perjantaina, helmikuuta 29, 2008

Sukkia, sukkia...

Noro- jakkuni jäi sitten kesken ja ei kartuttanut hamsterikuuni tiliä. Se olisi ollut hyvä juttu, siis 450 g! Neuleinnostuskin hävisi sen keskenjäämisen myötä. Lankaa tulee joskus ja sitten jatkan, I hope so. Keskeneräisiä (aiemmin kuin helmikuussa aloitettuja) en viitsinyt jatkaa. Uusien aloittaminenkin oli hankalaa. Yhdet lapsen sormikkaat aloitin, mutta kesken ovat. Pitäisi olla lapsi mallina, kun tuo koon arviointi on niin vaikeaa.
Siniset sukat tein jo viime viikolla ja tänään hätäpäissäni tuon punaraidallisen parin toisen sukan.
Ylitin kuitenkin reilusti tavoitteeni eli puoli kiloa! Yhteensä helmikuussa on neulottu 795 g ! Siis 5 g vaille 800 g. Pitäisiköhän vielä väkertää edes yksi tilkku vuosikausien tilkkupeittoprojektiini - varmaan 80-luvulta alkanut peittoprojekti. Kesämökillä voisi ottaa Uhoavan kanssa kirin kesällä ja molemmat saisivat tilkkupeittonsa valmiiksi.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen lopputulokseen ja itseeni! Minkäänlaista lovea tai kuoppaa tai telkkahuoneen korien, pöytien yms tasojen siistiytymistä langoista en kuitenkaan huomaa.

Malli: perussukat, koko 34, 44 s
Lanka: 7 V
Puikot 3,5 bambut
Kulutus: yht. 140 g

Edit: sain kuin sainkin 800 g rikki, virkkasin yhden palan ikuisuusprojektiini. Siis kokonaisumma 805 g !

sunnuntai, helmikuuta 24, 2008

Noroa oli liian vähän

Minulla oli itseäni varten 450 g Noro Silk Garden- lankaa ja se on nyt tikutettu lähes kaikki. Takakappale on valmis ja etukappaleet samoin. Hihat on tehty pyöriöön asti. Solmiamisnauha puuttuu. Neuleen värit eivät ole lainkaan oikeat salamalla otetussa kuvassa. Joskus kun jakku on valmis, saatte kuvan "oikeilla" väreillä. Riittäneekö 50 g lisää, vai ostanko 100 g? Punnitsin työn välillä,ruvettuani epäilemään, että lanka ei riitä. Yhteensä tuli 450 g ,mitä minulla olikin. Kaikki kerät olivat tallella. Ei muuta kuin ostoksille.
Olin ajatellut,että tästä tulee hyvin hamsterigrammoja... Täytynee kysyä ylituomarilta saisiko tehdä tuon ylimenevän osan muuten vain ja 450 g kävisi hamsterikuukauden tulokseen.

Edit: Ei ehdi hamsterikuuhun, Noro-lankaa ei ollut. Tilattiin ja odotellaan. Paljon ei kerkiä enää neuloa. Tavoite oli jos puolikiloa saisi tehtyä/kulutettua ja se on tehty kuitenkin.


Aurinkoista lopputalvea ja hyvää lomaa lomailijoille!

sunnuntai, helmikuuta 17, 2008

Valmiita

Sukkia 7 V-langasta. Punaiset raitasukat valmistuivat viime viikolla ja vihreät vanhat pitsisukat tuli neulotuksi autossa istuessa ja kuunnellessa luentoja. Kummassakaan ei ole mitään ihmeitä; ihan perussukkia.

Lanka: 7 V
Puikot: 3,5 mm bambut
Koko: lapsen 29-30
Kulutus 55 g


Malli: pitsisukat
Koko: aikuinen/ nainen
Kulutus: 100 g

Myssyn malli on syksyn Seitsemän Veljeksen lisälehdestä. Lanka on muuta ja siksi kokoa on pienennetty yhden kuviokerran verran. Langan sain vuosi, pari sitten joululahjaksi ja sitä on vieläkin jäljellä. Huivin voisi tehdä vielä. Rouva Oranssi teki samalla mallilla komean oranssin setin nimensä mukaisesti.


Malli: Novitan liitteestä syksyltä -07, hieman muokattu
Lanka: Katia Tundra ( 50 % villaa, 40%akryylia, 10% viskoosia)
Puikot: 5 mm pyöröt ja bambut
Kulutus: koko 100 g kerä meni ja puoli metriä jäi lankaa, mutta painoa oli näin talviaikaan oli 90 g



sunnuntai, helmikuuta 10, 2008

Pipoja kasa Punaiselle Ristille...

Viime viikolla tein valmiiksi yhden lapsen pipon SPR:lle neuletempaukseeen "Pipoapua Pohjolasta". Ajattelin postata vasta, kun saan toisenkin pipon tehdyksi. Viikon sisällä on tullut kahdesti käytyä Helsingissä; junalla ja pikkuauton kyydissä. Niin loputkin Smart-langat taipuivat pikkulapsen pipoiksi. Pieni kerän nöttönen jäi jäljelle.
Ehkä pipot riittävät vähäksi aikaa - tai mistä sitä aina itsensä löytää.

Malli: SPR, Moda, Tekstiiliteollisuus
Lanka: Smart
Puikot: 3, 5 mm bambut
Kulutus: kaikkiin kuuteen pipoon 275 g

keskiviikkona, helmikuuta 06, 2008

Ekat hamsterigrammat

Hamsterikuun alkaessa oli pää täynnä suunnitelmia ja lankoja valmiiksi kaivettuna kätköistä esiin, mutta sitten olikin ongelmia. Aloitin yhtä neulejakkua ja takakappale on puolivälissä. Sitten aloitin yhtä salaista juttua ja sekin on melkein valmis. Mutta kai sitä pitää olla valmista ekalla viikolla, muuten olisi huono alku koko kuukaudelle. Sitten vuorostaan esiin kaivamani 7V-langat muotoutuivat miesten sukiksi yhdelle suvun miehelle. Eivätköhän nuo kelpaa saapassukiksi!
Nyt taas muuta puikoilla - yksi on valmis ja toinen kesken. Mutta niistä sitten joskus...

Lanka: 7 V
Puikot: 3,5 mm bambut
Malli : perussukka; varressa 56 s ja terässsä 52 s
Kulutus : 135 g