Pitkä väli on ollut postauksissa. Ollaan käyty Helsingissä ja Kuopiossa ja sitten taas Helsingissä. Astmani otti nokkiinsa eka Hesan reissulla, kun oli niin pölyistä. Oli katupölyä ja siitepölyä. Vieläkään ei tietenkään vointi ole hyvä ja siis odotellaan siitepölykauden loppua eli siis elokuun loppua ;). Kaikenlaista muutakin touhua on ollut. Neuleissa olen aloittanut itselleni puseroa ja helma lähestyy uhkaavasti, mutta lapsenlapsen pusero takkuaa. Ikänäöllä ja kaihi-leikatuilla silmillä ei kannattaisi luvata neuloa mustaa ja sitten vielä silmukoida siihen kuviot. Mitä mummi ei lupaisi, totesi naapurikin.
Huhtikuun sukat sain eilen pääteltyä, pestyä ja nyt kuivuttua kuvasin ne iltaauringossa takapihan siirtolohkareella. Ollaan miltei keskustassa, mutta tonttimme päättyy mäkemme korkeinpaan kohtaan ja se on luonnontilassa eli ns. metsäpuistikko. On ihana, kun luonto on takapihalla. Kettu istui joku päivä yhdellä isolla siirtolohkareella. Naapuri kertoi nähneensä koiralenkillä metsässä ilveksen. Sitä olen epäillytkin, kun rusakkoja on ollut poikkeuksellisen vähän ja peurat/kauriit (en tiedä virallista nimeä) eivät ole näyttäytyneet tänä vuonna.
Nämä sukat on Viking garnin Alpaca Liten Storm-langasta, jossa on 40% alpakkaa, 49 % merinovillaa ja 20 % nailonia. Neuloin 2,25 mm pyöröillä 10 krs 2o,2n ja sitten 2 krs oikein ja sitten 2n, 2o ja jne. Koko on 38 ja lankaa kului 64 g. Lopuista teen varmaan junasukat.
Edellisessä postauksessa oli myös vähän saman tyyppiset raitasukat samasta langasta. Nyt sain loppuun kulutettua Markus Companyn 8-ply sukkalangat. Vähän enemmän tuli nyt pääteltävää. Ihan pieni nöttönen lankoja jäi jäljelle . Oli vaihteeksi kiva suunnitella raitoja lankojen riittävyyttä miettien ja neuloin molempia sukkia yhtaikaa 3,5 mm sukkiksilla. Väreinä on vaaleanpunainen, oranssi ja tumman sininen. Lankaa kului tähän 37-kokoiseen sukkapariin 96 g.
Nämäkin on melkein kuin edellisen postauksen sukat. Lanka on samaa ja kokokin on sama. Lankana on siis Grünldin Hot Socks 6-fach. Koko on tosiaan 38/39 ja paino on 91 g eli ihan sama kuin edellisen postauksen punaraitaiset sukat.
Valkovuokot on lempikukkiani. Olen varmaan useampana vuotena sanonut sen. Lapsuuteni keväisiin maisemiin kuuluivat valkoisina hohtavat metsät. Nyt minulla on omassa pihassanikin kaksi lämpärettä valkovuokkoja. Nyt sain kimalaisenkin kuvaan.
Pikkusipuli-kukat on nyt näinä muutamana lämpimänä päivänä oikein levähtäneet kukkaan. Osan olen istuttanut itse ja osa on levittäytynyt naapurienkin pihoilta.
Mukavaa kevättä siitepölyistä huolimatta!
7 kommenttia:
Kivoja sukkia! Välillä ne jotkut neuletyöt tökkivät mutta lähtevät taas neuloontumaan jossain vaiheessa.
Hyviä perussukkia; niitä tehdessä ei ikänäkökään haittaa. Varmaan ne isommatkin työt sieltä vähitellen valmistuvat.
Täällä blogeissa olen oppinut uuden sanan: lämpäre. En ole sanaa ennen tuntenut. Katsoin Suomen kielen perussanakirjasta ja sen mukaan kuvaa pientä maa-aluetta.
Maarit: Kiitos! Tökkiviin neuleisiin olen tottunut ja joskus niihin palatessa saattaa ihmetellä. mikä tässä nyt oli.
Puikollanikin:Juuri näin, että perussukat valmistuvat ihan melkein katsomatta. Ei nyt sentään.
Oli pakko kysyä mieheltä, sanottiinko Savossa lämpäre. On tuttu sana ja mullekin satakuntalaiselle on. Eikö olekin hauska, että oppii erilaisia suomen kielen sanoja.
Suloisia sukkia on taas valmistunut. Tuo viimeisen kuvan sukkalanka on mielenkiintoista. Suloiset kukkaset. (enkulin käsityöt)
Kiitos Enkuli! Se vika sukkien lanka on itseraidoittuvaa.
Oi oi kun on taas sulla sukkia syntynyt. Niin oli Matleenallakin. Ahkeria ootte. Mulla on nyt muuttohommat vieneet kaiken ajan niin silmkukan silmukkaa ei ole syntynyt pariin viikkoon.
Katupöly on kyllä ollut aika paha Helsingissä, yskitti muakin vaikka ei ennen ole vaivannut.
Hyvää toukokuun loppua, hellettä pidellen.
Kristiina: muuttotouhut vievät kyllä aina aikaa melkoisesti ja eikä sitä enää jaksa kuin parikymppisenä.Mä olen aika lailla koivun kukinnan aikaan sisällä. Sukkia neuloo opeasti- varsinkin perussukkia. Tänään oli täälläkin jotain 25 astetta, mutta tuuli.
Samoin niihin kauniisiin Turun maisemiin hyvää loppukevättä ja alkavaa kesää!
Lähetä kommentti