHHT-käsityötä, kuviakin minulla on napattuna yhtä monesta. Yhdet sukathan teit tilaustyönä ja siitä rahat menivät hyväntekeväisyyteen, laskitko senkin mukaan? :) Joka tapauksessa olet saanut paljon aikaan, kiitos siitä!

sibylla kirjoitti...

Mukavaa kesän odotusta, kun pääsiäinenkin alkaa olla loppu suoralla!

iso gnu kirjoitti...

MariJ oli oikeassa--15 työtä vlmistui tuohon haasteeseen.Kiitos kiitoksista!

Sibylla: kiitos samoin mukavaa kesän odotusta!

Pirena kirjoitti...

Se pitsimalli oli minusta niin kaunis että ajattelin tehdä ensin harjoitustilkun jos sitten myöhemmin käyttäis johonkin muuhun työhön. Yleensä en koskaan tee mallitilkkuja mistään ja siksipä usein joudun purkamaan. Nyt tuli mieleen että jos teen tiskirätin, niin näen siinä millainen kuvio mallista sukeltaa.

Anonyymi kirjoitti...

Huomenta,
olen neulonut muutaman Etiopia-nutun. Aiemmat lähetin Etiopia-keräykseen, mutta nutut juuttuivat tulliin.
Voisitko laittaa tuosta Tankin sairaalan keräyksestä tietoa blogiisi?
Vai onko jossain nuttujen keräyksetä tietoa enemmän?
Sastamalan keräyspaikan osoitetta etenkin tarvitsisin.
Kevätterveisin, RitvaL.

satunNainen Paula kirjoitti...

Hieno tempaussaldo!!
Noihin Etiopia-nuttuihin jäin vähän koukkuun, koitan myös kartoittaa jotain uutta kohdetta - eli edellisen kommentoijan tavoin: anna vinkkejä neurotikoille! :o)

iso gnu kirjoitti...

RitvaL ja satunNainen Paula: Tilanne Pakstanissa sairaalassa, jonne Lähetysseuran kautta lähti nuttuja on hankalampi ja työn jatko ? Nyt laitan toisen linkin ja yhdyshenkilöiden osite Jyväskylässä löytyy täältä nettisivuilta: http://mufindinystavat.net/
Heidän kauttaan menee perille tuolle Mufindin alueelle, joka on Tansanian pääkaupungista satojen kilometrien päässä. Sivuilta löytyy tietoa. Lastenlääkäri Leena Pasanen on työskennellyt 80-luvun alusta yhtäjaksoisesti Tansaniassa Ilembulan sairaalassa. Nyt eläkepäivinään noin puolet vuodesta tekee vapaaehtoisena työtä Mufindin alueella. Lastenkotiin ja koululaisille myös voi tehdä puseroita ja neuleita kylmälle ajalle.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tiedoista :).
Terv. Ritva

Helmis kirjoitti...

Hei! OOt kyllä todella ahkeroinut näitä hyväntekeväisyysneuleita. Vaatetat varmaan yksin pari afrikkalaista kylää :).

Oli vähän harmi, että Pakistanin hyvin alkanaut ja innostusta saanut keräys on nyt vähän katkolla. Mutta kohteitahan kyllä löytyy.
Oli mielenkiintoista kuulla tuosta Mufindista, sinne voisin itsekin lähettää, kun kannatimme aikoinaan pitkään tuota Ilembulan /leena Pasasen työtä.

Hyvää keväänjatkoa!

Unknown kirjoitti...

Minäkin voisin tuolla toisaalla vinkata keräysosoitteesta,jossa kokoontuu naisten neulekerho .9Jos saan tietoa.