lauantaina, heinäkuuta 29, 2017

Pikkuisen valmistuneita

 Tiskikukkia neuloin kaksi kappaletta KYHäyksen aikana. Tässä toinen, oranssi tiskiliina, on lennähtänyt terassin kukkalaatikkoon. Ostan kesäkukat yhdeltä kesäkukkia myyvältä puutarhalta ja mökin kukat jäivät viime tippaan ja paljon ei ollut enää silloin valinnanvaraa. Niin edulliset vahvat pinkit miljoonakellot pääsivät laatikoihin kukkimaan ja sateisesa kesästä huolimatta ovat kukkineet tosi vähäisistä mökkikäynneistä huolimatta. Paitsi nelivuotias lapsenlapsi on sitä mieltä, että väri on fuksia. Taitaapa olla oikeassa.

 Vielä on kesken yksi tiskiliina ja tässä muut valmistuneet terassi kaiteella riippumassa. Tiskikukkia on kaksi , oranssi ja turkoosi. Molempien lankana on Hjertegarnin Bommix Bamboo ja 4 mm pyöröillä neuloin. Malli siis Tintin blogista.
Vaalea roosa keskellä on omasta päästä neliskanttinen ruutuina oikeilla ja nurjilla silmukoilla. Lankana oli Hjertegarnin Blend Bamboo ja puikot 3,5 mm pyöröt. Kulutus liinoihin oli 32 g + 25 g ja 34 g eli 91 g.

 Pitsisukkia menee sen verran, kun viitsin tehdä. Tässä punaiset ja turkoosit naisten pitsiukat ulkoilevat Päijänteen rantamaisemissa saaressa. Ohje blogissani. Lankana oli Seitsemän Veljestä ja tavan 3,5 mm bambut. Kulutus  oli 98 g kumpaankin pariin eli yhteensä 196 g.

 Lastensukat lepäilevät sammaleisella kivellä ja kiviä Päijänteen saaresta löytyy. Alimmat sukat ovat Seitsemän veljestä langasta  ja koko n.34. Kulutus oli 67 g.
Kauniin raitaiset ovat Regian Stripemania color -lankaa 3mm:n cubics puikoilla. Näiden koko on 36/37 ja kulutus oli 64 g.

Lopuksi vielä ensi vuotta varten yksi ampparipesä. Tein tuollaisen pienen navan tai mikä lie ja siitä olemme naulanneet katonrajaan. Yksi on mökin terasilla ja kaupungissa muut. Amppareita ei ole ollut, mutta kimalaisia on ollut onneksi pihapiirissä. Ovatko valepesät tehonneet vai eivät? Vai onko kylmä kesä kangistanut ampparit terasseilta pois?   Tehoaisivat siihen ainoaan rusakkoon, joka liikkuu pihapiirissä. Rusakkokanta on romahtanut kiitos takametsän ilveksen! Kaikki papuni menivät rusakon suuhun,15 cm:n tyngät varsista jäljellä. Ottaa päähän, kun peräti kasvatin taimet itse. Sileälehtinen persilja oli kelvannut, mutta ei tavallinen persilja. Mäkin olisin halunnut itse käyttää sileälehtistä.

KYH-lista 2017



1.   Sukat Regia colormania, lapsi, valmiit
2.  Hartiahuivi, Ito Sensei, WIP
3. Junasukat, Hjertegarn Safari seepra-langasta,valmiit
4.  Oranssi tiskikukka, valmis
5.  Lasten sukat, 7V, valmiit
6.  Turkoosit pitsisukat, valmiit
7.  Tiskiliina, valmis
8.   Turkoosi tiskikukka, valmis
9.   Rinsessa-kämmekkäät
10.   Ampiaispesä, valmis
11.   Ampiaispesä, valmis
12.   Sinivalkoiset sukat
13.   Miesten villasukat
14.   Vaalean roosat junasukat, valmiit
15.   Punaiset pitsisukat, valmiit
16.   Auri-huivi
17.   Väinämöinen,Eiku-sukat
18.   Lapaset, 7 V Polaris
19.   Tiskiliina
20.   Junasukat jämälangasta, valmiit
21.   Junasukat, Väinämöinen, valmiit
22.   Kolmiohuivi lapsenlapselle , valmis
23.   Earnest Cardigan, WIP
 
Eli lisää valmistuneita  8. Valmiina 14/23. Pari ehkä vielä valmistuu, mutta kesken jää.

keskiviikkona, heinäkuuta 26, 2017

Junasukkia



 Vielä onneksi pioniin tuli joku kukka. Raekuurot viime viikolla hakkasivat kukat huonoiksi ---olisi ollut paljon kukkia. Paljon ei ole kukkia ehtinyt ihailla, kun on ollut monenlaista touhua ja KYHäysjututkin jäävät pahasti kesken.

Vauvoille junasukkia on valmistunut neljä paria ja kun valvotti, niin päättelin sukat. Lankana on ollut Louhittaren Luolan Väinämöistä, Austerman Step:iä, Hjertgarn Safaria ja Regia vauvalankaa. Yhteensä näihin sukkiin kului 106 g lankaa vanhalla tutulla junasukkien ohjeella.



