torstaina, marraskuuta 17, 2016

Pientä ja isoa

Hiljaista on ollut blogissa, mutta kyllä tahti tästä kiihtyy. Vesitihkuisessa harmaassa sääsä kuvasin yhtä ja toista.  Osan valmiista neuleista näette myöhemmin kun ehtii.
Austermann Step on niin suloisen pehmeää tikutettavaa. Aikuisen sukat on valmistunut pääasiassa linja-automatkoilla; Seinäjoelle ja Kuopioon teatteriin. Loppulangoista tei perinteiset junasukat. Junasukkia neuloin sopivasti junamatkalla Etelä-Pohjanmaalle.  Toiseen sukkaan joutui pätkimään lankaa, että sai samannäköisen. Loputkin langat menivät käyttöön, pienten sukkien raidoiksi sukulaiselle. Lankana siis Austerman Step ohuempi ja puikkoina 2,5 mm KnitPicksit.  Useampi ihmettili tai ihaili puikkojani. Lankaa kului 26 g ja  59 g eli yhteensä  85 g.


Tämän väri oli niin kauniin marjapuuronpunaista, että nyt kuvatttua alkoi tehdä mieli vispipuuroa. Ja sitä olikin sitten tarjolla. Lankana on Fabel ja 2.5 mm puikot perinteise junasukat. Molemmat junasukat ovat matkalla hyväntekeväisyyskohteeseen. Kulutus oli 26 g.

7 kommenttia:

Sinikka kirjoitti...

Lämpimät värit sukissasi. Ihania.

iso gnu kirjoitti...

Sinikka: jonakin vuonna neulin mustia pitkävartisia sukkia useaamat loka-marraskuussa ja näkemisen kanssa oli ongelmia. Värit piristävät ja mukavampi neuloa.

TeSa kirjoitti...

Näissä sukissa on mukava lämmitellä varpaitaan.

satunNainen Paula kirjoitti...

Aaaaahh, ihana väri noissa oransseissa sukkasissa - jo oranssin hehku lämmittää varpaita!!

iso gnu kirjoitti...

Tesa: näin on ja pienet on menossa todennnäköisesti ensikodille.

Paula: nuo oranssit on yksi lempiväreistäni. Oranssit vaatteet on heikkouteni.

famu kirjoitti...

Pitkästä aikaa blogeja kiertelemässä.-Voi mikä määrä sukkia on puikoiltasi viime kuukausina valmistunut!Ja tarvitsijoita riittää.-Noita etiopiapaitoja,myssyjä ja junasukkia tarvitaan jatkuvasti.Luin juuri jostain,että Etiopiassakin varastot ovat tyhjillään.- Hyvää adventttiaikaa Sinulle.

iso gnu kirjoitti...

famu: kiva kun kävit ja kommentoit! Sukaille ja muillekin riittää tarvitsijoita. Loput sukat vien taas Pelastusarmeijan pataan. Hyvää adventiaikaa Sinullekin!