sunnuntaina, kesäkuuta 21, 2009

Yhteistyötä

Kevään käsityömessuilla Jyväskylässä Secret Woolilta ostin puuvillalankaa, Lilyn
Sugar´n Cream värinä Midnight Magic. Tarkoituksena oli tehdä lapsenlapselle puuvillaneule kesäksi. Sain sen juuri juhannukseksi valmiiksi. Lupasin neuloa jakun, jos saan ohjeen etsittynä. Uhoava Gnu teki työtä käskettyä ja ohjeena oli Knittystä Helena - siis perusohjeena. Langantiheys on erilainen; silmukkamäärät ovat erilaiset ja helmaa ja kiinnityksiä on hieman muutettu. Helma ja hihansuut tästä paksummasta langasta onnistuivat paremmin aina oikein neuleena. Kaikki oli hienosti jopa suomennettu minulle vanhalle pitkän saksan lukijalle. Napit löytyivät nappivarastostani.

Mummin kulta tarvitsikin jakkua tänä viileänä juhannuksena, kun hän teki eka vierailunsa mökille. Mummin Enkelipelargoniat saivat vähän typistystä. Uhoavan tekemä kesäpipo (lienee muuten bloggaamatta) on passeli jakun väreihin.

Malli: vähän muokattu Knittyn Helena
Lanka: Lilyn Sugar´Cream
Puikot: KnitPick´s 4,5 mm pyöröt
Kulutus:195 g


Fufo numero 4.
Sukkia olen tehnyt vuosittain kymmeniä pareja. Tämä sukka on aloitettu joskus pari, kolme vuotta sitten kärjestä. Koko sukka on tökkinyt siitä asti. Kärjestä aloittaminen ei vain ole ollut mun juttu. Nyt se löytyi mökiltä ja jos sukkapari on kesken kolme vuotta, niin ei tule toinen sukka valmiiksi. Siis sukka on purettu -Uhoava purki! Eipä vaivaa enää.

11 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Onpa se mummin kulta saanut kauniin takin! :)

Nna kirjoitti...

Onpa pikku Gnu jo kasvanut ja saanut kauniin takinkin.

MariL kirjoitti...

Nätti neuletakki! :)

Kangaskasa kirjoitti...

Suloinen takki pienellä! Varmaankin mukava tunne neuloa omalle lapsenlapselle lämmikettä päälle.

villanne kirjoitti...

Ihana pikkuneule!

Hepsi kirjoitti...

Suloinen pikku-jakku!

Makepeace75 kirjoitti...

Kaunis pieni jakkunen. :o) Jopas on pikku-gnukin ehtinyt kasvaa!

Mette (Mettuska) kirjoitti...

Onpa kaunis jakku! Ja hyvältä näyttää pikkuisen päällä :)

Rebekka kirjoitti...

Aivan ihana takki :)))

iso gnu kirjoitti...

Kiitos kaikista ihanista kommenteista!
Itsekin olin ihastunut pikkuneuleeseen ja omille lapsenlapsille on kiva neuloa. Valmistuvatkin nopeasti ;). Hihat on aloitettu ylhäältä, joten niitä on sitten helppo jatkaa pikku Gnun kasvaessa. 9-kuukauden ikäinen osaa jo vaikka mitä!

MysteryKnitter kirjoitti...

The princess has grown! Nice knitwears!