lauantaina, lokakuuta 24, 2020

Kaikki kesken

 Katselin aamulla Ilun Handun videota aloittamisesta, jossa hän esitteli aloitettuja töitään muun muassa. Mukana ei ollut sukkia, joita on kuulemma useampi kesken. Pakkohan minunkin oli - varsinkin kun ei ole nyt valmiita esiteltäväksi.

Kuva ei nyt ole maailman paras, mutta selväksi tulee käsillä olevien keskeneräisten määrä on jonkinlainen. Itselle on tulossa Petite knitin villatakki Arwetasta ja Isangerin mohairista. Siitä sitten joskus. Kohta pääsen erottamaan hihat vartalo-osasta. Alhaalla vasemmalla yksi huivi, joka on kesken. Seuraavana on Toivola-KAL-huivi. Sitä tehdään kerros kerrokselta vähitellen. Sukkia on harmaat On linen-sukkalangasta ja sitten tummempaa vanhaa roosaa fingering-vahvuisesta Louhittaren luolan langasta joululahjaksi ja vaaleammat rosat Kertut. Oranssit sukat on virheen takia kesken olevat Nimue-sukat, jotka saattavat muuttua muuksi. Oikealla ylhäällä yksi Kehäkukka-lapanen, joka odottaa kaveria. Parit sukat odottaa viimeistelyä. Ensi kerralla jotakin valmista sitten.

Lehtikuusi on minusta kaunis. Nyt keltainen käpyineen ja keväällä upean hennon vihreä. Kaikki eivät tykkää lehtikuusesta.

Kauniita syksyisiä päiviä!

lauantaina, lokakuuta 10, 2020

Toinen tusina

Sukkia on taas valmistunut pidemmän ajan sisällä tai noin kolmen viikon ajalta. Vielä on kyllä joululahjasukkia melkoisen monta paria valmistumatta. 


Ensin junasukat, joiden ohje ja ohjeen takana oleva tarina löytyvät  TaitoEtelä-Pohjanmaan sivuilta.
Vasemmalla olevat sukat ovat luonnonvalkoisesta Venlasta ja lankaa kului 25 g. Sinisävyiset sukat ovat ohutta Fabel-lankaa ja lankaa kului 27 g. Vitivalkoiset ovat Babyull Lanett -lankaa ja sitä meni 32 g. Valkoisten sukkien kuvaaminen on hankalaa kuten mustienkin.


Miesten sukat loppuvat aina ja niitä pitäisi neuloa varastoon. No, nämä olivat nopeat neulottavat 7 V-langasta ja 3,5 mm puikoilla. Lankaa kului 143 g. Siis on todettava, että Novitan uudet 100 g kerät ei riitä mihinkään. Seuraavaksi pitäisi neuloa aikuisten sukkia 2,5 mm puikoilla eli ne valmistuvat hitaasti. Kolmen viikon päästä tuskin tulee kolmatta tusinaa sukkaa eli kuutta paria. Sitä paitsi olen nyt neulonut pitkää villatakkia itselleni ja se on ihan alkutekijöissään.


Yhdet säärystimet Jonna Nordströmin mallilla ja pariksi JonMinit valmistuivat valkoisesta, harmaasta ja tumman vihreästä  Seitsemän Veljestä-langasta.  Ylemmässä kuvassa vihreä on lähempänä oikeaa ja alakuvassa näkyvät säärystimet paremmin. Lankaa kului säärystimiin 167 g ja sukkiin 70 g.


  Titityyn ulko-oven viereen on ilmestynyt kaksi upeaa istutuslaatikkoa ja istutukset. Oli pakko ottaa kuva.


Lankakauppa Titityy illan valaistuksessa.


Lokoisaa lokakuuta! 

Huolehtikaa turvaväleistä, maskeista ( jos tautisi eivät estä käyttämästä) ja käsien pesuista!