maanantaina, heinäkuuta 28, 2025

Huh hellettä!

On ollut hellettä ja olen mielelläni ollut sisällä ilmalämpöpumpun viilentämässä huushollissa. Pakko on kuitenkin käydä kaupassa ja vähän muuallakin. Koko heinäkuun on piisannut lasten perheitä erilaisissa kokoonpanoissa ja se siis tarkoittaa yövieraita. Helsingissä oltiin yhden viikonlopun seudun yhden lapsenlapsen konfirmaatiossa ja kahvittelut oli meillä ja isommalla porukalla juhlitaan ensi kuussa. Hätäisesti olen lukaissut blogeja ja kommentointi on jäänyt.


Pionit kukkivat uskomattoman runsaasti tänä vuonna ja ei ollut sitten sadettakaan runnomassa kukkia. Nyt kukkivat äitienpäivien ruusuni ja syyskaunosilmät ja jaloangervot aloittelevat. Ketoneilikka tontin rajalla jaksaa aina ilahduttaa minua, kun lapsuuden maisemissa sitä kasvoi luonnonvaraisena.


Neulomiset ovat olleet aika vähäisiä. Sukkia on sentään valmistunut ja pääosin viimeisteltykin. Valkoinen ruukkuhortensia on kukkinut isoin ,painavin kukin.


Ties monennetko junasukat valmistuivat valkoisesta fingering-vahvuisesta langasta. Ovat menossa yhden tutun lapsenlapselle, kunhan saan ne postitettua. Lankaa kului näihin sukkiin 26 g.


Seitsemän veljestä beigestä ja punasävyisestä Jättiraita-jämistä yhden kerroksen raitoina valmistuivat nämä 39 koon sukat. Lankaa kului 92 g.

 
Nalle-raitalankaa ja ruskeaa Nallea kului näihin miesten sukkiin 94 g. Sukat on kokoa 44. Elokuun puoliväliin on tinki saada valmiiksi kolmet 44- ja yhdet 45-koon sukat. Osa onkin jo valmiina ja nämä nyt lisäksi.

Näitten sukkien neulomisesta tykkäsin. Villaisen tuntuista lankaa ja 2,5 mm puikot ja 64 silmukkaa kerroksella. Lanka on Eldur yarnsin Raanu Sampo ja koko on 39 ja lankaa kului  72 g. Ajattelin ottaa sukat itselleni. Lankaa jäi ja mietin, että Tukuwoolin sukkalangan sopisivat hyvin yhteen ja taas yhdet raitasukat.
Näihin sukkiin kului yhteensä 284 g.
 

12 kommenttia:

Kutookutoo kirjoitti...

Onpa nättejä sukkia ja sinulla on hyvä värisilmä, onnistuneita väriyhdistelmiä. Viimoiset oli tosi kauniit, jos vielä lankakin miellytti niin ne kannattaakin pitää itsellä.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kauniita sukkia olet neulonut ja ihania värejä raidoissa

Puikoillanikin kirjoitti...

Ihanaa, että voit tehdä villaisia käsitöitä ilmalämpöpumpun ansiosta. Minulta ei nyt onnistu lämpimien lankojen käsittely - hiostaa liikaa. Pitäisiköhän harkita pumpun hankkimista?

Sude kirjoitti...

Kohta sukkia taas tarvitaan ja hyvä kun on valmiina mistä ottaa. Raitasukat ovat parhautta. Minä tykkään kun on hellettä. Kolottavat nivelet tykkää lämmöstä eivätkä kiusaa ollenkaan.

Maarit kirjoitti...

No siellä on paljon sukkia neulottu. Ihania sukkia!

Olifantti kirjoitti...

Söpöjä sukkia. Minä olen lähinnä sulanut paikoilleni. Ei ole viilennintä, joten lähellä kolmeakymmentä on ollut sekä ulkona että sisällä. Herään eloon kunhan kunnolla viilenee.

Iso Gnu kirjoitti...

Kiitos Kutookutoo! Olen samaa mieltä viimeisestä parista. Säästän se kyllä itselleni.

Iso Gnu kirjoitti...

Kiitos Enkuli! Raitasukkakausi menossa näköjään. Raitasukista olen aina pitänyt.

Iso Gnu kirjoitti...

Tuo ilmalämpöpumppu on kyllä ollut tarpeellinen kesäisin. Talvella riittä kaukolämpö ja leivinuuni hyvin. Ikä ja sairaudet tekevät tuon helteen vielä rankemmaksi. Koti ja viileät (25 astetta!) sisätilat on ollut parhaat.

Iso Gnu kirjoitti...

Juuri kävin sukkajemmojani läpi, kun pitää viedä Hesaan siskonpojille (yli40-v!) sukat. Aika kasat on sukkia, muttei haittaa-joululahjoiksi menee niin monet. Itse asiassa mun jalkasäryt on ollut kyllä vähän vähemmän.

Iso Gnu kirjoitti...

Kiitos Maarit!

Iso Gnu kirjoitti...

Kiitos Olifantti! On ollut kyllä pitkä hellejakso. Olen siis lähinnä viettänyt kotona ja sisällä. lauantaina nyt tuli vettä 20 mm, kun mentiin juhliin ja ilta oli ulkonakin ihan siedettävä ja joku yö on ollut aika viileä-reilusti alle 20. Onneksi.