sunnuntai, elokuuta 18, 2019
Lisää lankaa
Olin Hesassa ja perjantaina aamulla vein ekaluokkaliasen koululle ja jatkoin matkaani keskustaan. Eka kerran kävin Snurressa ja nämä ihanuudet ostin mm. Vasemmalla kaksi vyyhtiä on Hedgehog Fibres Sock Yarnia ja se on irlantilainen käsinvärjättylanka. Jotku Tiina Kuun uudesta sukkakirjasta valikoituu malliksi. Samoin Operan ja Ilun Handun siniseen ja keltiaseen. Sandnes Garnin Perfect on jo vauhdilla tulossa yhdelle lapsenlapselle joululahjasukiksi. Kaikille on suunnitelma ja jopa kenelle ovat tulossa.
lauantaina, elokuuta 17, 2019
Sinisten jälkeen vihreää
Vielä vaan postaan ennen heinäkuun loppua valmistuneita töitä eli KYH-tempaukseen liittyviä.
Teen sinisiä ja muunkin värisiä sukkia, vaikkei olekaan lempivärejäni. Vihreät sukat ovat lemppareita. Mukana tosin myös yhdet valkoiset, joiden kuvaaminen on yhtä hankalaa kuin mustien töiden. Kuvasin joku aika sitten ennen kuurosateita ja kanukan oksilla, joissa oli vihreää.
Vasemmalta alkaen sukat:
Valkoiset pitsisukat Kerttu-mallilla Seitsemän Veljestä langalla ja pienempi koko. Kulutus oli 88 g.
Vihreät sukat ovat myös Kertut ja lankaa kului gramman enemmän eli 89 g.
Vaaleanvihreät sukat ovat lyhytvartiset sukat. Lankana oli Nalle ja 3 mm:n puikot. Naisten koko ja kulutus 61 g.
Vieläkin puuttuu KYH-töitä esittelemättä, mutta pikku hiljaa.

sunnuntai, elokuuta 11, 2019
Sinistä sukissa
KYHäily-sukkia seuraavaksi esiin sinisen sävyissä tai edes jotain sinistä. Tässä nyt menee aikaa, että saa kaikki esiteltyä.
Ei ole vielä syksy, mutta kuvatessa oli jo lähes kaikki ruskeata ja viereiset kaupungin luonnonpuiston puut tiputtavat lehtiään. On ollut viikkoja satamatta ja vesijohtovedellä ei ole paljon viitsinyt kastella kuin kesäkukat. Tänä iltana on satanut hiljakseen.
1.6 Ohuet sukat aikuiselle olivat kesken, Jatkoin niitä sitten valmiiksi.
5.6 Junasukat; jämälangat samasta kerän lopuista.
Lankana on kesäsukkalanka Katialta
Materiaali 41 % puuvilla, 39 % villa, 13 % polyamidi, 7 % polyesteri
Kesä 100 g, 420 m
Puikkosuositus 2.5 - 3 mm
Hienopesu 30 asteessa
Neuloin 2,5 mm puikoilla ihan kesäiset perussukat ja lopuista junasukat ,joihin meni lankaa 27 g. En ole sinisen ystävä,mutta jokin näissä sukisssa viehättää. Meinasin ihan itselleni jättää, mutta yksi jälkikasvusta katseli siihen malliin, että hänkin voisi ottaa ne. Saa nähdä kenen sukat nämä sitten ovat. Kulutus oli 68 g.
4.6 Miesten sukat; 7V harmaat sinisin raidoin
9.6 Toukokuun kalenterisukat WIP
Mieste sukat on Seitsemän Veljestä lankaa sekä harmaana, että sinisenä. Vahvistettu kantapää ja jalkaterän päällä resoria 20, 2n. Koko 42 ja kulutus 131 g.
Toukokuun Niina Laitisen kalenterisukat olivat nimeltään Hiding Butterflies. Aloitin joskus huhtikuussa ja olivat jäädä kesken, kun perhoset eivät meinanneet tulla oikein puikoiltani. Lankana tässäkin Seitsemän veljestä ja 3, 5 mm puikot. Koko on 39/40 ja lankaa kului 107 g.

