keskiviikkona, kesäkuuta 28, 2023

Kesäkuussa puikoilta

Ensin kuviin tulee sukat, jotka ovat odottaneet pitkään vuoroaan. Huhtikuun lopun neulefestareilla piti vain pistäytyä ja ostaa tietyt langat. Tapasin kahvilassa tuttuja neulojia ja pakkohan se oli pistäytyä Titityyssä ja ostaa lankaa ja puikot. Tapaaminenhan venyi useammaksi tunniksi ja sukat edistyivät. Olin poikkeuksellisesti jättänyt neuleen kotiin, kun en muka siellä viivy.


Lanka on Regia Tweed 4-ply ja väri oli tummanharmaa tai grafiitinharmaa. Chiagoon 2,5 mm pyöröillä neuloin 20 2n 14 krs ja sitten vaihto. Näin on neulottu  resori ja jalkaterän päällys. Koko on 43 ja lankaa kului 72 g. Kuvassa aikoinani kutomia räsymattoja, joita on ollut aika lailla ja vieläkin välillä joku haluaa. Nyt viimeksi nuorimman lapsenlapsen kanssa valittiin matto huoneeseensa.


Lankalauantaina ostin lankoja reilusti eli kolmeen puseroon ja pariin pipoon.  Pipot ovat olleet valmiit kauan ja nyt esittelyssä kaksi puseroa. Niille on yhteistä lanka ja sama malli modattuna ja todella hankala väri kuvata ja saada se esiin oikeana. Kuvia olen ottanut kymmeniä ja saajatkin (raukat) olen pannut kuvaamaan.


Ensin valmistui tämä vihreän sävyinen pusero. Itsellä ja kuopuksella on samainen pusero ja ajan myötä tämä vaate ei kutistu, vaan poikkeuksellisesti kasvaa. Kaula-aukko venahtaa ja hihat kasvavat pituutta, jollei mun kädet lyhene iän mukana. ;)


Hihat ja vartalo-osan tein pidemmän molemmissa puseroissa. Kaula-aukko oli ohjetta pienempi ja hihoissa lisäykset aika nopeasti  ja osa hihan suissa. Pusero neulotaan alhaalta ylös ja vartalo-osa ja hihat yhdistetään raglania neuloessa. Yhdistyskohta on hankala näinpäin neuloa.


Vihreässä puserossa on Tynn Silk Mohair väreissä: meleerattu vaalean harmaa, oliivi ja petrooli. Lankaa meni 204 g.


Pusero neulotaan kolmella langalla yhtaikaa. Väreistä tulee hauska kombo aina. Ohje on Sandnes garnin ja yllättäen tein ihan ohjeen mukaisilla puikoilla.


Toisena neuloin tämän loppun. Osin neuloin näitä yhtaikaa. Tämä oli vähän isompi ja olin ostanut lankaa niukemmin kuin aikanaan kuopuksen puseroon. Tämän kohdalla ensin loppui Regatta sininen  ja sitten loputkin eli vaalea laventeli ja karhunvatukka. Vaaleaa meni todella vähän.  Lankaa kului 212 g tähän puseroon. Puserot on nyt saajillaan ja käyttöohjeet siis huoltamisen suhteen on annettu kirjallisena. 


Nyt ollaan nautittu pionien kukinnasta. Ensin kukki tummanpunaisin pienehköin kukin kotoani siskon kautta kulkeutunut pioni. Nyt nämä takapihan kukkapenkin pionit ovat vuorossa. Ensin aloittivat valkoiset ja nyt nämä vaaleanpunaiset. Keittiön ikkunasta näkee kasvavat nuput ja auenneet kukat. Mutta miten siitä nupusta pulpahtaa iso kaunis kukka ei näe, vaikka kuinka vahtisi.


 

torstaina, kesäkuuta 22, 2023

Leppoisaa juhannusta!

