tiistaina, kesäkuuta 26, 2018

Pitkä tauko

Bloggaamisessa on ollut pitkän pitkä tauko. Neulomista en kuitenkaan ole unohtanut. Mutta ajokilometrejä (tosin pelkääjän paikalla ja usein nukkuen) on tullut melkoisesti tuon toukokuun alun jälkeen ja junamatkoja. Helsingissä on käyty viisi kertaa ja Porissa kaksi kertaa , ja kerran Tampereella ja kerran Kuopiossa. On tyhjennetty yksi isohko huusholli ja oltu muuttamassa kahta perhettä, etsitty toimistoa ja löydettykin,jne. Silmukka silloin tällöin on tehty, mutta keskeneräisiä on pilvin pimein.  Paljon on purettu, ja neulottu uudelleen. Jossakin vaiheessa alkavat valmistua varmaankin.


Huushollissa on monenlaista tavaraa nyt. Erilaisia käsitöitä on paljon: neuleita, nyplättyjä liinoja, virkattuja liinoja, mattoja, raanu, pellavaliinoja. Äidin itse kasvattamasta ja käsittelemästä (loukuttu, lihdattu, kehrätty, kudottu) pellavasta liinat ovat rakkaita.

Neulepusero on aikoinaan äidille neulomani sen aikaista muotia. Intarsianeuleita tein paljon. Tämä on muistaakseni TV-kuuluttaja Irene Usvasalon malli. Hän teki ainakin yhden neulekirjan ja neuloi paljon kuulutusten välissä.

Pesin puseron (jopa koneessa hienopesuohjelmalla) ja pusero on kuin uusi. Tuohon aikaan en merkinnyt muistiin  lankoja yms tietoja. Äiti piti paljon puseroa. Meinasin laittaa kirpparille, mutta tuolla se on roikkunut vaatepuussa kodinhoitohuoneessa ja en osaa päättää mitä teen. Olen sen verran äitiä isompi, ettei mahdu päälle.