keskiviikkona, lokakuuta 30, 2024

Lokakuun valmiita

Lokakuussa valmistuneita on neljä paria sukkia ja yhdet lapaset. On vielä yksi kesäinen puserokin, siitä sitten lisää, kun olen saanut kuvia. Syyslomaviikko meni hulinassa ja monenlaista ehdittiin tehdä lasten perheiden kanssa. Kävivät luonnossa retkillä, uimassa,pelaamassa futista, shoppailemassa, Pandan tehtaanmyymälässä. Lisksi pelailtiin, katseltiin telkkariakin, askarreltiin ja mummi laittoi ruokaa toiveiden mukaan.


Ensin esittelyyn lämpimät lapaset eli Titityyn ohjeella neulonut Lempilapaset. Helmikuussa valmistui sinisenä samat lapaset ja samoista langoista. Nyt oli kotoa varastosta löytynyt Douple sunday ja lisäksi stin Ballerina Chunky mohairia värissä Spring kaksi kerää.  Nyt kului näihin aikuisen lapasiin 82 g.


Kesän neulefestareilta ostin Elduryarnsin lankoja. Sinisävyinen raitalanka on Kuoleman varjelukset ja minivyyhti väriä Laivasto. Ihan tavalliset sukat ovat menossa yhdelle lapselle joululahjaksi. Kesällä katseli lankojani ja ihastui näihin väreihin. Olin tosiaan ostanut ne ajatellen sukkia juuri hänelle. Lankaa kului näihin napakoihin sukkiin 65 g ja sopivat 40 numeroiseen jalkaan ja pyöröt olivat 2,25 mm.


ZauberballStrke 6 ja värissä Cool botanical garden kerä oli 150 g. Yhdet sukat jo tein tästä langasta ja vieläsai nämä 42/43 kokoiseen jalkaan sai vielä sukat. Nämä 75 g painavat sukat on miehelleni.


Kevättalvella ostin tätä vaalean vihertävää 7 V-lankaa. Näistä tuli alkuperäisestä ajatuksesta poiketen naisten sukat. Mallina on Niina Laitisen Laineet. Koko on 39 ja lankaa kului 102 g. Eli hiukan toista kerää meni.


Kantapää on jännän näköinen. Neulomatta otetussa silmukassa lanka on työän edessä ja jää siis näkyviin.

Seiska Veikasta miesten sukat kokoa 42/43 ja lankaa kului 114 g.


Lastenlasten kanssa tehtiin joulukortteja. Kaikki kortit eivät tulleet kuviin. 

                                  
 
Yhtenä iltana pyöriteltiin mehiläisvahasta kynttilöitä. Oli itse asiassa uusi homma minullekin. Kun alkuun päästiin, niin innostusta löytyi. Taitavat äidit ja isät saada joululahjoja.

9 kommenttia:

Puikoillanikin kirjoitti...

Komeat kasat sukkia, lapasia, kortteja ja kynttilöitä. Hieno saldo lokakuulle. Eldur Yarnsin lankoja en ole vielä kokeillut, mutta olen huomannut, että ovat kauniin värisiä, niin kuin tuo sininenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Upeita sukkia, tuo Eldur-yarnsin lanka on minustakin kaunista, minä onnistuin ostamaan Mummola-sävyä ja aloitin tänään siitä sukat. Lasten kanssa askartelu on hauskaa, varsinkin jos tekee jotain käyttökelpoista. T Saukkis

Maarit kirjoitti...

No nyt on ahkeroitu paljon erilaisia juttuja. Kynttilöiden tekemistä en olekaan koskaan kokeillut.

Olifantti kirjoitti...

Paljon on taas syntynyt valmista.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Upeita sukkia olet neulonut. Olen ostanut tuollaisia kynttilöitä myyjäisistä ja ne palavat kauniilla liekillä. Kauniit jouluklortit. Pitäisikin aloittaa joulukorttien teko.

Iso Gnu kirjoitti...


Puikollanikin: Kiitos! Eldur-Yarnsin langat on kivoja neuloja tiukkakierteisinä. Värit ja raidat on kauniita ja kivoja.

Saukkis: Kiitos! Mummola-väri kuulostaa kivalta näin mummin korvissa. Askarteluun on välillä vaikea keksiä järkevää tekemistä. Itsetehdyt kortit on perheessä ja suvussa isossa osassa. Joskus on tehty heijastimia, joskus pannunalustoja mosaiikkityönä jne ja nyt näitä kynttilöitä eka kertaa.

Maarit: Yllättäen silmnukka kerrallaan tulee aina valmiiksi. Innostuivat tekemään kynttilöitä ja olisivat varmaan enemmänkin tehneet, jos mummi olisi raaskinut ostaa materiaalia enemmän.

Olifantti: Pikku hiljaa telkkaria katsoessa lähinnä.

Enkuli: Kiitos! Minulla ei ole kokemusta mehiläisvaha-kynttilöistä, jouluna on. :) Minunkin pitäisi aloitella omien korttien teko. Taisin tehdä neljä lastenlasten kanssa.

Kutookutoo kirjoitti...

Olipas kiva läjä kaikkea ihanaa. Kynttilät jäi mietityttämään, onkohan isokin työ tehdä? Pörrölapaset olivat ihan mahdottoman suloiset. Joulukorttienkin aika on ihan kohta, ihanaa kun ovat valmiina. Sukkia ei ole koskaan liikaa. Oli kyllä melkoinen käsityökavalkadi, olisinpa minäkin yhtä aikaansaava!

Vanuttunut Villasukka kirjoitti...

Olet kultaakin kallisarvoisempi, kun touhuat lastenlastesi kanssa. Ihana sinä <3

Iso Gnu kirjoitti...

Kutookutoo: Kiitos!Joulu tulee nopeasti. Olin jo hyvin tyytyväinen, kun oli sukkia paljon valmiina. No, nyt lapsenlapsista aika moni halusi lapasia ja kirjoneuleena. Aikaan saapuus liittyy osaksi siihen, että olen eläkeläinen. On ollut sellaisia vaivoja , että olen istunut tavallista enemmän ja siis neulonut.

Vanuttunut villasukka: Kiitos! <3 Olen onnellinen, että lapsenlapset haluavat olla meillä ja me olemme tervetulleita heille. Onneksi jaksan vielä touhuta heidän kanssaan tai ohjailla vähän.