Saturday, May 10, 2008

Arvonnan tulos ja muutakin valmista

Arvonta on suoritettu!
Ennen kaikkea oli ihana lukea kaikkien tervehdyksiä ja kaikille lämpimät kiitokset! Kaikista blogilistan sotkuista lähipäivinä monet löysivät tiensä blogiini.

Arvottiin Onnettaren läsnäollessa kaksi ja kummallakaan ei ollut yhteystietoja. 1. Nna (siis nyt Sinulle selvisi tämä Uhoavan ja minun sukulaisuus; kiva) ja 2. Katja (kiva kun olit kutonut suvun sukkamallilla) Molemmat voisitteko ystävällisesti lähettää yhteystietonne osoitteella isognu at yahoo piste com.

Oli tosi kiva saada kommentteja ja kuulla vanhoista tutuista ja tutustua uusiin blogeihin. Teija olen samaa mieltä, että koliikkivauvan kanssa olisi ollut ihana lukea blogeja. Itse aikanaan yhtä pitäesssäni iltaöitä sylissä luin viihdekirjoja,dekkareita, jotka eivät vaatineet huomattavaa keskittymistä. Netistä ja blogeista tuskin olin kuullutkaan.




Viime viikonloppuna mökillä neuloin sukkia Seitsemän veljestä loppulangoista ja viimeistelin viikolla. Oli muutama lanka pääteltävänä. Noro-jakun lopuista tein huivin ja neuloin pitkältä sivulta käsin ja tein välillä kerroksen pidennettyjä silmukoita. Aloituskerros on jkv tiukka ja samoin päättelykerros, joten huivista tuli kiemurteleva. Molemmat kerrokset olisi pitänyt tuolla tavalla neulottuna olla erityisen ja poikkeavan löysät, jos olisi halunnut suoran huivin. Mutta se on sopiva kaulahuivi entisen Noro-huivini tilalle, jonka joku löysi ja korjasi itselleen. Olisin toivonut, että löytäjä olisi jättänyt ravintolaan, jotta olisin saanut sen takaisin.

Sukat:
Seitsemän veljestä
Koko: naine ja lapsi
Kulutus: yhteensä 145 g

Huivi Noro silk Gaden-kerän loppuja 70g verran


Jakku on ollut pari kertaa päälläni ja nyt illan saavuttua vasta joku ehti kuvaamaan. Edelleen olen tosi tyytväinen jakkuuni.

8 comments:

Nna said...

Mitenköhän olen onnistunut lähettämään kommenttia niin, ettei mitään yhteystietoja ole tullut mukaan. Mutta kiitos voitosta. Kävin pistämässä mailia sinulle.

Kaisa said...

Voi että, kyllä tuo Noro on ihanaa lankaa. Koskahan sitä malttaisi taas ostaa - jos ensin neuloisi vähän muita alta pois... :) Onnea blogin synttäreille! Itse olen ollut vähän pihalla Blogistaniasta viimeiset pari viikkoa.

katja said...

Huihui.. luin pariin kertaan tekstiä ja piti vielä edellinen kommenttilooda lukasta läpi, tarkoitetaanko tässä kenties minua? Kiitoksia :) Lähetin postia.

Kivannäköinen norotakki :)

katja said...

Kiitos valtavan ihanasta paketista :)
*mussuttaa suklaata* Fabel on mulle uusi tuttavuus, jännittää, millaista siitä on sukkia vääntää. Taas innostaa sukankutominen :)
Kiitos vielä kerran!

Nna said...

Laitoinkin sinulle jo sähköpostia, mutta kiitos aivan ihanasta paketista. Menen nyt blogaamaan sen, niin muut voivat tulla kateudesta vihreäksi. ;)

iso gnu said...

Katja ja nna kiitos kiitoksista! Tulin tyytyväiseksi kun pakeiti olivat mieluisia.

famu said...

Taas kerran yritän saada kommenttiani perille.Aina on koko homma jämhtänyt paikalleen siinä vaiheessa,kun yritän siirtää kommenttiani sivullesi.-Onnea 2-vuotiaalle blogillesi.Täällä on mukava käydä ja nähdä mitä kaikkea ahkerista käsistäsi syntyy.Lykkyä tykö tästä eteenkinpäin toivottelee vakiovierailijasi famu.

MysteryKnitter said...

Nice jacket! It looks good on you!