lauantaina, syyskuuta 03, 2022

Lahjaksi kämmekkäät

Sain kesällä tilauksen kämmekkäistä tai oikeammin ensin kynsikkäistä. (siis mikäli nimittelen näitä käsien lämmittimiä oikein). Sanoin, etten jaksa/viitsi neuloa erikseen joka sormelle ja siis päädyimme kämmekkäisiin. Väri sovittiin ja niiden piti olla valkoiset. 


Valkoista lankaa ei löytynyt varastoistani ja nyt syksyllä oli Helsingissä Craft Cornerissa Taitoshopilla lankatapahtuma - nimeä en muista. Paikalla oli lankamyyjiä ja kävin siellä ystäväni kanssa. Nurjalta löytyi sopiva valkoinen lanka. Lanka on Nurjan merino sock värissä kristalli. Langassa on 80 % merinoa ja 20 % nylonia. Käsinpesua suositellaan ja uusi kämmekkäiden omistaja siirsi asian heti äidilleen. 


Mallia mietin pitkin kesää ja en edes kysynyt lahjan saajalta, millaiset hän haluaa. Päätin kaikessa hiljaisuudessa neuloa yhdet kämmekkäät. Jos ei kelpaa, niin otan omaan käyttööni tai annan jollekin muulle lahjaksi.
Erilaisia ohjeita selatessa valikoitui erittäin yksinkertainen ja pelkistetty malli eli Align mitts. Löytyy Ravelrystä ja ilmaiseksi vielä. Puolet on 1 o, 1 n resoria ja toinen puoli sileää oikeaa. Neuloin siis Nurjan merino sock:ista ( 300 m/ 100g) ja kolmosen puikoilla. Lankaa kului 42 g ja vielä saan toiset kämmekkäät tästä langasta.


 Eilen saaja sai kämmekkäänsä ja oli piti lahjastaan. Oli kuullemma just hyvät. Oli miettinyt palmikoita ja lopulta päätynyt sileään. Juuri sopivasti viileneville ilmoille valmistui.


Mukavaa syksyn alkua kaikille!

5 kommenttia:

Puikoillanikin kirjoitti...

Nätit tuli ja onpa saajalla kauniin sirot kädet ja pitkät sormet. Minulla on niin pienet kädet, että kun olen tehnyt kämmekkäitä itselleni pitää kohta peukaloaukon jälkeen alkaa päätellä tekelettä.

Olifantti kirjoitti...

Kauniit ovat. Se sormentynkien neulonta on kyllä rasittavaa.

Sude kirjoitti...

Nyt syksyllä kämmekkäät ovat ihan loistava asia rollaattoria lykkiessä. Peukalo tuossa sivussa on erittäin hyvä juttu. Kauniit ovat nämä sinun tekemäsi.

Matleena kirjoitti...

Kauniit kämmekkäät! Mallikin mainio, jospa muistaisin sen seuraavia kämmekkäitä tehdessäni.

Iso Gnu kirjoitti...

Puikoillanikin: Kiitos! Eipä tarvi neuloa niin pitkästi ;)

Olifantti: Kiitos! Siksispä en niitä oikeastaan koskaan neulo, riittää yksi peukalo tai oikeasti kaksi peukaloa.

Sude: Kiitos! Kämmekkäät tai vastaavat ovatkin tarpeen rollaattorilla lykkiessä, kun puristaa sormia, niin palelee.

Matleena: Kiitos!Malli on hyvä ja helppo. Aloitin neuloa itsellenikin samalla mallilla.