sunnuntai, heinäkuuta 27, 2008

100 g verhoa

Mökillä varaston ikkunassa on ollut ruma valkoinen verho muistona sen huussina olemisesta. Uusi ja hajuton kompostoiva huussi on ollut käytössä jo pari,kolme vuotta toisessa paikassa. Onneksi tuli joku syy saada pikavauhtia verho ikkunaan - nimittäin varaston pääkäyttäjän syntymäpäivä. Lahja valmistui pikavauhtia parissa päivässä. Lahjan saaja ei liiemmin kiinnitä huomiota, mitä neulon tai virkkaan eli on helppo tehdä toiselle lahjaa ihan silmien alla. Viimeiset kerrokset valmistuivat mökille mennessä pelkääjän paikalla!

Lankaa kaivoin varastojeni uumenista ja kyseessä oli viime kesän Mikkelin reissulta Pirtin kehräämöstä ostettua karstalankaa. Kaksi kerän loppua oli ja yhtään pienempi virkattu verho ei olisi voinut olla. Verho on just ikkunaan sopiva kooltaan. Värit eivät kuvissa ole ihan kohdillaan, mutta luonnossa istuvat todella hyvin ikkunaan ja aittarakennuksen väreihin ja ympäröivään luontoon.

Malli: omasta päästä
Lanka: Pirtin kehräämö; karstalanka
Virkkuukoukku: numero 4
Kulutus: tasan 100 g

sunnuntai, heinäkuuta 20, 2008

Kaikenlaista kesken ja työt odottavat

Loman aikana olen vähän käynyt läpi kaappeja. Rikkinäisistä anopin kutomista sukista leikkasin terät pois ja ehjät varret teritin/tein uudet terät. Uusi harmaa on tummempaa kuin varressa, eiköhän nuo saapasukkina kelvanne. Koko on miesten sukka ja lankaa kului teriin 85 g Seitsemän Veikkaa.
Mitä muuta käsityörintamalle? Olen tehnyt sitä sun tätä tässä loman aikana. Kuvakollaasissa ei ole edes kaikki kesken olevat tai oikeammin vaiheessa olevat; on ollut monta työtä kesken eri tilanteisiin sopien. Uusin on 7V punakirjava Polkka-lanka, jota ostin Korialta ohikulkumatkalla perjantaina. Halusin kokeilla lankaa. Punaiset ovat tavalliset pitsisukat 7V-langasta, toinen on valmis. Liivi on edelleen vaiheessa ja ohje on vähän hakusassa ja sitä täytyy miettiä yksin ja rauhassa. Vasemmalla ylhäällä on tulossa pikku peite voittolangoista (500 g Samosta tuli yhteen kyselyyn vastaamisesta) lisättynä värikkäillä Mandarin Fiesta-langoilla, jotka on neulottu kaksinkertaisena. Eiköhän tuo kohta valmistune, se kun on ollut aika koukuttava neule ja siitä sitten myöhemmin.

Loma on pääosin ohi ja työt alkavat huomenna. Tämä oli tällainen väliaikatiedotus, että kyllä täällä vieraiden ja vierailujen ja muun ohessa puikotkin heiluvat - kylläkin vähän siellä ja täällä.

sunnuntai, heinäkuuta 06, 2008

Briljantti vai timantti aivan?

Suuret ja lämpimät kiitokset Intsulle, tästä huomionosoituksesta. Voi miten se tuntui mukavalta!Tuntui ihan timantilta!

Tämän yhteydessä tätä voittoa pyydettiin jatkamaan ja säännöt ovat seuraavanlaiset:
1.Voittaja voi laittaa logon blogiinsa.
2.Linkitä siihen blogiin josta palkinnon sait.
3.Nimeä vähintään 7 muuta blogia palkinnon saajaksi.
4.Laita noiden blogien linkit sivullesi.
5. Jätä viesti blogeihin,jotka nimesit voittajaksi.

No, tämä ei ole helppoa. Voisi mainita ja huomioda vaikka kunka monta blogia. Jotkut nyt on valittu monen monista hienoista ja briljanteista blogeista. Luen mielelläni kaikkien heidän blogejaaan, mitä ei kylläkään kommenttien lukumäärästä voi huomata valitettavasti.

Uhoava gnu,
Helmiksen 10 puikkoa langalla,
Famun Varrella virran,
Villanne,
Kaisan Kerällä
Menna Huun Sukkalandia
Rouva Oranssi Inside Out

Edit: Suurkiitokset briljantista huomionosoituksesta myös Minzille Kesän lapsi - blogista!

lauantaina, heinäkuuta 05, 2008

Lapasia pakkasiin

Kaiken ufoilun jälkeen ja sukkienkin jälkeen tuli tehtyä lapaset joskus kauan sitten 90-luvun alussa lahjaksi saadusta virolaisesta villalangasta. Värikin on muuttunut pari vuotta sitten Uhoavan käsittelyssä. Kuva vähän valehtelee värien suhteen; luonnossa lapasen värit ovat lempeitä aprikoosin ja persikan sävyjä.
Ohje on noin ohje Helmikseltä. Silmukoita on 12 puikolla. Varret on pitkät. Koko on kolmen huovutuskerran jälkeen naisen käteen sopiva, koko 6½-7 luulisin. Seuraaviin teen muutamia parannuksia/muutoksia.

Puikot; KnitPick´s 3 mm
Kulutus: 55 g

torstaina, heinäkuuta 03, 2008

Perussuomalaista peruskalliolla

Taas sukkia lisää.
Ostin alkukesästä edullista perusharmaata 7V-pussilankaa Novitan tehtaanmyymälästä Helsingin Lauttasaaresta. Nyt olen muutamat sukat tikuttanut tästä harmaasta. Viime viikonloppu kului suvun tapaamisten ja sunnuntaisen kofirmaation merkeissä. Automatkoihin hupeni muutama tunti ja sukat etenivät vauhdilla kauniita kesäisiä maisemia katsoessa. Sunnuntain konfirmaatiossa ja juhlassa en neulonut, mutta muuten suvun yhteistapaamisissa. Suku kyseli, että montako sukkaa valmistuu päivässä, kun katselivat neulomistani (vaikkakin ovat tottuneet siihen). Isointa sukkaa, kokoa 45, saa tikutella aika kauan. Siskonpoika näytti mielivän niitä ja ne saattavat matkata eteläiseen Suomeen lämmittämään.

Mutta ne ufot; ovat melkein jäissä. Yksi sieltä pitää nostaa ylitse muiden eli vauvan neuleet. Silti aloitin lapasia Uhoavan joskus koolaamista eestiläisistä villalangoista Helmiksen Tove-lapasten ohjeella tai jotenkin sinnepäin. Siis matkin Uhoavaa; jos hän tekee lapasia, kai minäkin...

Malli:perusukka koko 45/46 56 silmukkaa; koko 34/35 44 silmukkaa ja koko 30 40 silmukkaa
Lanka 7 V
Puikot:3,5 bambut
Kulutus: 160 g, 90 g ja 70 g eli yhteensä 320 g