KYH 2017
1.   Sukat Regia colormania, lapsi
2.  Hartiahuivi, Ito Sensei, WIP
3. Junasukat, Hjertegarn Safari seepra-langasta,valmiit
4.  Oranssi tiskikukka
5.  Lasten sukat, 7V
6.  Turkoosit pitsisukat
7.  Tiskiliina
8.   Turkoosi tiskikukka
9.   Rinsessa-kämmekkäät
10.   Ampiaispesä
11.   Ampiaispesä, valmis
12.   Sinivalkoiset sukat
13.   Miesten villasukat
14.   Vaalean roosat junasukat, valmiit
15.   Punaiset pitsisukat
16.   Auri-huivi
17.   Väinämöinen,Eiku-sukat
18.   Lapaset, 7 V Polaris
19.   Tiskiliina
20.   Junasukat jämälangasta, valmiit
21.   Junasukat, Väinämöinen, valmiit
22.   Kolmiohuivi lapsenlapselle , valmis
23.   Earnest Cardigan, WIP

perjantaina, heinäkuuta 21, 2017

Toivottu iso huivi




Joku kesä sitten tein toiselle tyttö-lapsenlapselleni huivin, saalin.Tässä keväällä tuli toive toiseltakin tytöltä. Pitihän se tehdä. Värit ovat hempeät, kun toiveena oli vaaleansinistä, vaaleanpunaista, lilaa, vaaleankeltaista jne. Kaivelin jämälankoja tähän työhön. Aloitin sen yhtenä KYHäystyönä, että varmasti ehtii synttäriksi.



Malli on ihan peruskolmiohuivi, jossa on lisäykset joka toinen kerros molemmissa reunoissa ja keskisilmukan molemmin puolin lisäykset. Lankana on Nalle, Maijaa, jotain vyötteetöntä pörrölankaa ja joku nöttönen merino babylankaa.Koko on karkeasti kaksi metriä "siipien" väli ja korkeus alle metrin hieman. Lankaa kului 204 g.Huivi oli mieluinen.





Taustalla hiukan näkyy pionien kukintaa, joaka tiistaina noin senttiset rakeet hakkasivat kärsineeksi.

KYH 2017
1.   Sukat Regia colormania, lapsi
2.  Hartiahuivi, Ito Sensei, WIP
3. Junasukat, seepra-langasta
4.  Oranssi tiskikukka
5.  Lasten sukat, 7V
6.  Turkoosit pitsisukat
7.  Tiskiliina
8.   Turkoosi tiskikukka
9.   Rinsessa-kämmekkäät
10.   Ampiaispesä
11.   Ampiaispesä, valmis
12.   Sinivalkoiset sukat
13.   Miesten villasukat
14.   Vaalean roosat junasukat
15.   Punaiset pitsisukat
16.   Auri-huivi
17.   Väinämöinen,Eiku-sukat
18.   Lapaset, 7 V Polaris
19.   Tiskiliina
20.   Junasukat jämälangasta
21.   Junasukat, Väinämöinen
22.   Kolmiohuivi lapsenlapselle, valmis 
23.   Earnest Cardigan, WIP

Kesken jää useampi, mutta muutama odottaa jo päättelyitä. Mutta vieraat ja mansikat ja omakin reissaaminen ovat viivästyttäneet. Mutta lähipäivinä uusia kuvia.

lauantaina, heinäkuuta 08, 2017

Neulefestarit ja muuta

 Lapsenlapsi , 7-v, torstaina halusi ehdottomasti askarrella. Mummi jaksoi vain kaivaa varastojaan ja tarvikkeita neidille. Sitkeä nuori neiti teki koruja Petseilleen. Koruja valmistui päivän aikana 33 kappaletta! Ai niin mummin kaulakoru valmistui sen lisäksi ja oikealla vihreä on helmilaatikosta tehty pulkka/kelkka Petseille. Nostan hattua hänen sitkeydelleen ja omatoimisuudelleen ja luovuudelleen.


Tänään on ollut mökkipäivä ja löhöilty mökillä. Ylläolevan huivin aloitin Veera Välimäen kurssilla: Huivit ja muodot / Shawls and shapes perjantaina. Vino kolmio on huivin malli. Langat on pikapikaa valittu torstai-iltana Muiston neuleillan jälkeen. Lastenlasten piti päästä nukkumaan ja ja nämä nyt jotenkin tuntuivat sopivan yhteen. Katsotaan jatkuuko tämä huivi, vai puretaanko? Oli niin ihana kurssi, ja nyt olisi huivi-innostus vallalla. Mutta muutama neule on vietävä loppuun ja muutakin touhua riittää vieden neuleaikaa. Syksymmällä joku huivi syntyy varmasti.


Ei ole ostamiani lankoja Tuulialta, mutta melko kasan ostin ja niillä langoilla on jopa suunnitelma! Katsotaan sitten syksyllä. Festareilla oli paljon ihania lankoja , mutta tässä kuva nyt Tuulian pisteestä, siis Louhittaren luola. Huomenna vielä kuitenkin yksi kurssi vielä.

Ainolasta perjantain illasta ei ole yhtään kuvaa. Harmi. Todella hieno juttu oli tavata muita neulojia ja bloggajia "livenä". Tosi kiva tutustua Hepsi ja Raijis!