maanantaina, syyskuuta 21, 2015

Syksyn sukkasatoa ja vähän muutakin

Sukat ovat oikeastaan lempikäsitöitäni. Niitä on vain niin helppo kuljettaa mukana eri paikoissa, laukussa voi olla aina yksi sukkaneule. Voi jättää kesken ja tehdä seuraavan kerroksen, kun ehtii. Olen tehnyt tässä kesän ja alkusyksyn aikana yhden isomman työn, mutta siitä joskus myöhemmin.
Kahden eri oranssin junasukat valmistuivat jo aiemmin kesällä ja odottivat vain postausta. Vihreä-valkoiset valmistuivat juuri nyt langanlopuista ja kartuttavat Sukkasatoa. Junasukka on ollut halki vuosikymmenien ollut suosittu malli ja viettää nyt 75-v juhliaan! Jos ei nyt ihan kauneimpia, mutta tosi käytännöllinen, hyvin jalassa pysyvä. Näitä on testattu omilla kuudella lapsenlapsella ja muutamilla muilla suvun pienillä.

Malli: junasukat
Lanka:oransseissa Lanett
vihreä on Novitan Pikkusiskoa ja valkoinen Fabelin ohutta
Puikot: 2,5 mm KP`s sukkikset
Kulutus: 29g +27 g

Vähän joka paikassa on näkynyt ns. räsymattosukkia. Itsekin päätin kokeilla keränlopuista lapsen sukkaan. Tuli ainakin erilaiset raitasukat kuin aiemmin.

Malli: perussukka, jalkaterän pääällä  2o, 2n joustinneule jatkuu.
Lanka: 7 V Raita-lankaa kahtena eri värinä
Puikot: 3,5 mm bambut
Koko: 32-33
Kulutus: 79 g


Lapsenlapsi pyysi itselleen säärystimiä. Sana oli outo hänelle, mutta hyvin osasi selittää, mitä halusi. Värit ovat hänen valitsemansa. Malli on mummin päästä. Tein samalla  mallilla kämmekkäät. Sovitettu on ja passelit olivat nyt. Ensi syksynä ovat jo kuulemma pienet, jos sitten saisi taas uudet. Eiköhön mummi tee, jos ei mitään erityistä tule.

Malli: violetit resorit, violetit raidat oikein ja turkoosi ja valkoinen raita neulottu 2 o, 2 n, kahden kerroksen raidoin.
Lanka: Nalle
Puikot: 3mm cubic´s
Koko: ekaluokkainen
Kulutus: 56 g + 30 g


Samaista violettia Nalle ja lisäksi Nalle Taikaa sävyyn sopivana neuloin edellisenä viikonloppuna kokouksessa ja Porin reissulla. Kokouksessa ja junassa valmista tuli, osin myös äitini kanssa neulottiin. Hän tosin teki taas kirjolapasia eli astetta vaativampaa. Siinä kaksi isoäitiä neuloi toistensa kanssa.

Koko: 30
Kulutus: 74 g

Lankalaihiksen surkean tilanteen laitan ensi kerralla. Ostin villatakkilangatkin itsellenikin. Jos sen huomenna aloittaisi, kun loppuviikolla tulee autossa istumista tavallista enemmän --ensi Kuopion reissu ja sitten Hesan matkailua.

Hyvää loppukuuta ja kauniita syksyisiä , raikkaita päiviä!

4 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Sukat, varsinkin perussukat ovat kaikkein mukavin käsityö, mutta väliin on hyvä tehdä jotain muutakin, niin sitten taas ymmärtää sukkien teon ihanuuden. :) Oivallinen määrä sukkasatoa sinulla onkin kertyynyt taas.

iso gnu kirjoitti...

Matleena:Sukkien kanssa on vähän kuin kodin kanssa. Ole vähän aikaa poissa, niin "borta är bra, men hemma är bäst" eli koti tuntuu taas ihanalta. Lasten sukat on vähän nopeampia, paitsi junasukat on aika hitaita.

Susu kirjoitti...

Jopas on satoa kertynyt! Minäkin tykkään eniten sukista mut nyt kun pitäis kerätä sukkasatoa niin on alkanut huivituttamaan ankarasti. Annoin juuri periksi ja aloitin revontulen...

iso gnu kirjoitti...

Susu: tuota itsekin aina ihmettelen. Pitäisi tehdä jotakin, joku muu koukuttaa tosissaan. Huivit on tarpeellisia.