torstaina, elokuuta 08, 2019
Boris-parka
Boris, talonvahtimme sai taas uuden huivin. Rose mohairin ja jonkun angoran loppuakin taisi olla . Katsotaan säilyykö tämä pitkäkyntiseltä oravalta. Kulutus oli 33 g. Alla muut huivit ja tarina niiden häviämisestä..
Saapa nähdä, miten tämän huivin käy.
Maaliskuussa Boris sai tämän huivin, kun entinen huivi oli jo kulunut ja haalistunut. Se oli vain yhdellä solmulla kaulassa. Hävisi jälkiä jättämättä.
Kun punainen huivi hävisi, niin kudoin jostakin vanhasta langasta uuden hopeanharmaan huivin. Huivi oli tiukasti kahdella solmulla. Koko ajan keskustelimme, että mihin ne huivit häviää. Mies epäili jotain eläintä ja minä kaksijalkaista. Niin hävisi tämäkin huivi, kun olimme poissa kotoa.
En jaksanut heti neuloa uutta. Mutta kätköistäni löytyi tuosta samaisesta Rose mohairista joskus tekemäni haarukkapitsi. Se kiedottiin kunnolla kaulaan ja useisiin solmuihin. Sittenpä kerran kotiin tultuamme huivi oli hieman venähtänyt. Sitä oli kiskottu ja revitty kunnolla.
Yhtenä aamuna kuului oven takaa melkoista kolinaa ja siellä oli Boris-parka pää irti sekä suurin osa huivista viety. Borikselle jäi pieni huivin nysä kaulaan. Taas kerran kolinan myötä mies ehti paikalle ja orava ilkimys katosi loppukin huivi mukanaan. Keski-Suomesssa on ainakin ilmeisesti yksi orava, joka ei nuku makeasti sammalvuoteellaan. Tämä orava nukkuu makeasti mun neulomilla huiveilla ja niitä alkaa olla jo useampi -melkein kuin prinsessa moen kerroksen päällä.
lauantaina, elokuuta 03, 2019
Alkuvuodesta valmistuneita
Selailin muistiinpanojani tämän vuoden neuleista. Olihan siellä vielä ennen kesäkuussa alkanutta KYHäilyä jotain bloggaamatta.
Sukat ovat Niina Laitisen suunnittelemat sukat. Huhtikuun sukkina tämän vuoden kalenterissa oli nämä sukat eli Annekat. Lanka oli aivan ihanaa, Regian Premium Silk Color 4-ply. (400 m / 100 g | 55 % villa 25 % silkki 25 % polyamidi | 4. Fingering). Puikot olivat 2,5 mm. Heti sukat varattiin ja nyt uudet sukat puikoilla samalla mallilla ja sama lanka eri sävyssä vaan. Kulutus oli 64 g.
.
Seuraavalla kerralla KYHäilyjen tuotoksia vähitellen.

Helmikuun kalenterisukkina olivat nämä sukat, nimeltään Cirrostratus eli harsopilvi. Lankana oli vaaleansininen Nalle varastoistani ja 3 mm cubics-puikoilla neuloin. Alakuvan väri ei ole oikea, mutta ylemmässä on. Kulutus 68 g.
Seuraavalla kerralla KYHäilyjen tuotoksia vähitellen.
torstaina, elokuuta 01, 2019
Kesken jäänyt ja kesken jääneitä
Heinäkuun lopulla olimme kahden lapsenlapsen kanssa Porvoossa päivävisiitillä. Vierailimme J.L.Runebergin kotimuseossa. Vitriinissä on Fredrika Runebergin keskenjäänyt neule. Vitriini on ikkunoiden välissä ja kuvaa ei saanut valitettavasti ilman valonsäteitä. Aasinsillan kautta tämän vuoden KYHäilyyn.
1.6 Ohuet sukat aikuiselle, kesken olevat otettu jatkettavaksi.
2.6 Yksi pala torkkupeittoon, oranssiin vivahtava
3.6 Lapsen sukat, Nalle Garden langasta
4.6 Miesten sukat; 7V harmaat sinisin raidoin
5.6 Junasukat; jämälangat Katia Jaipur kerästä
6.6 Live in Peace-huivi, festareiden etkoiluhuivi, WIP
7.6 Yksi pala torkkupeittoon, harmaa
8.6 Etiopian nuttu
9.6 Toukokuun kalenterisukat WIP
10.6 Pikkuhuivi
11.6 Kesäkuun kalenterisukat
12.6 Pandalapaset WIP
13.6 Neuletakki lopulta valmiiksi, WIP
14.6. Yksi torkkupeiton pala,kellertävä
15.6. Valkoiset Kertut
16.6 Harmaavalkoisesta Nallesta sukat
17.6 Yksi torkkupeiton pala ,vihreä
18.6.Shusui shrug WIP
19.6. Raitapaita
20.6. Sinisävyiset Annekat-sukat Regiasta
21.6. Vihreät Kerttu-sukat
Neljä työtä jäi siis kesken. Pikku hiljaa esittelen muut 17 valmistunutta. Oli ihan liian isoja töitä ja keskittymistä vaativia. Tohinaa ja touhua oli ihan riittävästi; lastenlasten kanssa meni reilu kuukausi ajasta ja kaikkien lasten perheet olivat meillä lomillaan jonkin aikaa. Silti olen tyytyväinen saavutukseeni.
Runoilijan kirjailtu pyörätuoli. Ihan uskomaton määrä pistoja tässä tuolissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)