Olisi valmiina kaksi neulepuseroa, jotka ovat nyt jo muualla ja kuvatkin toistaiseksi puuttuvat. Vielä kesäkuussa yritän postata ne, että jotakin valmista saisi tähän kuuhun. Parit sukat on viimeistelemättä. Nekin sitten vaikka samalla kerralla.


Jostain syystä pidän valkoisista kukista ja kyllä muistakin. Juhannusruusu on alkujaan mieheni kotoa. Äitini oli sitä mieltä, että ei kannata ottaa pihaan, kun se leviää. No, meillä ei ole käynyt näin. Joka vuosi olen yhtä ilahtunut näistä valkoisista kukista.


 Mies kävi hakemassa kimpun lupiineja (vieraslaji ja kaupungin puutarhuri toivookin niitä kerättävän pois pientareilta) vähän valkoisia putkikasveja, joiden nimestä en ole varma. Kukat ovat sisääntulon varrella ilahduttamassa. 

Juhannusrunoa en tahtonut löytää ja lueskelin vanhoja postauksia ja usein on ollut Tove Janssonia. Nyt vuorostaan vanha koulussa laulettu laulu ja sen myötä juhannustoivotukset. Sanoittajasta ei ole tietoa.

Juhannus on meillä herttainen,
kirkas taivas on sininen.
Pirtti on jo pesty, valkoinen,
pihamaakin laastu on.
Koivujen lehvät portailla huiskii,
kesän juhlasta pihlaat kuiskii,
metsiköstä kielot kannettiin,
sinikukat huoneisiin.

Mukavaa juhannuksen aikaa jokaiselle!

keskiviikkona, kesäkuuta 14, 2023

Kesäkuu pitkällä

Ihan toukokuun lopussa olin päivän retkellä Jyväskylästä Luhangan kautta Vääksyyn ja Jämsän kautta takaisin. Mukavan viileä ja aurinkoinen matkapäivä oli, jotta jaksoi hyvin kierrelläkin. Paljon kuvia en ole ottanut, mutta yksi kuva on Päijänteelle linja-auton ikkunasta. Monenlaista ehti nähdä kauniista luonnosta Luhangan isoon kesäkirkkoon (mahtuu 1500 henkeä), Vääksyn kanavaan jne. On tässä muutenkin reissattu Suomessa eri puolille. On oltu lakkiaisissa ja toisaalla valmistujaisissa.


Pihan kukkia olen kuvannut ja tällä kertaa jätän laittamatta tänne Mikkelissä käytiin suvun haudoille viemässä kesäkukat. Kuiva paikka ja valitsin tänä vuonna samettikukkia. Onneksi ystävämme käy kastelemassa.


Pihaan ostin tosi vähän kesäkukkia ajatellen mahdollista kukkien kastelijaamme. Onneksi perennat kukkivat ympäri pihaa.  Oven edustalle ostin värikkäät kukat tänä vuonna: keltaisen kesäpäivänhatun, violetin heliotroopin, vaalean punertavan silkkitassun ja pinkin sinilobelian.


Keskeneräistä neulerintamalla on täällä ja silti aloitin uuden neuletyön, Neulefestareiden huivin Toivo. Titityyn Tiina on suunnitellut huivin. Lankana oli ohjeessa toinen, mutta tarvitsen heinäkuun alussa tällaisen grafiitinharmaan huivin. Lanka on pahasti säikeentyvää Tynn Linea. mutta kivan tuntuinen huivi tulee. Yksi pusero on vielä kesken ja pitäisi sekin tehdä loppuun. 


Ostin Novitalta sukkalankoja eli puoli kiloa Seitsemän Veljestä-lankaa ja puoli kiloa Nallea. 7 V langat ovat raitalankoja ja yksi hopeaa välkkyvä tummanvihreä Kuura. Nalle-langat kaksi vaalean vihreää/minttua ja kaksi Nalle Taika-kerää ja yksi valkoinen kerä.