Huushollia siivotessani osui käsiini joskus aikoinaan isäni sorvaama puuvati. Sorvatut kynttilänjalat on suurimmaksi osaksi annettu pois. Joku on tallella jossakin laatikon pohjalla. Nostin nyt sorvatun kulhon olohuoneen pöydälle. Joutaa tuo olemaan esillä. Puuesineet tuntuvat mukavilta käsissä. Onhan tuo isäni tekemä.
Safari lanka riitti raidoiksi valkoisen Fabelin kanssa. Tuosta rusehtavasta Fabelista tuli minusta kauniit sukat talvinen kaarna tulee mieleen.
Valkoiset ovat menossa kummipojan tytölle lahjaksi. Monet junasukat olen tehnyt valkoisesta ja aina ne näyttävät yhtä kauniilta. Siniset ovat myös Fabelista. Kulutus oli yhteensä 102 g kaikkiin neljään pariin.